STUKin määräys parantaa säteilyturvallisuutta kosmeettisissa hoidoissa
21.12.2018 09:46:26 EET | Säteilyturvakeskus (STUK) | Tiedote
Kosmeettisissa käsittelyissä käytettävät laitehoidot aiheuttavat nykyään suurimmat väestön altistukset ionisoimattomalle säteilylle. Alan sääntelyä on uusittu säteilylain kokonaisuudistuksessa riskien hallitsemiseksi ja nopeasti kehittyvän alan tarpeiden huomioimiseksi. Lainsäädännössä ionisoimattoman säteilyn altistukselle on säädetty raja-arvot, joita ei saa ylittää. Kosmeettisissa hoidoissa ylitys on nyt kuitenkin sallittua, mikäli haitalliset terveysvaikutukset pystytään muuten estämään. Uudessa STUKin määräyksessä annetaan tarkemmat vaatimukset haittojen ehkäisemiseksi. Lisäksi määräys antaa vaatimukset tiedoista, joita toimenpiteistä on kerrottava asiakkaalle.
Toiminnanharjoittajan on määriteltävä laitekohtaisesti tekijät, jotka voisivat estää toimenpiteen turvallisen suorittamisen asiakkaalle. Tällaisia voivat olla esimerkiksi hoidettavan sairauteen tai terveydentilaan liittyvät seikat, raskaus tai lääkitys, jotka voivat lisätä hoidosta aiheutuvia riskejä. Hoidettavalle on kerrottava näistä hoidon vasta-aiheista ennen toimenpiteen tekemistä. Näin varmistutaan siitä, että asiakkaat eivät hakeudu toimenpiteeseen, joka voisi aiheuttaa heille vaaraa. Vasta-aiheista kertominen ei kuitenkaan poista toiminnanharjoittajan vastuuta turvallisuudesta.
Sääntely kevenee pieniriskisissä kosmeettisissa toimenpiteissä ja toisaalta antaa viranomaiselle paremmat mahdollisuudet puuttua vaaraa aiheuttavaan toimintaan. Määräys ja uudistettu säännöstö selkeyttävät toiminnanharjoittajien osaamiselle ja tiedoille asetettavia vaatimuksia. Suurempia riskejä aiheuttavien toimenpiteiden salliminen edellyttää toiminnanharjoittajilta aiempaa parempaa ymmärrystä säteilyä hyödyntävistä toimenpiteistä ja laitteiden käytöstä. Tämä parantaa toimenpiteiden säteilyturvallisuutta ja vähentää asiakkaisiin kohdistuvia riskejä.
Ultraviolettisäteilylle altistavien toimenpiteiden osalta määräys vastaa sisällöltään aiemmin asetuksessa (294/2002) 11 §:ssä säädettyä. Optiselle säteilylle, sähkömagneettisille kentille ja ultraäänelle altistavien toimenpiteiden osalta määräykset ovat uusia. Toiminta, johon määräystä voi soveltaa, on määritetty säteilylain (859/2018) 162 §:ssä.
Säteilylain kokonaisuudistuksessa uudistettiin myös laser-esitysten järjestämistä koskeva säännöstö. Esityksissä käytetään suuritehoisia laitteita, jotka väärin käytettynä voivat aiheuttaa silmävaurioita pitkänkin matkan päästä. Säteilyturvakeskuksen määräys suuritehoisten laserlaitteiden käytöstä koskee säteilylain (859/2018) 165 §:n lupahakemuksessa esitettäviä tietoja, 166 §:n laserlaitteiden käyttöä ja toiminnan muutoksista ilmoittamista, 167 §:n mukaista turvallista käyttöä sekä 169 §:n mukaista omavalvontaa. Näiden osalta määräys vastaa olennaisesti aiemmin ohjeessa ST 9.4 Laserien säteilyturvallisuus yleisöesityksissä esitettyjä menettelytapoja. Määräys täydentää uusittua säännöstöä, jonka tavoitteena on varmistaa yleisön turvallisuus laser-esityksissä ja selkeyttää toiminnanharjoittajia koskevia vaatimuksia.
Uuden säteilylainsäädännön tuomista muutoksista kauneudenhoidon säteilynkäyttöön löytyy lisätietoa STUKin uutiskirjeen artikkelista.
Linkit:
STUKin määräykset ja perustelumuistiot
Säteilylainsäädännön uudistus
Lisätietoja:
Kauneudenhoidon säteilynkäyttö: Laboratorionjohtaja Pasi Orreveteläinen, puh. (09) 759 88 230
Yleisölaserit: Erikoistutkija Lasse Ylianttila, puh. (09) 759 88 455
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Säteilyturvakeskus (STUK) on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan viranomainen, joka valvoo säteily- ja ydinturvallisuutta Suomessa. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
Ge respons på de föreslagna ämnena för den europeiska kollegiala granskningen av kärnsäkerhet30.10.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
ENSREG, en grupp av kärnsäkerhetsmyndigheter som ger råd till Europeiska kommissionen, förbereder den tredje tematiska kollegiala granskningen av kärnsäkerhet mellan medlemsländer (Topical Peer Review, TPR). De som är intresserade av ämnet har nu möjlighet att påverka valet av tema.
Anna palautetta ydinturvallisuuden eurooppalaisen vertaisarvioinnin ehdotetuista aiheista30.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Euroopan komissiolle neuvoa antava ydinturvallisuusviranomaisten ryhmä, ENSREG, valmistelee kolmatta aihekohtaista ydinturvallisuuden vertaisarviointia (Topical Peer Review, TPR). Asiasta kiinnostuneilla on nyt mahdollisuus vaikuttaa sen aihevalintaan.
Strålsäkerhetscentralen påminner om vikten av optimering och uppföljning av röntgenundersökningar29.10.2026 10:40:31 EET | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralen har den senaste tiden fått kännedom om fall där flera patienter inom hälso- och sjukvården har utsatts för onödigt höga stråldoser i samband med röntgenundersökningar. Den extra strålningsexponeringen för de enskilda patienterna har varit liten och har inte medfört någon hälsorisk. Onödig strålningsexponering innebär dock alltid en onödig tilläggsrisk.
Säteilyturvakeskus muistuttaa röntgentutkimusten optimoinnin ja seurannan tärkeydestä29.10.2026 10:40:31 EET | Tiedote
Viime aikoina Säteilyturvakeskuksen tietoon on tullut tapauksia, joissa useita terveydenhuollon potilaita on altistunut röntgentutkimuksessa tarpeettoman suurille säteilyannoksille. Yksittäisten potilaiden ylimääräinen altistus on ollut pieni eikä ole vaarantanut terveyttä. Turha säteilyaltistus on kuitenkin aina tarpeeton lisäriski.
STUK övervakade årsunderhållet vid Lovisa kärnkraftverk28.10.2026 08:57:29 EET | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralen konstaterade den 26 oktober att det är säkert att starta upp block 1 vid Fortum Power and Heats kärnkraftverk i Lovisa. När block 1 har startats upp är årets årsrevisioner vid anläggningen avslutade. Anläggningens block 2 hade årsrevision före block 1 detta år, och Strålsäkerhetscentralen granskade block 2:s startberedskap den 24 september.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
