Sukuselvityksen saanti maistraatista nopeutuu
14.1.2015 10:28:08 EET | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Maistraattien paperimuotoiset perhelehdet ja henkilöluettelot, joiden ylläpito lopetettiin vuonna 1999, on digitoitu. Digitoituja dokumentteja käytetään perunkirjoituksessa vaadittavien sukuselvitysten teossa, ja ne tehdään jatkossa kaikissa maistraateissa digitaalisesta aineistosta. Digitoinnin ansiosta maistraateissa on voitu luopua paperiaineiston käsittelystä ja tiedonhaku on nopeutunut. Digitoinnilla turvattiin osin huonokuntoisen väestötietoaineiston säilyvyys sekä tehostettiin sukuselvitysten tekoa maistraateissa.
Digitoitu aineisto koostui 1,9 miljoonasta väestötietodokumentista ja lisäksi digitoitiin Helsingin maistraatin uskonnollisten yhdyskuntien jäsenluetteloaineisto, johon kuului noin 250 000 dokumenttia. Maistraatit käyttävät kuukaudessa sukuselvityksissä keskimäärin 15 000 digitoidun dokumentin tietoja.
Paperimuotoisten dokumenttien käsittelystä luopuminen mahdollistaa myös sukuselvitysten teon keskittämisen yhteen tai useampaan maistraattiin. Sukuselvitysten teon keskittämistä valmistellaan Itä-Suomen aluehallintoviraston maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikössä, ja asiasta on tarkoitus päättää vuoden 2015 aikana.
Väestötietoaineiston digitoinnista ja tietopalvelujärjestelmän suunnittelusta ja käyttöönotosta vastasi digitointihanke, joka toteutettiin Itä-Suomen aluehallintoviraston maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön, Väestörekisterikeskuksen, maistraattien ja Kansallisarkiston toimesta. Hanke rahoitettiin valtiovarainministeriön maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikölle myöntämällä määrärahalla. Digitointihanke saavutti asettamispäätökseen kirjatut tehtävät annetussa aikataulussa ja alitti sille myönnetyn määrärahan.
Digitointityö tehtiin Kansallisarkistossa ja dokumenttikohtaiset metatiedot kerättiin kahden yrityksen voimin. Tietojärjestelmän teknisessä ratkaisussa käytetään Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle tehtyä järjestelmää. Järjestelmässä on huolehdittu tietosuojasta ja varmistettu, että maistraattien ja kirkon virkailijat pääsevät käsittelemään ja luovuttamaan ainoastaan oman organisaationsa tietoja.
Lisätietoja:
Itä-Suomen aluehallintovirasto, Maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö:
Digitointihankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Pekka Kortelainen, etunimi.sukunimi@avi.fi, puh. 0295 016 549
Väestörekisterikeskus:
Digitointihankkeen projektipäällikkö Reko-Aleksi Renvik, etunimi.sukunimi@vrk.fi, puh. 0295 535 289
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Studerande, gör flyttanmälan i tid14.7.2026 11:50:12 EEST | Pressmeddelande
Juli–augusti är årets livligaste flyttningstid, då i synnerhet unga och studerande byter bostad. Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata påminner om att det lönar sig att göra flyttanmälan i god tid så att uppgifterna uppdateras i tid till exempel till FPA och hälso- och sjukvården.
Opiskelija, tee muuttoilmoitus ajoissa14.7.2026 11:50:12 EEST | Tiedote
Heinä–elokuu on vuoden vilkkainta muuttoaikaa, kun erityisesti nuoret ja opiskelijat vaihtavat asuntoa. Digi- ja väestötietovirasto muistuttaa, että muuttoilmoitus kannattaa tehdä hyvissä ajoin, jotta tiedot päivittyvät ajoissa esimerkiksi Kelalle ja terveydenhuoltoon.
Ansökan om en förfäders efternamn påskyndas genom ett automatiskt avgörandeförfarande7.7.2026 09:15:00 EEST | Pressmeddelande
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata har den 23 juni 2026 tagit i bruk ett nytt automatiskt avgörandeförfarande för ändringar av efternamn som sökts via Namnändringstjänsten, där en myndig person ansöker om ett nytt efternamn som hens förälder, mormor/farmor eller morfar/farfar har haft och vars uppgifter syns i befolkningsdatasystemet.
Esivanhemman sukunimen hakeminen nopeutuu automaattisella ratkaisumenettelyllä7.7.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto on ottanut 23.6.2026 käyttöön uuden automaattisen ratkaisumenettelyn Nimenmuutospalvelun kautta haetuissa sukunimen muutoksissa, joissa täysi-ikäinen henkilö hakee uudeksi sukunimeksi sellaista sukunimeä, joka on ollut hänen vanhemmallaan, isoäidillään tai isoisällään, ja tiedot näkyvät väestötietojärjestelmässä.
Applying for an ancestor’s surname becomes faster thanks to an automated decision-making procedure7.7.2026 09:15:00 EEST | Press release
On 23 June 2026, the Digital and Population Data Services Agency introduced a new automated decision-making procedure for changes of surnames applied for through the name change service. The procedure is used in situations where an adult applies for a new surname that has been used by their parent, grandmother or grandfather, and their information is included in the Population Information System.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
