STT-Lehtikuvan kuvaaja Jussi Nukari voitti Vuoden Uutiskuva -palkinnon
7.3.2014 12:30:00 EET | STT | Tiedote

Jussi Nukari palkittiin lisäksi kunniamaininnalla toisesta kuvastaan. Kunniamaininnan saaneessa kuvassa Kansallisoopperan kuoro ja baletti esiintyvät kansanedustajille ennen täysistuntoa eduskunnassa. Tuomaristo perusteli kunniamaininnan saanutta kuvaa positiiviseksi kuvaksi lobbauksesta, jota eduskunnassa tapahtuu päivittäin.
”Olen iloinen, että suoraa, konstailematonta uutiskuvaa arvostetaan, sillä katson olevani puhdasverinen kuvajournalisti. Rehellisyys ja luotettavuus ovat kuvajournalismissa yhtä olennaiset lähtökohdat kuin uutistuotannossakin”, Jussi Nukari kommentoi saamaansa palkintoa.
STT-Lehtikuvan toimitusjohtaja Mika Pettersson iloitsee Vuoden Uutiskuva -palkinnosta: ”Jussi Nukari on uutiskuvauksen ammattilainen ja ansaitsee tämän tunnustuksen. Palkinto tuli STT-Lehtikuvalle merkityksellisestä kategoriasta, uutistoiminnasta.”
Vuoden Lehtikuvat on Suomen Lehtikuvaajat ry:n vuosittain järjestämä kilpailu.
STT-Lehtikuva on media- ja viestintäkonserni, jonka tarjontaan kuuluvat uutispalvelut, kuvamyynti sekä viestinnän palvelut kuten tiedotejakelu ja mediaseuranta.
Lisätietoja:
Mika Pettersson, toimitusjohtaja, vastaava päätoimittaja, puh. (09) 6958 1201
Kuvalinkki: Vuoden Uutiskuva ja kunniamaininnan saanut kuva: http://kuvakauppa.lehtikuva.fi/edoris?tem=gallery_f&id=7aa7db2462224264ea70154a085a759f
Jussi Nukarin portfolio: http://kuvakauppa.lehtikuva.fi/edoris?tem=gallery_f&id=7aa7d2256a2a4264d8536d64b9e2fe98
Jussi Nukari Twitterissä: @jnukari
www.stt-lehtikuva.fi, www.lehtikuva.fi
Liite: kuva: Markku Ulander/ Lehtikuva
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
STT (Oy Suomen Tietotoimisto - Finska Notisbyrån Ab) on media- ja viestintätalo, joka koostuu kolmesta liiketoimintalinjasta: mediapalveluista, viestintäpalveluista sekä kuvamyynnistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STT
STT:s omställningsförhandlingar avslutade – nyhets- och bildbyråverksamheten upphör i vår, verksamheten fortsätter som vanligt till slutet av mars29.10.2026 14:17:51 EET | Pressmeddelande
STT meddelade i september att bolaget planerar att omorganisera sin verksamhet. Omställningsförhandlingarna om planens konsekvenser för personalen har nu avslutats, och STT:s styrelse har fattat beslut om att avveckla nyhets- och bildbyråverksamheten.
STT:n muutosneuvottelut päätökseen – uutis- ja kuvatoimistoliiketoiminta päättyy keväällä, toiminta jatkuu nykyisellään maaliskuun loppuun asti29.10.2026 14:17:51 EET | Tiedote
STT kertoi syyskuussa suunnittelevansa toimintansa uudelleenjärjestelyä. Suunnitelman henkilöstövaikutuksia käsittelevät muutosneuvottelut ovat nyt päättyneet ja STT:n hallitus on tehnyt päätöksen uutis- ja kuvatoimistoliiketoiminnan alasajosta.
STT concludes change negotiations – news and picture agency operations to close in spring; services to continue as normal until the end of March29.10.2026 14:17:51 EET | Press release
In September, STT announced plans to restructure its operations. Change negotiations on the staffing implications of the proposed restructuring have now concluded, and STT’s Board of Directors has decided to wind down the company’s news and picture agency operations.
STT planerar en omstrukturering: den nuvarande verksamheten kan komma att upphöra30.9.2026 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finsk nyhetsbyrå STT planerar en betydande omstrukturering av sin verksamhet. Bakgrunden är den långvariga olönsamheten inom nyhets- och bildbyråverksamheten samt att man inte har lyckats hitta en tillräckligt bred ägarbas som är beredd att ta ansvar för utvecklingen av verksamheten. För att behandla planens konsekvenser inleds nu omställningsförhandlingar som omfattar nästan hela STT:s personal. Omstruktureringen kan leda till att verksamheten i sin nuvarande form upphör. Pressmeddelande- och kommunikationstjänsten STT Viestintäpalvelut omfattas inte av omställningsförhandlingarna och inga förändringar planeras i dess verksamhet.
STT suunnittelee uudelleenjärjestelyä: nykymuotoinen liiketoiminta saattaa päättyä30.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
STT suunnittelee liiketoimintansa merkittävää uudelleenjärjestelyä. Taustalla ovat uutis- ja kuvatoimistoliiketoiminnan pitkään jatkunut tappiollisuus sekä se, ettei vetovastuuseen liiketoiminnan kehittämiseksi ole löytynyt riittävän laajaa omistajapohjaa. Suunnitelman vaikutusten käsittelemiseksi käynnistetään nyt lähes koko STT:n henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut. Uudelleenjärjestely saattaa johtaa nykymuotoisen liiketoiminnan päättymiseen. STT Viestintäpalvelut jää muutosneuvottelujen ulkopuolelle, eikä sen toimintaan ole tulossa muutoksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
