Studia 08-messuilla palkittiin ansioituneita ja haasteellisissa oloissa opiskelleita lukiolaisia

22.10.2008 12:30:00 EEST | Messukeskus | Tiedote

Jaa
Kuudettatoista kertaa järjestettävillä Studia-jatkokoulutusmessuilla jaettiin neljä stipendiä lukiolaisille jotka ovat ansioituneet haasteista huolimatta tai olleet oppilaskuntatyössä erityisen aktiivisia.

Stipendin saivat tänä vuonna kaksi vakavista haasteista huolimatta lukio-opintonsa suorittanutta opiskelijaa. Lisäksi palkittiin Teppo Säkkinen, oppilaskunnan varapuheenjohtaja Rovaniemen lyseonpuiston lukiosta, joka on toiminut vetäjänä Koulu Afrikkaan –hankkeessa. Toisena aktiivisena oppilaskunnan toimijana palkittiin Anniina Kumara Laihian lukiosta. Hän on osoittanut olevansa tarmokas ja aikaansaava opiskelijoiden asioiden puolesta työskentelevä nuori.
 
Lukiolaisten Liitto ja Suomen Messusäätiö haluavat tämän stipendin myöntämisen myötä kannustaa vaikeassa tilanteessa olevia opiskelemaan sekä nostaa esiin yhteisöllisyyden merkityksen koulun sisällä. SLL haluaa myös kannustaa opettajia ja rehtoreita myöntämään omissa lukioissaan stipendejä opintosuoritusten lisäksi myös sellaisille ihmisille, jotka tuovat opiskeluarkeen yhteisöllisyyttä ja hyvää henkeä.

Stipendiä olivat voineet esittää lukioiden rehtorit, opettajat, oppilaskunnat tai SLL:n jäsenet ja jäsenjärjestöt.

Stipendit jakoi Studia-jatkokoulutusmessuilla opetusministeri Sari Sarkomaa. Stipendin saajat päätti hakemusten perusteella raati, johon kuuluivat SLL:n puheenjohtajisto ja pääsihteeri.


Studia-messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 22.-23.10. ja se on tarkoitettu jatko-opintojaan suunnitteleville lukioikäisille nuorille. Messuilla on esillä oppilaitoksia ja opiskelijapalveluita sekä ura- ja työmahdollisuuksia eri aloilta ja yrityksistä. Messut toteutetaan yhteistyössä Suomen lukiolaisten liiton kanssa.

Suomen Messusäätiö rahoittaa joka vuosi 400.000 eurolla palkintoja suomalaisen elinkeinoelämän edistämiseen. Näitä ovat mm. Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinto ja Kaj Franck -muotoilupalkinto.

Kuvamateriaalia ladattavissa Suomen Messujen kuvapankista http://mediabank.finnexpo.fi
22.10. klo 12.30 jälkeen.

Lisätietoja:

Niklas Huotari
puheenjohtaja
Suomen Lukiolaisten
p. 040 531 0254
email niklas.huotari@lukio.fi

Tony Ahlqvist
tiedottaja
Suomen Messut
p. 050 538 1370
email tony.ahlqvist@finnexpo.fi

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Pohjoismaiden muuntuvin tapahtumatalo ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskuksen tulovaikutus oli pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 4140 henkilötyövuotta vuonna 2025. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) is the most versatile event venue and meeting place in the Nordics. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre in 2025 brought in a revenue stream of 304 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 4,140 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppani on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto24.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene 27 Båt ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) nostavat ensi helmikuussa uimataidon sekä vesi- ja jääturvallisuuden näkyvästi esiin. SUH toimii Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppanina, ja yhteistyön tavoitteena on vahvistaa vesillä ja jäällä liikkuvien ihmisten tietoja, taitoja ja turvallisia toimintatapoja. Vene 27 Båt järjestetään 12.–21.2.2027 Helsingin Messukeskuksessa.

Viini & Ruoka -messujen ohjelma on julki: luvassa tastingeja, kilpailuja ja ruokakirjojen tähtiä23.9.2026 14:26:34 EEST | Tiedote

Viini & Ruoka -tapahtumassa pääsee inspiroitumaan ruoan ja juoman maailmasta. Tapahtumassa esiintyvät rakastetut kirjailijat, kokit ja vaikuttajat, jotka esittelevät uusia ruokakirjojaan ja jakavat tarinoita reseptien takaa. Suositut tastingit ja kisat, mm Vuoden kokki ja Vuoden tarjoilija, ovat osa tapahtuman vuosittaista ohjelmaa. Viini & Ruoka -messut järjestetään 22.–25.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.

HELSINGIN KIRJAMESSUILLA ENNÄTYKSELLISEN LAAJA OHJELMA – TÄHTINÄ MM. ÉDOUARD LOUIS JA SANNA MARIN22.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Pohjoismaiden suurimmaksi kirjallisuustapahtumaksi kasvanut Helsingin Kirjamessut tuo Messukeskukseen 22. – 25.10.2026 jälleen yli tuhannen ohjelmanumeron runsaudensarven. Messujen teemana on tänä vuonna kieli, ja sen tiimoilta puhutaan myös paljon käännöksistä ja maailmankirjallisuudesta. Suurimmat kansainväliset tähtivieraat saapuvat Ranskasta ja Ruotsista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye