Finnish Overseas Consultants (FinnOC) Oy

Suomalainen konsulttitoimisto johtaa tie- ja satamahanketta Papua-Uudessa-Guineassa

Jaa
Keravalainen Finnish Overseas Consultants (FinnOC) Oy kotiutti yli 11 miljoonan dollarin arvoisen tie-, silta- ja satamasuunnitteluhankkeen Papua-Uudessa-Guineassa. Aasian kehityspankin (ADB) rahoittama ja Papua-Uuden-Guinean hallituksen (GoPNG) tukema kaksivuotinen hanke on osa maan suurimpia infrahankkeita.
Papua-Uusi-Guinealle tyypillistä vaikeakulkuista maastoa. Kuva: Petri Jusi
Papua-Uusi-Guinealle tyypillistä vaikeakulkuista maastoa. Kuva: Petri Jusi

Infrasuunnitteluhankkeen tavoitteena on vahvistaa ja tukea Papua-Uuden-Guinean pohjoisen alueen liikenneyhteyksiä ja siten lisätä taloudellista toimintaa alueella. Nyt kehitettävä liikennekäytävä yhdistää pohjoisen satamat moottoriliikennetien kautta maan eteläiselle alueelle. ”Kyse on yhteiskunnallisesti merkittävästä taloudellisen ja osin myös sosiaalisen liikkuvuuden hankkeesta isossa kuvassa nykyisten liikenneyhteyksien ollessa heikkoja. Papualla lentokone onkin yhä tärkein matkustusmuoto eikä sen käyttö korkeiden kustannusten takia ole mahdollista suurimmalle osalle väestöä. Tulevat hankkeet tarjoavatkin haastavia ja monipuolisia mahdollisuuksia, johon nimenomaan suomalainen insinööriosaaminen vastaa” kertoo FinnOC:n toimitusjohtaja Petri Jusi, joka on toiminut Papua-Uudessa-Guineassa jo parinkymmenen vuoden ajan eri hankkeissa.

Papua-Uudella-Guinealla on runsaasti luonnonvaroja, mutta vaikeakulkuinen maasto, kuten korkeat vuorijonot ja laaksot, suot ja useat saaret, sekä infrastruktuurin rakentamisen kalleus ovat tähän asti estäneet niiden laajemman hyödyntämisen. Nykyinen pohjoisen alueen tieverkosto on kaiken kaikkiaan erittäin huonossa kunnossa. Suurin osa teistä on päällystämättömiä maanteitä sekä yksittäisiä kaistoja, jotka on levennettävä kahteen kaistaan. Myös alueen satamat, Vanimo ja Wewak, ovat huonossa kunnossa ja vaativat perusparannusta. Satamat ovat potentiaalisia viennin keskuksia ja lisäksi kansainvälisen merikaupan kulku satamista Indonesiaan ja eteenpäin on avainasemassa pohjoisrannikon alueen talouskasvun kannalta.

Johtavana konsulttina FinnOC, yhteistyössä kahden kansainvälisesti menestyneen eteläkorealaisen insinööritoimiston: DOHWA Engineering Co., Ltd:n ja Soosung Engineering Co., Ltd:n kanssa, kehittää hankesuunnitelman satamakaupungin välisen, noin 440 km:n mittaisen tien, sen siltojen sekä itse satamien kunnostamiseen ja kehittämiseen. Toteutettava infrasuunnitteluhanke on osa laajempaa, useamman hankkeen muodostamaa kehittämiskokonaisuutta ja sisältyy Papua-Uuden-Guinean hallituksen elokuussa 2020 lanseeraamaan Connect PNG-ohjelmaan. GoPNG:n työ-, moottoritie- ja liikenneosaston (Department of Works and Highways - DOWH & Department of Transport - DOT) tukema suunnitteluhanke sisältää toteutettavuustutkimuksen, yksityiskohtaisen suunnittelun, hankintatuen ja muut valmiuksien kehittämistoimet, joilla varmistetaan tulevan rakennushankkeen toteutuminen. Pelkästään suunnitteluhanke työllistää lähes 40 henkilöä, joista 13 on palkattu Papua-Uudesta-Guineasta.

Hankkeen tiedot:

Toteuttaja: Finnish Overseas Consultants (FinnOC) Oy in Joint Venture with DOHWA Engineering Co., Ltd. and Soosung Engineering Co., Ltd.

Asiakas: Independent State of Papua New Guinea Department of Works and Highways

Hanke: Transport Sector Preparatory Project ADB Loan 6032-PNG (53325-001): Contract No. NPC 2020 – 28 Consultancy Services for Preparation of the Feasibility Study and Detailed Engineering Design for Northern Corridor (Momase International Highway) between Wutung and Wewak and Vanimo and Wewak Ports

Hankkeen suuruus: 11,552,800 USD

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Petri Jusi
Toimitusjohtaja
Finnish Overseas Consultants (FinnOC) Oy
petri.jusi@finnoc.fi
+358 40 516 7332


Kia Korpela
Projektijohtaja
Finnish Overseas Consultants (FinnOC) Oy
kia.korpela@finnoc.fi
+358 400 542 567

Kuvat

Papua-Uusi-Guinealle tyypillistä vaikeakulkuista maastoa. Kuva: Petri Jusi
Papua-Uusi-Guinealle tyypillistä vaikeakulkuista maastoa. Kuva: Petri Jusi
Lataa
Department of Works and Highways (DOWH) kansliapäällikkö David Wereh projektin käynnistyspalaverissa toimitusjohtaja Petri Jusin sekä sosiaali- ja ympäristöjohtaja Sari Jusin kanssa. Kuva: Petri Jusi
Department of Works and Highways (DOWH) kansliapäällikkö David Wereh projektin käynnistyspalaverissa toimitusjohtaja Petri Jusin sekä sosiaali- ja ympäristöjohtaja Sari Jusin kanssa. Kuva: Petri Jusi
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnish Overseas Consultants (FinnOC) Oy
Kyllikinportti 2
00240 Helsinki

http://www.finnoc.fi

Finnish Overseas Consultants Oy (FinnOC) on vuonna 2006 perustettu suomalainen osakeyhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Yhtiön toimiala on tie-, ja liikenneinfran sekä ympäristö- ja sosiaalisektorin konsultointipalvelut Suomessa ja ulkomailla. FinnOC:lla on lähes kahden vuosikymmenen kokemus Maailmanpankin, Aasian kehityspankin (ADB), Afrikan kehityspankin (AfDB), Euroopan investointipankin (EIP), Latinalaisen Amerikan kehityspankin (IADB), Pohjoismaiden kehitysrahaston (NDF) sekä kahdenvälisten avunantajien ja kansalaisjärjestöjen rahoittamista kehityshankkeista. Projektireferenssien luettelo kattaa yli 30 maata Afrikassa, Aasiassa, Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Tyynenmeren alueella. FinnOC:lla on laaja kansainvälinen asiantuntijaverkosto, jonka osaamista konsultointihankkeissa hyödynnetään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.