Street Food Japan on Vuoden kotimainen keittokirja
21.10.2020 06:00:00 EEST | Messukeskus | Tiedote

Ruokatoimittajat ry antaa myös kaksi kunniamainintaa. Kunniamaininnan saavat Juho Hämäläisen, Milla von Konow’n ja Sari Selkälän Voikukka! – Pientareelta pataan (Teos) ja Lasse Lehtisen Salakapakoita ja Tappaiskeittoa (Otava).
Keittokirjan ja matkakirjan hybridi esittelee monipuolista Japania
Vuoden keittokirja -palkinnon myötä ruokatoimittajat haluavat antaa tunnustuksen ansiokkaille ruokakulttuuria edistäville teoksille kuluneen vuoden ajalta ja nostaa esille kotimaisten keittokirjojen merkitystä. Kriteereinä ansiokkaalle keittokirjalle tuomaristo pitää mm. hyvää tekstiä, laadukasta reseptiikkaa, mielenkiintoista ja taidokasta kuvamateriaalia sekä ideaa.
– Tuntuu mahtavalta saada tällainen tunnustus kollegoilta! Kirja on tiivistymä 15 vuoden ajan tehdyistä reissuista Japanissa, ja halusimme esitellä sekä aivan tavallista japanilaista kotiruokaa että katu- ja pubiruokaa. Kliseisesti monesti ajatellaan niin, että japanilainen keittiö on vain sushia ja ramenia, mutta japanilaiseen keittiöön kuuluu paljon muutakin, sanoo Street Food Japan -kirjan kirjoittaja Mikko Takala.
Vuoden keittokirjassa matkustetaan Japanissa pohjoisesta etelään ja tutustutaan alueiden erikoisherkkuihin. Japaniin suuntautuneiden matkojen perusteilla syntyneet reseptit onnistuvat jokaiselta kotikokilta.
– Japanilainen pubi- tai kotiruoka ei itse asiassa poikkea kovinkaan paljon siitä, mitä me syömme täällä Suomessa. Ruoanlaittotekniikat ja perusraaka-aineet voivat olla hyvinkin samanlaisia, mutta ero näkyy esimerkiksi mausteiden käytössä, Takala sanoo.
Vuoden katu-uskottavin keittokirja
Ruokatoimittajien mukaan Street Food Japan on vuoden katu-uskottavin keittokirja, joka tekee vaikutuksen myös ulkoasullaan. Kansi on yhtä aikaa sekava ja vaikuttava, katutyyliä peilaten.
Ruokatoimittajat ry perustelee valintaa lisäksi näin:
”Mikko Takala on taitava kirjoittaja ja iskee tarinaa kuin kapakassa kaverille juttelisi. Kirja on jaoteltu merkittävien japanilaisten ruokakaupunkien mukaan, ja jokaisessa kaupungissa otetaan muutama raaka-aine tai ruokalaji lähempään tarkasteluun.
Keittokirjan, tietokirjan ja matkakirjan kiinnostava fuusio tekee makumatkan Japanin kulttuurihistoriaan ruoan kautta ja houkuttelee kokkaamaan lopulta yllättävänkin helposti lähestyttäviä reseptejä. Takalalla on mukaansatempaava tyyli esitellä japanilaista elämänmenoa ja ilmiöitä. Tommi Anttosen ruokakuvat ovat yksinkertaisen tyylikkäitä, ja niiden tehokkaan väriset taustat tuovat kuviin ja kokonaisuuteen hauskaa kontrastia ja huomioarvoa. Kirja pitää sisällään myös runsaasti Anttosen hienosti tunnelmaa rakentavaa fiiliskuvaa tekijätiimin Japanin matkoilta. Kuvamateriaalin ansiosta kirja on aidosti värikkään visuaalinen makumatka Japaniin, ja sellaista me kaipaamme juuri nyt.
Takalan ja Rekolan reseptit ovat sitä mitä takakannen teksti lupaa: jotain muuta kuin raakaa kalaa. Ruokaohjeet tarjoavat kiinnostavan kattauksen japanilaista kotiruokaa sekä baarien ja kadunkulmien herkkuja. Resepteissä on aina pieni johdanto ja ohjeita on helppo seurata. Raaka-aineluettelot ovat pääsääntöisesti huolella laadittuja ja oikeassa järjestyksessä. Pientä haastetta saattaa olla raaka-aineiden löytämisessä tavallisesta ruokakaupasta, mutta joskus hyvän maun perässä kannattaa tehdä raaka-ainehankintamatka vähän pidemmälle.”
Kunniamaininnat kahdelle kirjalle
Ruokatoimittajien kilpailuraadin mukaan Juho Hämäläisen, Milla von Konow’n ja Sari Selkälän keittokirjassa Voikukka! – Pientareelta pataan (Teos) on selkeä idea, joka kantaa alusta loppuun saakka. Kunniamaininnan saanut kirja nostaa rikkakasvina pidetyn voikukan monipuoliseksi keittiön raaka-aineeksi ja innostaa kokeilemaan voikukkaa kotikeittiössä. Resepteissä voikukka hyödynnetään juurista lehtiin saakka. Raadin mukaan kirja on modernin keittiön perusteos, joka kaivetaan esiin joka vuosi tiettyyn aikaan keväästä. Tekijöiden intohimo välittyy kirjan joka sivuilta.
