Suomalaisen metsäteollisuuden tuotteiden kysyntä korkealla
Vaikka paperin kysyntä maailmalla on viime vuosina trendinomaisesti laskenut, nousi paperin tuotanto Suomessa tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Toisella vuosineljänneksellä paperia tuotettiin noin 1,7 miljoonaa tonnia, jossa on kasvua viime vuoteen 3 prosenttia.
Sellun tuotanto on jatkanut kasvuaan ja vuoden ensimmäisen puoliskon tuotanto on historiadatan mukaan korkeimmillaan. Tuotanto on noussut, kun verrataan viime vuoden toiseen neljännekseen sekä verratessa ensimmäiseen puoleen vuoteen. Sellua tuotettiin kuluvan vuoden toisella vuosineljänneksellä lähes 2 miljoonaa tonnia.
"Metsäteollisuus on tärkeä vientitulojen tuoja Suomelle ja sen monet uudet sovellusalueet mahdollistavat myös tulevaisuuden menestystuotteiden hyvät näkymät. Pöyryn tuoreen selvityksen mukaan uusilla tuotteilla on 200 miljardin euron globaali markkinapotentiaali vuoteen 2030 mennessä. Metsäteollisuuden tulevaisuuden menestymisen edellytyksenä kuitenkin on, että toimintaympäristö pysyy riittävän kilpailukykyisenä", sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.
Kartonkia ei tilastojen mukaan ole koskaan tuotettu Suomessa niin paljon kuin vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla. Syyt poikkeuksellisen hyvään menekkiin kumpuavat taloussuhdanteesta sekä uusiutuvaa materiaalia puoltavien pakkausten kysyntää lisäävistä tekijöistä. Vuoden toisella neljänneksellä kartonkia tuotettiin 930 000 tonnia, mikä on noin 5 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana edellisenä vuonna.
Sahatavaran tuotanto oli vuoden ensimmäisellä puoliskolla samalla tasolla kuin viime vuonna. Vuoden 2018 toisella kvartaalilla havusahatavaraa tuotettiin noin 3,2 miljoonaa kuutiota, mikä on noin 5 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
"Puun tasainen saatavuus ja kilpailukykyinen raaka-ainekustannus ovat avaintekijöitä sekä kemiallisen että mekaanisen metsäteollisuuden menestykseen. Suomalainen metsälaki sallii eri metsänkäsittelymenetelmien käytön. Keskeistä on, että metsiä hoidetaan ja ne pidetään hiiltä sitovina, elinvoimaisina ja hyväkasvuisina", toteaa Jaatinen.
Lisätiedot:
Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. (09) 132 6600
________________________________________________________________________
Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.
Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.
Viestintäkontakti:
Mika Mäkinen, viestintäjohtaja, 050 555 3425
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.
The forest industry directly and indirectly employs approximately 140,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.
Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Contact in Communications:
Mika Mäkinen, Communications Director, mobile +358 50 555 3425
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuudelta useita uusia luontoa suojelevia kehitysehdotuksia10.9.2024 16:00:00 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ovat esittäneet ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäselle useita kehitysehdotuksia sekä metsäalan että viranomaisten käytänteisiin johtopäätöksinä Suomussalmen Hukkajoen tapauksesta. Jäsenyritykset mm. sitoutuvat itsenäisesti jättämään raakkuesiintymän välittömään läheisyyteen 50 metrin suojavyöhykkeen. Samalla metsäteollisuus odottaa viranomaisilta välittömiä toimenpiteitä raakkuesiintymien rajaamiseksi ja suojelemiseksi olemassa olevin keinoin.
Hallituksen kasvua hakeva linja ei näyttäydy johdonmukaisena3.9.2024 20:11:06 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallituksen ohjelma pitää sisällään pyrkimyksen kohentaa Suomessa toimivan ja Suomeen investoivan teollisuuden kilpailukykyä ja tavoitteen siitä, ettei Suomessa toimivan teollisuuden kustannuksia nosteta kotimaisin päätöksin. Valitettavasti tänään päättyneen budjettiriihen päätökset eivät kaikilta osin näytä tukevan tätä tavoitetta.
Paula Lehtomäki korosti metsäsektorin innovaatioita FAO:ssa22.7.2024 17:57:20 EEST | Tiedote
Maailma tarvitsee alueellisia, kansallisia ja globaaleja toimia biopohjaisen kiertotalouden tukemiseksi. Metsäala on otettava täysimääräisesti mukaan näihin toimiin, sillä metsistä löytyy ratkaisuja joihinkin maailman akuuteimpiin ongelmiin.
Ennallistamistoimissa tärkeää yhdistää luonnon monimuotoisuuden edistäminen ja metsäteollisuuden puunhankinta17.6.2024 13:05:05 EEST | Tiedote
Tänään EU:n jäsenmaiden ympäristöneuvoston hyväksymän ennallistamisasetuksen vaikutukset ovat Suomelle merkittävät. Asetus tarkoittaa laaja-alaista metsien ja soiden ennallistamista. Luonnon monimuotoisuuden edistäminen eri keinoin on metsäteollisuudelle tärkeää. Asetuksen kansallisessa toimeenpanossa on huomioitava luonnon monimuotoisuuden ja sopeutumiskyvyn parantamisen ohella myös metsäteollisuuden puun saatavuus ja kilpailukyky.
Puukaupassa vilkas toukokuu12.6.2024 11:43:11 EEST | Tiedote
Maailmanlaajuiset muutokset tukevat metsäteollisuuden tuotteiden vahvaa kysyntää. Suomen menestyminen kansainvälisillä markkinoilla edellyttää, että sekä EU:ssa että kotimaassa tehdään metsäteollisuuden kilpailukykyä ja metsien aktiivista käyttöä edistäviä päätöksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme