Sujuvat liikenneyhteydet merkittävä tekijä yritysten sijoittautumiselle ja pysymiselle Suomessa - Kauppakamarit kokosivat listan Suomen tärkeimmistä liikennehankkeista
10.9.2020 00:01:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

”Suomi on viennistä riippuvainen maa ja hyvillä liikenneyhteyksillä on mahdollista kuroa kiinni muiden maiden matkaa markkinoille. Sujuvat liikenneyhteydet ovat merkittävä tekijä yritysten sijoittautumiselle ja pysymiselle Suomessa. Liikenneverkot ovat yhteiskunnan eri toimintojen mahdollistaja,” sanoo Keskuskauppakamarin liikenne- ja elinkeinopolitiikan johtava asiantuntija Päivi Wood.
Liikennehankelistauksesta käy ilmi, että maantiekuljetukset ovat edelleen tärkeässä roolissa. Tieinfran kunnolla on merkitystä myös päästöjen osalta. Tienpintojen paremmalla kunnolla ja oikea-aikaisella talvikunnossapidolla voidaan alentaa maantieliikenteessä syntyviä päästöjä.
Kauppakamareiden liikennehankelistauksesta nousi esille sisävesikuljetusten lisääminen yhtenä keinona vähentää liikenteestä aiheutuvia päästöjä. Myös raidekapasiteetin vahvistaminen ja kuljetusten siirtäminen maanteiltä raiteille on merkittävässä asemassa päästövähennysten saavuttamiseksi.
”Uskomme siihen, että liikenteen päästöjen puolittaminen asetettujen tavoitteiden mukaisesti on mahdollista saavuttaa. Haluamme omalla toiminnallamme tehdä työtä sen eteen, että edellytykset ovat kunnossa. Meidän on löydettävä keinot, jotka ovat kustannustehokkaita ja taloudellisesti kannattavia yrityksille”, sanoo Wood.
Wood muistuttaa, että liikennehankkeiden rahoituksessa tulee myös hyödyntää EU:n elvytyspaketti. Kasvua edistäviä pitkän aikavälin suuria raidehankkeita tulee nopeuttaa ja elpymispaketin hyödyntäminen pienemmissä ja nopeasti käynnistettävissä hankkeissa helpottaa Suomen väyläverkoston mittavan korjausvelan lyhentämistä.
Liite:
Kauppakamarien liikennehankelistaus 2020
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi WoodJohtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija
Puh:050 478 3990paivi.wood@chamber.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Keskuskauppakamari: Yritykset kerryttävät kaksi kolmasosaa verotuloista – osinkoverotuksen kiristys iskisi veropohjaan26.10.2026 13:59:16 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan osinkoverotuksen kiristäminen olisi väärä tapa korjata julkista taloutta. ”Myönteistä on, ettei valtiovarainministeriö esitä yhteisöverokannan nostamista vaan painottaa verotuksen kansainvälistä kilpailukykyä ja ennakoitavuutta”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
”Yhteisövero on vain jäävuoren huippu” – yritykset maksoivat ja tilittivät veroja ennätykselliset 82 miljardia euroa22.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten maksamat ja tilittämät verot nousivat vuonna 2024 lähes 82 miljardiin euroon. Julkisuudessa paljon puhututtanut yhteisövero oli alle kymmenesosa koko verokädenjäljestä. Vuoden 2024 tiedot ovat tuoreimmat, jotka yritysten verokädenjäljestä ovat saatavilla.
IT-ehdot uusiutuvat – sopimuksessa huomioidaan tekoäly20.10.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Uudistetut IT2026-ehdot julkistetaan 20.10. Uusissa ehdoissa huomioidaan tekoälyn nopea yleistyminen ja EU:n datasäädös.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
