Tarkennus tiedotteeseen: Suojalasit ja järki päässä kohti uutta vuotta
27.12.2021 07:00:00 EET | Finanssiala ry | Tiedote
Vuodenvaihteen juhlien onnistumisesta on helppo huolehtia, kun käsittelee myös ilotulitteita oikein.
Tukesin vuonna 2020 teettämän tutkimuksen mukaan ilotulitteiden suosio on laskussa, mutta monissa juhlissa ilotulitteet ovat yhä odotettu ohjelmanumero. Finanssiala ry (FA) muistuttaakin, että ilotulitteita on syytä käsitellä huolella, jotta henkilöihin ja omaisuuteen kohdistuvilta vahingoilta vältytään.
”Ilotulitteiden käsittelyssä on oltava erityisen huolellinen, jotta vahingoilta vältytään. Alaikäiset eivät saa käsitellä ilotulitteita eikä ilotulitteita tule sytyttää päihtyneenä”, Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Petri Mero sanoo ja jatkaa:
”Ennen ilotulitekaupoille lähtöä kannattaa tarkistaa, että kotoa löytyy suojalasit niin ilotulitteiden sytyttäjille kuin katsojillekin. Jos ei, ilotuliteostoksilla on syytä ostaa myös suojalasit”.
Tukesin ja Suomen Silmälääkäriyhdistyksen mukaan viime vuodenvaihteessa sairaalahoitoa vaatineita silmävammoja sattui kahdelletoista ihmiselle. Näistä kymmenen johtui ilotulitteesta, yksi tähtisadetikusta ja yksi eläinten karkotukseen tarkoitetusta P1-tuotteesta.
”Ilotulitteiden aiheuttamia silmävammoja yhdistää useimmiten se, ettei vammautuneilla ole suojalaseja. Ilotulitteita käytettäessä suojalasien käyttö on lain mukaan pakollista. Suojalasit päähän siis sekä tulitteiden sytyttäjille että katsojille”, Mero ohjeistaa.
Vuodenvaihteen ympärillä pelastuslaitoksilla oli vuosi sitten viisi rakennuspaloa sekä 70 muuta ilotulitteista johtuvaa paloa sammutettavana, ilmenee pelastuslaitosten Pronto-rekisteristä. Siksi ilotulitteita käytettäessä erityisen tärkeää on myös oikea etäisyys rakennuksiin. Ilotulitteiden kanssa kannattaakin suosia syrjäisiä ja aukeita paikkoja.
Tiedotetta on korjattu 28.12.2021 klo 15. Tarkennamme, että suojalasit ovat lain mukaan pakollisia ilotulitteiden käyttäjille, ei vain suositeltuja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sonja HällforsVaikuttajaviestinnän asiantuntija
Puh:+358 20 793 4275sonja.hallfors@finanssiala.fiPäivi LunaJohtava asiantuntija
Puh:+358 20 793 4223paivi.luna@finanssiala.fiTuomo Yli-HuttulaViestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
Puh:+358 20 793 4270tuomo.yli-huttula@finanssiala.fiTietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Finanssivalvonta helpottaa asuntolainan saantia - oikea päätös uinuvalle asuntomarkkinalle30.6.2026 11:03:26 EEST | Tiedote
Finanssivalvonta (Fiva) nostaa asuntolainakaton 95 prosenttiin myös muille kuin ensiasunnon ostajille. Päätös pienentää asunnonvaihtajien omasäästöosuutta ja voi vauhdittaa uinuvaa asuntomarkkinaa. Samalla Fiva päätti pitää pankkien muuttuvan lisäpääomavaatimuksen edelleen nollassa prosentissa. Finanssiala ry (FA) pitää päätöksiä oikeana: makrovakauspolitiikan tulee tukea talouskasvua, kun pankkisektori on vahva ja ylikuumenemisriskit vähäisiä.
Mitä nuorempi suomalainen, sen varmemmin kassalla heiluu kännykkä kortin sijaan30.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset maksavat ostoksiaan kortilla ja kännykällä. Mitä nuorempi kuluttaja, sen todennäköisemmin lähimaksu tehdään kännykällä. Iäkkäämmät ikäryhmät suosivat lähimaksussa maksukortin vilautusta. Suomalaiset ovat varautuneet maksamisen poikkeusoloihin hyvin: suurimmalla osalla on hallussaan useampi kuin yksi maksukortti ja mukana kulkee aina käteistä hätävaraksi. Käteistä pidetään myös kotivarana. Enemmistö suomalaisista käyttää myös MobilePayta tai Siirtoa. FA:n Norstatilla teettämä kysely tehtiin 1.–10.4.2026 välisenä aikana. Tutkimukseen hyväksyttiin 2563 iältään 15–79-vuotiasta vastaajaa. Lisäksi haastateltiin 155 iältään 12–14-vuotiasta lasta. Tutkimus on luettavissa kokonaisuudessaan tämän tiedotteen liitteenä.
Talouden käänne näkyy pankkitiskillä – yritysluottojen kysyntä vahvistunut, investointihalukkuudessa myönteisiä merkkejä22.6.2026 15:00:34 EEST | Tiedote
Yritykset ovat kysyneet kevään ja alkukesän aikana luottoja selvästi viime vuoden vastaavaa aikaa enemmän, kertoo Finanssiala ry:n (FA) tuore Pankkibarometri. Pankinjohtajat odottavat mm. investointiluottojen kysynnässä kasvua, mikä kertoo yritysten halusta kartuttaa aineksia tulevaan kasvuun. Pankinjohtajien mukaan talouden piristyminen näkyy tällä hetkellä selkeimmin yritysrahoituksessa. Kotitalouksien lainanottohalukkuudessa odotetaan maltillisempaa kehitystä. FA kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä. Vastaajina on muun muassa pankin- ja konttorinjohtajia, konttorien esihenkilöitä ja luottopäälliköitä. Barometrikysely lähetetään seuraaville pankeille: Nordea, OP Pohjola, Danske Bank, Aktia Pankki, Säästöpankkiryhmä, POP Pankki -ryhmä, Ålandsbanken, Oma Säästöpankki, Hypo, SEB ja S-Pankki.
Rohkaiseva viesti nuorille: Eläkejärjestelmän rahat tosiaankin riittävät15.6.2026 11:52:32 EEST | Tiedote
Eläketurvakeskus julkaisi pitkän aikavälin laskelmansa maanantaina. Noin 70 vuoden päähän ulottuva laskelma kertoo, miten eläkemenot, etuuksien taso ja rahoitus kehittyvät, jos väestöä ja taloutta koskevat oletukset toteutuvat ja lainsäädäntö pysyy muuttumattomana.
Save the Date -kutsu: Median finanssiseminaari 3.-4.9.202615.6.2026 07:30:00 EEST | Kutsu
Arvoisa toimittaja, Finanssiala ry:n (FA) maineikas ja perinteinen median finanssiseminaari järjestetään tänä vuonna 3.- 4.9. Vanajanlinnassa Hämeenlinnassa (Vanajanlinnantie 476, 13330 Harviala). Merkitse ajankohta jo kalenteriisi ja ilmoittaudu mukaan. Tarkemman ohjelman saat lähempänä ajankohtaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
