Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Stora Enson Oulun tehtaan hajuhaittojen selvittely jatkuu

Jaa
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Stora Enso Oulu Oy ovat neuvotelleet sellutehtaan aiheuttaman hajuhaitan syistä, toimenpiteistä niiden selvittämiseksi ja korjaamiseksi sekä aikatauluista toimenpiteiden toteuttamiseksi.

Yksi merkittävä hajupäästölähde on paikannettu sellutehtaan kuituvesikanaalin hönkäputkiin. Tehtaan muutostöiden jälkeen jätevesijakeiden koostumuksessa tapahtuneet muutokset ovat aiheuttaneet jätevesistä vapautuvien haisevien rikkiyhdisteiden leviämistä lähiympäristöön. Nämä päästölähteet tullaan keräämään talteen mahdollisimman nopeasti. Stora Enson arvion mukaan toimenpiteen vaatimat asennustyöt saadaan tehtyä turvallisesti viikolla 15. Stora Enso myös parantaa keräilyjärjestelmän tehoa asteittain ja pyrkii löytämään väliaikaisia ratkaisuja ennen asennustöitä. Huhtikuun aikana asennetaan varapolttopaikkana toimivalle soihdulle erillinen polttoainepumppu soihdun mahdollisen sammumisen välttämiseksi. Lukuisia muita prosessin säätöön ja poikkeuksellisten päästöjen ehkäisemiseen liittyviä toimenpiteitä on jo toteutettu alkuvuoden aikana.

Muiden mahdollisten hajapäästölähteiden selvittämiseksi on tilattu hajupäästöselvitys, jossa hajukomponentteja mitataan maan tasolla viikolla 13 ja lisäksi droneen asennetun mittalaitteiston avulla viikolla 14. Lisäksi lähialueen haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuuksia selvitetään lähiviikkoina tehtävällä ilmanlaatuselvityksellä. Oulun ilmanlaadun seuranta-asemalle keskustaan on asennettu viikolla 12 mittalaite haisevien rikkiyhdisteiden havaitsemiseksi. Tulosten perusteella päätetään mahdollisista jatkotoimenpiteistä.

Stora Enso hyödyntää sekä oman organisaationsa että ulkopuolisten yritysten resursseja ja asiantuntemusta ongelmien ratkaisemiseksi mahdollisimman ripeästi. Toimenpiteiden toteutusaikataulut ovat osaltaan riippuvaisia ulkopuolisten toimittajien aikatauluista. Tehtaan käynnissä pitäminen on oleellista, jotta ongelmakohdat voidaan selvittää ja ratkaista. Stora Enso pahoittelee syvästi toiminnasta aiheutunutta pitkittynyttä hajuhaittaa Oulun alueella.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa:


Ylitarkastaja Vesa Malm, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 037 543, vesa.malm@ely-keskus.fi
Tehtaanjohtaja Juha Mäkimattila, puh. 040 740 3757, juha.makimattila@storaenso.com

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaan työvoimabarometrituloksissa positiivisia näkymiä teknologiateollisuudessa14.11.2025 12:01:53 EET | Tiedote

Työvoimabarometrin tuloksia on julkistettu sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Työvoimabarometrissa arvioidaan työvoima- ja osaamistarpeita työmarkkinoiden kohtaannon näkökulmasta noin vuoden päähän. Pohjois-Pohjanmaalla arvioitiin tänä syksynä kolme toimialaa eli sosiaali- ja terveysala, teknologiateollisuus ja -palvelut sekä liiketoiminta ja hallinto. ELY-keskuksen järjestämissä tilaisuuksissa koottiin ko. toimialojen lisäksi myös arvioita elinkeinoelämän yleisistä näkymistä.

Pohjois-Pohjanmaan taloudessa pientä vireytymistä – kasvua odotetaan vuonna 202630.10.2025 10:25:24 EET | Tiedote

Talouden matalasuhdanne on kestänyt Pohjois-Pohjanmaalla pitkään. Alkuvuonna 2025 talouskasvu on ollut yhä vaimeaa, joskin pientä vireytymistä on ollut havaittavissa. Esimerkiksi useissa teollisuusyrityksissä on saatu tarjouspyyntöjä kasvavalla tahdilla ja tilauksiakin toimitetaan aiempaa enemmän. Suhdannekäänteen ajankohdasta ei ole tarkkaa näkymää, mutta vuonna 2026 taloudellisen aktiivisuuden uskotaan kasvavan. Inflaation ja korkojen laskut edistävät investointien ja yksityisen kulutuksen kasvua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye