STTK: Esitykset Työllisyysrahaston etuuksien ja palveluiden uudistamiseksi perusteltuja
23.6.2021 09:30:00 EEST | STTK ry. | Tiedote
- STTK:n mielestä on tärkeää, että rahoituksen kehittämistarpeita arvioidaan eri näkökulmista osana laajempaa jatkuvan oppimisen uudistusta. Työllisyysrahastolla on vahva osaaminen ja selkeä rooli jatkuvaa oppimista tukevien etuuspalveluiden rahoittajana ja toteuttajana. On hyvä, että selvityshenkilöt eivät esitä rahaston tehtävien laajentamista näiden palveluiden ulkopuolelle, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toteaa.
Rahasto palvelee jo nyt englannin kielellä etuuspalvelussa ja vakuutusmaksujen perinnässä. Englantia esitetään Työllisyysrahaston viralliseksi palvelu- ja asiointikieleksi myös aikuiskoulutusetuuksiin.
- Työelämän kansainvälistyminen asettaa uusia vaatimuksia osaamisen kehittämistä tukeville palveluille. Englannin ottaminen viralliseksi asiointikieleksi myös aikuiskoulutusetuuksien puolella parantaisi palveluiden saavutettavuutta vieraskielisille.
Työyhteisöetuus osaamisen kehittämisen tueksi
Selvityksessä esitetään työyhteisöetuutta, joka olisi tarkoitettu työyhteisöjen tai -tiimien osaamisen kehittämisen tukemiseen. Tuki olisi kaikkien työnantajien haettavissa, mutta sen markkinointi kohdistettaisiin erityisesti murroksessa oleville toimialoille tai nopeasti muuttuvissa tehtävissä työskenteleville tiimeille. Päätöksen etuuden hakemisesta tekisi työyhteisö tai tiimi, ja etuuden kohde määriteltäisiin yhteistoimintamenettelyssä. Selvityshenkilöt esittävät, että valtio osallistuisi uuden etuuden rahoittamiseen.
Työyhteisöetuus olisi osin päällekkäinen nykyisen yrityksen koulutusvähennyksen kanssa, jolla korvataan työnantajille henkilöstön koulutuksesta aiheutuvia kustannuksia. Ei-elinkeinoverotuksen piiriin kuuluville työnantajille vastaava korvaus maksetaan tällä hetkellä Työllisyysrahaston kautta.
- STTK on avoin malleille, joiden tavoite on työntekijöiden koulutusmahdollisuuksien parantaminen. On huomioitava eri toimialojen ja sektoreiden näkökulmat. Erityisesti on tarpeen parantaa pienissä työpaikoissa työskentelevien mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen, Palola korostaa.
Selvityshenkilöt esittävät myös uutta kohdennettua aikuiskoulutustukea purkamaan koulutuksen kasautumista. Tuki toteutettaisiin muuttamalla tuen saamisen ehtoja koulutuksessa aliedustetuille ryhmille kuten maahanmuuttajataustaisille. Aikuiskoulutustuki turvaisi toimeentuloa koulutuksen aikana, kun tuen saaja on työstään joko osittaisella tai kokoaikaisella opintovapaalla.
- Osaaminen on työelämässä parasta muutosturvaa. Tulevaisuudessa meidän on pystyttävä ajoissa ennakoimaan osaamistarpeiden muutoksia työpaikkatasolla ja varmistamaan, että kenenkään osaaminen ei vanhene. Etuusjärjestelmien ohella koulutustarjontaa on kehitettävä vastaamaan työelämän tarpeisiin, Antti Palola sanoo.
Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK: Keski- ja pienipalkkaisten ostovoimaa tuettava keventämällä palkkaverotusta17.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Keskipalkkaisten ostovoima on edelleen heikko, vaikka reaalipalkat kasvavat tänä vuonna. STTK:n tuoreiden laskelmien mukaan keski- ja pienipalkkaisten palkkaverotusta on kevennettävä maltillisesti, jotta kotimainen kysyntä ja talouskasvu saadaan vauhtiin.
Ennusteet kävivät toteen: nuorten epävarmuus työelämään siirtymisessä jyrkässä kasvussa11.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Tänään julkaistu Nuorisobarometri vahvistaa nuorisojärjestöjen pitkään esittämät huolenaiheet: nuorten kokema epävarmuus ja turvattomuus ovat lisääntyneet voimakkaasti. 70 prosenttia nuorista kokee paineita työelämään siirtymisestä, ja yli puolet pelkää jäävänsä ilman koulutuspaikkaa. Kehityksen suunta on hälyttävä.
STTK kansainvälisen naistenpäivän aattona: Nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle työelämässä, uhrille parempi oikeusturva6.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Seksuaalinen häirintä ei ole kadonnut työelämästä. Kenen vastuulla häirintävapaa työelämä lopulta on? STTK järjestää tänään 6.3. ennakkoon perinteisen naisten päivän keskustelutilaisuuden, jossa pureudutaan työelämässä tapahtuvaan seksuaaliseen häirintään ilmiönä ja keinoihin sen kitkemiseksi.
STTK: Palkansaaja ansaitsee toimitusjohtajan päiväpalkan 42 työpäivässä3.3.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien ja palkansaajien palkkakehitys kulkee eri tahtiin. STTK:n tuore laskelma kertoo, että palkansaajalta kuluu keskimäärin 42 työpäivää ansaitakseen saman verran kuin toimitusjohtaja ansaitsee yhdessä päivässä.
STTK: YT-asiamiehen toimiston lakkauttaminen ei tuo säästöjä2.3.2026 13:49:24 EET | Tiedote
Yhteistoiminta-asiamiehen toimiston lakkauttamista koskeva mietintö lähtee tänään lausunnolle. Lakiesitys liittyy hallituksen puoliväliriihessä päättämiin valtionhallinnon 130 miljoonan euron lisäsäästöihin. Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK jättivät lakiesityksestä yhteisen eriävän mielipiteen. ─ Toimiston lakkauttamisella ei oikeasti saavuteta säästöjä, koska yhteistoimintaan liittyvät valvontatehtävät todennäköisesti siirtyvät vain toisiin virastoihin: yhteistoiminta-asiat Lupa- ja valvontavirastolle ja henkilöstörahastoasiat Patentti- ja rekisterihallitukselle, STTK:n johtaja Minna Ahtiainen sanoo. ─ Kustannusarvioissa on epävarmuutta erityisesti siirtymävaiheeseen liittyvien kustannusten osalta, kuten henkilöstön määrän, perehdytykseen ja tietojärjestelmiin liittyen. Lisäksi henkilöstörahastojen valvonnan osalta lisääntyvät kustannukset siirretään työntekijöiden henkilöstörahastojen maksettavaksi. Yhteistoiminta-asiamies on työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
