Isobar

Subway valitsi Isobarin

Jaa
Isobar Finland ja Subway Suomi ovat alkuvuodesta 2019 käynnistäneet mainonnan suunnittelun ja tuotannon yhteistyön, joka kattaa kaiken Suomessa näkyvän Subwayn mainonnan sekä myyntipaikkamateriaalit.

Isobar on 2017 lähtien vastannut Subway Suomen Facebook ja Instagram -kanavien mainonnasta. Kampanjatason yhteistyötä kokeiltiin jo viime vuonna ja aikaansaannokset vakuuttivat Subwayn päätöksesään. Isobarin konsernikumppanit Suomen Dentsu Aegis Networkissä, eli Vizeum, MKTG, iProspect ja Amnet, ovat tiiviisti yhteistyössä mukana ja asiakkuuden johto tapahtuu Vizeumin kautta.

Subway Suomen Marketing Manager Pia Ikonen muistuttaa, että taustalla on pitkä ja toimiva yhteistyö Vizeumin kanssa.

”Keskittäminen Dentsulle oli järkevää toiminnan tehostamisen osalta ja se on mahdollistanut entistä kokonaisvaltaisemman otteen markkinoinnin toteuttamisesta”, Pia Ikonen kertoo.


”Yhteistyötä Isobarin kanssa oli tehty sosiaalisen median osalta jo pidempään, joten työtavat sekä ihmiset olivat tuttuja. Isobarin taidonnäytteet kesän 2018 kampanjassa ja viime syksynä vakuuttivat meidät.”

Ikonen sanoo, että yhteistyön laajentuminen ajoittuu myös Subwayn brändin muutoksiin.

”Brändiuudistus on käynnissä ja Isobar omaksui nopeasti sen, mihin suuntaan halusimme edetä. Syntyi yhteinen näkemys, miten saavuttaisimme tavoitteet. Nyt yhteistyömme on vahvaa ja brändiä tukevaa.”

Katseet ovat nyt ensi kesän suunnittelussa.

”Otamme toistamiseen haltuun Suomen ykkösfestarit tarjoamalla kuluttajille ainutlaatuisen festarikokemuksen Subwayn pop-up -ravintolalla.”

Tuorein esimerkki Isobarin ja Subwayn yhteistyöstä on maaliskussa käynnistynyt ”Liekki Subi” -kampanja, jonka videotuotannot suunniteltiin Isobarin tiimissä ja toteutettiin tuotantoyhtiö Tonto Helsingin kanssa. Videon ohjasi Sami Joensuu.

“Uusi, energiaa uhkuva Liekki Subi -kampanja kutsuu ruokkimaan omaa sisäistä kipinää. Yksi elämän totuuksista siis – meillä on vastuu tehdä niitä asioita, jotka ovat itselle merkityksellisiä”, Isobar Finlandin Creative Director Jaakko Koskinen kuvailee.


"Subway on hieno esimerkki siitä, miten hyvä lopputulos syntyy saumattoman yhteistyön ja hyvän asiakaskommunikoinnin kautta. Kommunikoidaan mieluummin liikaa kuin liian vähän. Asioista tehdään parempia yhdessä, merkityksellisyys aina keskiössä”, Koskinen toteaa.

Isobarilla Subway-asiakkuuden ydintiimiin kuuluvat lisäksi Art Director Micke Nikander, Community Manager Oona Müller, Graphic Designerit Marko Virta ja Petra Jägerholm, Head of Client Service Tuomas Pekkanen, Producer Jarmo Juhala sekä Project Coordinator Maija Virtanen.

Suomessa Subway on toiminut vuodesta 2000 lähtien ja nykyisin ravintoloita on jo 190 kappaletta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tuomas Pekkanen
Head of Client Services, Isobar Finland
tuomas.pekkanen@isobar.com
+358 45 230 5125

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Isobar
Isobar
Eteläesplanadi 2
00130 Helsinki

020 1230 530http://www.isobar.com/fi/en/

Isobar on asiakaslähtöinen digitoimisto, jonka visiona on olla Suomen halutuin tarinan, datan ja teknologian luova yhdistäjä. Isobar tarjoaa asiakkailleen luovan konseptoinnin, asiakasdialogien ja sisältömarkkinoinnin palvelut strategioista suunnitteluun ja monipuolisiin tuotantoihin. Isobar on kansainvälinen ketju, joka toimii yli 6 000 asiantuntijan voimin 85 toimistossa 45 maassa osana markkinointialan konserni Dentsu Aegis Networkia.

Dentsu Aegis Networkiin kuuluu Isobarin lisäksi mediatoimistot Carat ja Vizeum, tulospohjaisen markkinoinnin toimisto iProspect, sisältömarkkinointitoimisto John Browm Media, kokemuksellisen markkinoinnin toimisto MKTG, ulkomainontaan erikoistunut Posterscope, datayksikkö DDS sekä ohjelmallisen ostamisen yhtiö Amnet.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Isobar

Pohjoismaiden suurin digitoimistoketju laajentaa dialogistrategian ja markkinoinnin automaation palvelut Suomeen19.6.2017 13:28:42 EEST | Tiedote

Luova digitoimisto Isobar Finland tuo Suomen markkinoille tanskalaisen sisartoimistonsa Magnetixin palvelut dialogistrategiaan ja markkinoinnin automaatioon liittyen. Markkinoinnin automaatiossa Isobarin erikoisosaaminen laajenee asiakkuusohjelmiin, sisällöntuotantoon, CRM-ratkaisuihin sekä verkkokauppa-alustoihin. Isobarin muita palveluita ovat muun muassa digitaaliset markkinointistrategiat, sisältömarkkinointi sekä luova suunnittelu.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye