Supermetrics Oy

Suomalainen Supermetrics jatkaa poikkeuksellista kasvuaan maailmalla ja saa CFO:n Woltilta

Jaa
Supermetricsin kansainvälisestä kasvusta poikkeuksellisen tekee sen kannattavuus. Viime vuoden liikevaihto ylsi 13,7 miljoonaan euroon ja kasvua kertyi 119 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Liikevoittoa Supermetrics teki arviolta 35 prosenttia. Hyvä kannattavuus on luonnollisesti herättänyt myös sijoittajien huomion, ja monet maailman johtavista kasvuyrityssijoittajista ovat kiinnostuneita sijoittamaan yritykseen. Nyt kasvustrategiaa tukemaan on palkattu talousjohtaja ravintolaruoan kotiinkuljetuksesta tunnetulta Woltilta.
Henna Mäkinen
Henna Mäkinen

Helsinki 26.2.2020. Vuoden alussa Supermetrics valittiin maksupalveluyritys Adyenin ja uutispalvelu TNW:n laatimalle Tech5-listalle, johon nimettiin viisi kuuminta kasvuyritystä Suomesta. Listalle Supermetricsin kanssa pääsi muun muassa Wolt, joka on kerännyt Suomen historian suurimpiin kuuluvan pääomasijoituksen – yhteensä noin 150 miljoonaa euroa.

Markkinoinnin raportoinnin automaatiotyökaluja kehittävä Supermetrics on onnistunut vähintään kaksinkertaistamaan sekä liikevaihtonsa että liikevoittonsa useana peräkkäisenä vuotena. Viime vuonna liikevoitto kasvoi 2,3 miljoonasta eurosta arviolta 4,7 miljoonaan. Supermetricsin henkilöstö on kasvanut liikevaihdon kasvun mukana yli 80 työntekijään, joista suurin osa työskentelee Helsingissä ja loput Liettuassa sekä Yhdysvalloissa. Myyntiin keskittyvä Atlantan toimisto avattiin loppuvuodesta 2019. Uusimpana rekrytointina Supermetricsin Helsingin toimistolla aloitti maanantaina 24. helmikuuta talousjohtajan tehtävään palkattu Henna Mäkinen. Henna on aiemmin toiminut samassa roolissa ravintolaruoan kotiinkuljetuksesta tunnetun Woltin palveluksessa.

“Työskentelin Woltilla neljä vuotta ja tuona aikana ehdin nähdä laajentumisen kolmesta suomalaisesta kaupungista todelliseksi kansainväliseksi kasvuyritykseksi. Siinä vaiheessa ajattelin, että voisin tarttua uuteen haasteeseen ja yhteydenotto Supermetricsiltä sattui hyvään aikaan. Käytyäni haastattelussa Supermetricsillä tykästyin heti sen työyhteisöön ja organisaatiokulttuuriin. Vakuutuin myös ennen kaikkea sen kasvusta ja tunnusluvuista. Supermetrics on jo tässä vaiheessa erittäin kannattava yritys. Se ei ole mitenkään tavanomaista kasvuyrityksille, jotka ovat usein pitkäänkin riippuvaisia ulkopuolisista sijoittajista.”, Henna sanoo.

“Pidän uuden rakentamisesta. Siksi työskentelen nimenomaan kasvuyrityksissä. Näin Woltin räjähdysmäisen kasvun vain muutamassa vuodessa. Supermetrics on hurjassa vauhdissa ja nyt oli juuri oikea aika hypätä kelkkaan”, Henna lisää.

“Olemme odottaneet innolla Hennan liittymistä Supermetricsin tiimiin”, sanoo Supermetricsin perustaja ja toimitusjohtaja Mikael Thuneberg. “Talousjohtajana Hennalla tulee olemaan keskeinen rooli Supermetricsin johtoryhmässä. Hänellä on vahvan talousosaamisen lisäksi runsaasti kokemusta eri alojen liiketoiminnan laajentamisesta uusille markkinoille. Hennan rooli on tärkeä myös yrityskauppojen ja kumppanuuksien kannalta, jotka ovat kiinteä osa Supermetricsin kasvustrategiaa. Etsimme jatkuvasti uusia kiinnostavia yrityskaupan kohteita, ja markkinoinnin analytiikkatyökaluna tunnetun Da Vinci Toolsin sulauttaminen osaksi Supermetricsiä oli vasta alkua.”