Lasse Lehtinen muistelee vauhdikasta ja monipuolista uraansa ruokiin, juomiin ja ruokakulttuureihin liittyvien kertomusten kautta kirjassaan Salakapakoita ja tappaiskeittoa (Otava). Ruokatoimittajat kuvaavat kirjaa perusteokseksi kaikille, jotka haluavat kurkistaa sodanjälkeisen Suomen demokratian ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen, siihen puoleen, jota ei näe lainsäädännössä tai valiokuntien pöytäkirjoissa. Lehtisen kirja on myös kunnianosoitus niin keittiöiden ja ravintoloiden ammattilaisille kuin kaikille ruokaa rakkaudella tekeville. Tämä kirja lisää ruokailoa ja vahvistaa yhdessä syömisen ja toistemme kohtaamisen tärkeyttä yli ja ohi muurien. Maailma olisi paljon parempi paikka, jos edes joskus katsoisimme toisiamme silmiin hyvän ruoan äärellä.
Lisätietoja / haastattelupyynnöt
- Street Food Japan: Mikko Takala, p. 040 8301824, mikko.takala@comidacom.fi
- Vuoden kotimainen keittokirja -palkinto: Ruokatoimittajat ry, puheenjohtaja Teresa Välimäki, p. 040 8260 622, teresa.valimaki@helsinkifoodcompany.fi
- Viini & Ruoka -messut: Messukeskus Helsinki, tiedottaja Antti Karjunen, p. 050 574 3444, antti.karjunen@messukeskus.com
Voit ladata kirjojen kansikuvat Messukeskuksen kuvapankista www.mediabank.messukeskus.com – Viini & Ruoka – Kuvat 20 (suora linkki kuvakansioon: www.kuvat.fi/YPWAXF4HEK)
www.viiniruoka.fi | #viinijaruoka | www.helsinginkirjamessut.fi |#kirjamessut | @kirjamessutHKI
Viini & Ruoka on Suomen suurin ruoka- ja viinitapahtuma. Tapahtuman järjestävät Viinilehti Oy ja Messukeskus. Viini & Ruoka järjestetään tänä syksynä verkkotapahtumana. Näytteilleasettajat ja messutarjoukset on jo julkaistu osoitteessa www.viiniruoka.fi. Viini & Ruoka -messujen liveohjelma pe–la 23.–24.10. klo 18.30 alkaen on katsottavissa myös samaan aikaan käynnissä olevan Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuman nettisivuilla www.helsinginkirjamessut.fi.
Ruokatoimittajat ry edistää suomalaista ruokakulttuuria ja ottaa aktiivisesti kantaa alan kysymyksiin. Sen toimintaan kuuluu säännöllinen koulutus. Yhdistykseen kuuluu 52 ruokajournalismin ammattilaista, jotka työskentelevät sekä vakituisina että freelance-ruokatoimittajina eri tiedotusvälineistä.
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Ruokamessut järjestetään 2027 eri ajankohtana kuin Lapsimessut ja Lemmikkimessut26.4.2026 17:09:39 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa oli tänä viikonloppuna paljon nähtävää, kun Ruokamessut, Lapsimessut ja Lemmikkimessut järjestettiin samanaikaisesti. Tapahtumakokonaisuudessa vieraili lähes 62 000 kävijää. Ensi vuonna Ruokamessut järjestetään 2. – 4.4.2027, Lapsimessut 23. – 25.4.2027 ja Lemmikkimessut 24. - 25.4.2027 (la-su). Tapahtumakokonaisuus on ollut toimiva, mutta nyt halutaan rauhoittaa tapahtumia ja saada enemmän tilaa.
Fazer Puikula Ohut Ruis voitti Suomalainen elintarvikeinnovaatio -palkinnon24.4.2026 11:45:00 EEST | Tiedote
Vuoden suomalainen elintarvikeinnovaatio -palkinto jaettiin tänään Ruokamessuilla Helsingin Messukeskuksessa ruisleivälle ja sen sai Fazer Puikula Ohut Ruis. Fazerin patentoimaa LOFO-entsyymiä hyödyntävä ja vatsaystävällinen uutuusruisleipä sai paljon kehuja raadilta ja voitti Suomen Messusäätiön lahjoittaman 10 000 euron palkinnon.
Samu Räsäsen rohkea konsepti ja viimeistelty makufilosofia nostivat hänen ravintolansa Vuoden ravintolaksi24.4.2026 11:45:00 EEST | Tiedote
Suomen Gastronomien Seura on valinnut Vuoden ravintolaksi 2026 helsinkiläisen Luovuus kukkii kaaoksesta. Valinta perustuu ravintolan omaleimaiseen konseptiin, jossa luovuus, yllätyksellisyys ja periksiantamaton maku yhdistyvät saumattomaksi kokonaisuudeksi.
Ruokamessut kutsuu inspiroitumaan, herkuttelemaan ja tekemään löytöjä23.4.2026 10:03:32 EEST | Tiedote
Suomen suurin, maukkain ja kattavin ruoka- ja juomatapahtuma esittelee yli 230 yrityksen tuotteita ja palveluja. Mukana on yli 100 ensikertalaista ja useita kansainvälisiä toimijoita. Osastotarjonnan lisäksi Ruokamessut tarjoaa paljon virikkeitä, kisoja, palkintoja sekä muun muassa nimekkäiden kokkien ja ruokavaikuttajien esityksiä. Ruoka 2026 -messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 24. – 26.4.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Finlands Mässa med ett starkt år – omsättningen steg till rekordnivå23.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingfors Mässcentrum och Finlands Mässa‑koncernen hade ett starkt år 2025. Omsättningen steg för första gången i koncernens historia till en rekordnivå på över 60 miljoner euro. Mässcentrums besökarantal översteg en miljon för första gången efter pandemin och ökade med 13,7 procent jämfört med föregående år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
