Strategiasta tulevaisuustekoihin – Sitra siirtyy uusien johtajien myötä uuteen aikakauteen
31.3.2021 10:51:11 EEST | Sitra | Tiedote

Sitran visiona on reilu, kestävä ja innostava tulevaisuus, jossa ihmiset voivat hyvin maapallon kantokyvyn rajoissa. Ohjenuorana vision toteuttamisessa on vuoden 2021 alusta voimaan astunut strategia, jonka mukaisesti Sitran työssä painottuu vastedes kolme teemaa: ratkaisujen löytäminen ekologiseen kestävyyskriisiin, reilun datatalouden edistäminen sekä demokratian ja osallisuuden vahvistaminen.
Tätä työtä luotsaamaan Sitraan on valittu alkuvuoden aikana neljä keskeistä johtajaa. Operatiiviseksi johtajaksi on nimitetty Nina Honkala. Reilun datatalouden teemaa alkaa luotsata Kristo Lehtonen, ja Sitran nykyinen viestintäjohtaja Veera Heinonen siirtyy vetämään kesällä alkavaa Demokratia ja osallisuus -teemaa. He aloittavat tehtävissään 1. huhtikuuta.
Sitran uudeksi viestintäjohtajaksi on valittu yhteiskuntatieteiden maisteri Elina Ravantti. Hän työskentelee tällä hetkellä ulkoministeriön viestintäjohtajana, ja aloittaa uudessa tehtävässään 1. heinäkuuta.
Vuoden 2020 alussa Sitran yliasiamiehenä aloittanut Jyrki Katainen sanoo, että johtajavalinnat ilmentävät Sitran uuden strategian tavoitteita, minkä tavoitteena on tukea suomalaisen yhteiskunnan kestävyyttä ja ihmisten hyvinvointia.
”Suomalainen yhteiskuntamalli on edelleen menestyvä konsepti, jossa talouden avoimuus ja kilpailukyky yhdistyvät jaettuun hyvinvointiin. Mutta meidänkin on tartuttava globaalien muutosilmiöiden tuomiin haasteisiin, kuten ekologiseen kestävyyskriisiin tai demokratiakehityksen taantumiseen, Katainen sanoo.
Reilu datatalous tehdään yhdessä ihmisten ja yritysten kanssa
Uusi Reilu datatalous -teema rakentaa jo aiemmin Sitrassa datan hyödyntämiseen tehdyn työn päälle. Teema edistää eurooppalaiseen arvopohjaan perustuvaa ihmislähtöistä ja reilua datataloutta, mikä tarkoittaa muutoksia talouden rakenteissa, kuten sääntelyssä ja pelisäännöissä. Jatkossa teema pyrkii tuomaan entistä suorempaa lisäarvoa Suomen uudistumiseen ja kilpailukykyyn.
”Digitalisaation potentiaali on vielä pitkälti hyödyntämättä. Suomeen on myös syntymässä uusia innovaatioekosysteemejä. Näillä muutoksilla on potentiaali luoda uutta työtä ja toimeentuloa ympäri Suomen. Työn tuottavuus, osaaminen ja investoinnit on saatava nousuun. Tämä onnistuu hyödyntäen suomalaisten vahvuuksia, korkeaa teknologista osaamista ja vahvaa keskinäistä luottamusta. Sitraa tarvitaan juuri nyt”, Lehtonen sanoo.
Reilu datatalous -teeman johtaja Kristo Lehtonen tuo Sitran datataloustyöhön kansainvälistä ja teknologista osaamista. Lehtonen siirtyy Sitraan koulutusteknologiayhtiö 3DBear Oy:n toimitusjohtajan paikalta, mitä ennen hän on toiminut muun muassa liikenne- ja viestintäministerin erityisavustajana, Nokian Suomen hallitussuhteista vastaavana johtajana sekä Nokian ja Nokia Siemens Networksin EU-politiikasta vastaavana johtajana Brysselissä.
Demokratia etsii itseään – miten hajottavat voimat voitaisiin kääntää voimavaraksi?
Uusi Demokratia ja osallisuus -teema vahvistaa nimensä mukaisesti demokratiaa ja vaikuttaa innostavan tulevaisuuden rakentamiseen. Teema uudistaa ja kehittää demokratian rakenteita, toimintatapoja ja osallistumisen ja vuorovaikutuksen keinoja. Sitra on työskennellyt demokratian tukemiseksi jo pitkään, viime vuosina erityisesti Kansanvallan peruskorjaus -projektin puitteissa. Uuden teeman työ painottuu erityisesti siihen, miten verkostomaiset toimintatavat ja algoritmi- ja datapohjaisen toiminnan ja vaikuttamisen keinot voidaan valjastaa demokratian, osallisuuden ja yhteistoiminnan tueksi.
Demokratia ja osallisuus -teeman johtajaksi nimitetty Veera Heinonen on koko työuransa ollut tavalla tai toisella kytkeytyneenä elinvoimaisen demokratian edistämiseen ensin toimittajana ja kirjeenvaihtajana, myöhemmin virkamiehenä ja sittemmin ulkoministeriön viestintäjohtajana ja tasavallan presidentin viestintäpäällikkönä.
”Meneillään oleva siirtymä teollistumisen aikakauden demokratiasta digitalisoituvan yhteiskunnan demokratiaan edellyttää toimintatapojen uudistamista ja myös varautumista uusiin uhkiin. Näitä ovat esimerkiksi verkostojen manipulointi ja erilaiset hämmentämiseen perustuvat kampanjat sekä huolestuttava kehitys, jota on viime aikoina nähty aiemmin vahvoissa demokratiavaltioissa,” Heinonen sanoo.
Kohti entistäkin vaikuttavampaa tulevaisuustyötä
Sitran operatiivisena johtajana aloittavan Nina Honkalan vastuulle tulee Sitran päätöksentekojärjestelmän toimivuus sekä operatiivisen toiminnan ohjaus ja kehittäminen. Hän korvaa kuluvan vuoden aikana eläköityvän asiamies Tapio Anttilan Sitran johtoryhmässä.
Operatiivisen johtajan tehtäväkenttä sisältää aiemmat asiamiehen tehtävät päätöksentekojärjestelmän ja Sitran instituutionaalisen roolin osalta. Honkalan tehtävään tulee lisäksi uusia vastuualueita toiminnan operatiiviseen suunnitteluun ja seurantaan, sisäiseen yhteistyöhön sekä tulevaisuustalon toimintamallin ja kulttuurin kehittämiseen liittyen.
Nina Honkalalla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus strategisesta kehittämisestä, toimintamallien uudistamisesta ja muutoshankkeiden toteuttamisesta. Viimeiset kymmenen vuotta hän on toiminut johdon konsulttina toimien useita vuosia myös Sitran neuvonantajana. Tätä ennen Honkala toimi globaalissa liiketoiminnassa kehittämis- ja johtotehtävissä Nokialla.
”Sitran työ on työtä Suomen tulevaisuuden eteen. Hyvä yhteistyö eduskunnan, Sitran hallintoneuvoston ja hallituksen kanssa on tulevaisuustalon toiminnan selkänoja. Toimintamme vaikuttavuudella ja vastuullisuudella lunastamme paikkamme ainutlaatuisena yhteiskunnallisena toimijana jatkuvasti uudestaan. Innostava ja arvostava kulttuuri mahdollistaa yhdessä onnistumisen.” Honkala sanoo.
Viestinnän johtoon Elina Ravantti
Sitran viestintäjohtajaksi nimitetty Elina Ravantti siirtyy tehtävään ulkoministeriön viestintäjohtajan paikalta. Ennen nykyistä tehtäväänsä Ravantti on toiminut Ylessä Journalismin akatemian päällikkönä, ulkomaantoimituksen päällikkönä sekä uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtoryhmän jäsenenä. Hän on myös työskennellyt muun muassa Ylen kirjeenvaihtajana Brysselissä ja Berliinissä.
Ravantti on strategisen johtamisen, viestinnän, vuorovaikutuksen ja median ammattilainen, joka omaa vankkaa näyttöä muutosjohtamisesta sekä johtamis- ja vaikuttajaviestinnästä.
"Nopeasti muuttuvassa maailmassa on yhä tärkeämpää ymmärtää tulevaisuutta, kehittää uutta kokeiluilla ja etsiä ratkaisuja kansainvälisellä yhteistyöllä. Kaikkien suomalaisten tulevaisuustalona Sitra on omalla työllään varmistamassa Suomen ja suomalaisten hyvinvointia. On ilo päästä tekemään yhteistyötä Sitran ammattilaisten kanssa."
Tarkemmat esittelyt Sitran uusista johtajista täällä.
Lisätietoja:
Jyrki Katainen, yliasiamies, Sitra
puh. 0294 618 991, jyrki.katainen@sitra.fi
Nina Honkala, operatiivinen johtaja, Sitra
puh. 0294 618 991, nina.honkala@sitra.fi
Veera Heinonen, johtaja, Demokratia ja osallisuus, Sitra
puh. 0294 618 505, veera.heinonen@sitra.fi
Kristo Lehtonen, johtaja, Reilu datatalous, Sitra
puh. 040 803 2638, kristo.lehtonen@sitra.fi
Elina Ravantti, viestintäjohtaja, Sitra (1.7.2021 alkaen)
puh. 040 869 1281
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sitra on tulevaisuustalo, joka auttaa Suomea uudistumaan. Ennakoimme tulevaa. Etsimme yhdessä kumppaneiden kanssa ratkaisuja huomisen haasteisiin. Edistämme Suomen hyvinvointia ja vauhditamme talouden kestävää kasvua. Parempi tulevaisuus vaatii tekoja jo tänään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Nytt program inför naturens hälsofördelar i hälso- och sjukvården, på arbetsplatserna och i vardagen12.3.2026 01:00:00 EET | Pressmeddelande
Naturen ökar bevisligen hälsan och välbefinnandet. Kontakt med naturen kan ge en årlig nytta till ett värde på upp till hundratals miljoner euro då det gäller bekämpning av folksjukdomar. I det nystartade programmet Hälsa från naturen integreras naturens hälsofördelar i kommunernas, arbetsplatsernas och social- och hälsovårdssektorns verksamhet samt i människornas vardag.
Uusi ohjelma tuo luonnon terveyshyödyt terveydenhuoltoon, työpaikoille ja arkeen12.3.2026 01:00:00 EET | Tiedote
Luonto lisää tutkitusti terveyttä ja hyvinvointia. Luontokontaktien avulla voidaan saavuttaa jopa satojen miljoonien eurojen vuotuinen hyöty kansansairauksien torjunnassa. Nyt käynnistyvässä Terveyttä luonnosta -ohjelmassa luonnon terveyshyötyjä tuodaan osaksi kuntien, työpaikkojen ja sote-sektorin toimintaa sekä ihmisten arkea.
Algoritmer i sociala medier formar unga européers världsbild – nya rapport belyser logiken bakom sociala medier10.3.2026 05:29:25 EET | Pressmeddelande
Ledande brittiska forskare konstaterar att algoritmer i sociala medier gynnar underhållande och sensationslystet politiskt innehåll. Eftersom den här typen av innehåll är dominerande i samhället skapar det en miljö där det är svårt att föra en konstruktiv medborgardebatt.
Sosiaalisen median algoritmit muovaavat nuorten eurooppalaisten maailmankuvaa - selvitys valottaa somen toimintalogiikkaa10.3.2026 05:29:25 EET | Tiedote
Sosiaalisen median algoritmit suosivat viihteellistä ja sensaatiohakuista poliittista sisältöä, osoittavat brittiläiset huippututkijat. Vallitsevana yhteiskunnallisena sisältönä se luo ympäristön, jossa rakentavan kansalaiskeskustelun käyminen on hankalaa.
New study: Social media algorithms shape young Europeans’ worldviews – seven recommendations to make platforms safer for democracy10.3.2026 05:29:25 EET | Press release
A new study finds that social media algorithms prioritize memes, jokes, and emotionally charged political posts. When this kind of content dominates, it undermines constructive civic debate. The study offers seven recommendations to make social media platforms more supportive of democracy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