Ohjelmistoalalla pätee niin sanottu Rule of 40, jolla arvioidaan ohjelmistopalveluyritysten (SaaS) taloudellista tilaa ja houkuttelevuutta. Sen mukaan kasvuprosentin ja liikevoittoprosentin yhteissumman on oltava vähintään 40, jotta SaaS-yrityksen voidaan katsoa olevan hyvä sijoituskohde. Supermetricsin osalta vastaava luku on yli 150. Tämä harvinainen nopean kasvun ja kannattavuuden yhdistelmä tekee siitä harvinaisen houkuttelevan kasvuyrityksen sijoittajan näkökulmasta. Useat maailman johtavista kasvuyrityssijoittajista ovatkin osoittaneet kiinnostusta sijoittaa Supermetricsiin, ja Supermetrics käy parhaillaan keskusteluja näiden kanssa.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja


Mikael Thuneberg
toimitusjohtaja, perustaja
+358 40 356 3260
mikael.thuneberg@supermetrics.com


Zhao Hanbo
markkinointijohtaja
+358 45 200 0081
zhao.hanbo@supermetrics.com


Henna Mäkinen
talousjohtaja
+358 40 180 4333
henna.makinen@supermetrics.com

Kuvat

Henna Mäkinen
Henna Mäkinen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Supermetrics Oy
Supermetrics Oy
Kaivokatu 10 A
00100 HELSINKI

https://supermetrics.com

Yrityksestä:

Supermetrics kehittää työkaluja, joiden avulla eri kanavista kertyvä markkinointidata saadaan helposti yhdistettyä esimerkiksi Google Data Studioon, Google Sheetsiin tai Microsoft Exceliin. Supermetrics on myös yksi HubSpotin keskeisimmistä kumppaneista ja Googlen tärkein kumppani Google Data Studio -tuotteessa. Supermetricsillä on noin puoli miljoonaa käyttäjää yli 120:sta maasta ja sen asiakkaisiin lukeutuvat muun muassa BBC, Bauer, Dyson, Nestlé ja Uber. Yritys valittiin loppuvuodesta 2019 Deloitten laatimalle arvostetulle Technology Fast 50 -listalle, jossa kasvun mittarina käytettiin liikevaihdon kasvua viimeisen neljän vuoden ajalta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Supermetrics Oy

/EMBARGO/ Datakultakuume luo seuraavan polven menestystarinoita: Huippukannattava suomalainen Supermetrics keräsi 250 miljoonan euron valuaatiolla 40 miljoonan euron potin nimekkäiltä kansainvälisiltä rahoittajilta25.8.2020 09:00:00 EEST | Tiedote

Vapaa julkaistavaksi 25.8 kello 9.00. Dataintegraation automatisointiin erikoistunut Supermetrics saa kierroksen myötä taakseen kovia nimiä. Yleensä vain amerikkalaisiin yrityksiin keskittyvän IVP:n portfoliosta löytyvät muun muassa Netflix, Slack ja Twitter. Kierrosta johtaneen Highland Europen portfolioon kuuluvat niin ikään kotimaiset Wolt ja Smartly. Omistajajoukkoon liittyvät myös Supercell CEO Ilkka Paananen, sekä Datadog CPO Amit Agarwal. Myös jo aiemmin Supermetricsiin sijoittanut OpenOcean kasvattaa kierroksella osuuttaan.

Suomalainen Supermetrics teki poikkeuksellisen tuloksen ja rakennutti hulppeat toimitilat Helsinkiin24.5.2019 09:07:21 EEST | Tiedote

Maailmalla suuren suosion saavuttanut suomalainen Supermetrics teki kasvuyrityksille poikkeuksellisen tuloksen ja nelinkertaisti samalla liikevoittonsa vuodessa. Etenkin markkinoijien keskuudessa suosittu Supermetrics teki viime vuonna 6,2 miljoonan euron liikevaihdon. Kasvua aiempaan vuoteen tuli 181 prosenttia liikevoittoprosentin ollessa kasvuyrityksille poikkeuksellisen korkea 37 prosenttia. Yritys poimi mukaan myös piensijoittajia, muun muassa pitkäaikaisen Qlik toimitusjohtajan, Lars Björkin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye