Suomalaisen taiteilijan teos vihitään käyttöön Tukholman keskustassa
18.8.2017 12:00:00 EEST | Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus | Tiedote

Teos on osa Kaksi maata – yksi tulevaisuus -hanketta, jonka puitteissa Suomen ja Ruotsin pääkaupunkeihin sijoitetaan julkiset taideteokset osoituksena Suomen ja Ruotsin läheisestä suhteesta. Kaksi maata – yksi tulevaisuus -hanke on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden virallista ohjelmaa.
”Taideteokset ilmentävät Ruotsin ja Suomen yhteistä historiaa, avoimia demokratioitamme ja maidemme tiivistä, jatkuvasti syvenevää yhteistyötä eri aloilla. Olen iloinen siitä, että tämä on toteutunut itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlavuoden aikana", Henry Wiklund, Kaksi maata – yksi tulevaisuus -hankkeenpuheenjohtaja kertoo.
Ruotsalaisen taiteilijan Eva Langen teos julkistetaan Helsingin Erottajalla myöhemmin. Taidehankkeessa ovat olleet aktiivisesti mukana kaupunkien taidehallinnot, Stockholm konst ja Helsingin taidemuseo HAM. Hanasaari – ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus on vastannut hankkeen hallinnoinnista.
”Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa taiteella on aina ollut tärkeä merkitys. Ruotsin ja Suomen välisenä kulttuurikeskuksena olemme luoneet puitteet dialogille sekä maiden välisille yhteyksille, mikä on hyödyttänyt kaikkia osapuolia prosessin aikana”, Hanasaaren toimitusjohtaja Gunvor Kronman toteaa.
Tukholman kaupunkineuvos Karin Wanngård iloitsee Tukholman uudesta julkisesta teoksesta.
”Taide kuuluu julkisiin tiloihin. Se muistuttaa meitä siitä, keitä olemme ja mistä tulemme. Tukholma toivottaa tervetulleeksi Marja Kanervon hienon taideteoksen, joka liittyy yhteiseen historiaamme Suomen kanssa”, sanoo Karin Wanngård.
Taideteoksen luominen Engelbrektsplanille on ollut taiteilija Marja Kanervolle mielenkiintoinen haaste.
”Engelbrektsplan sijaitsee keskellä kaupunkia, mutta se on myös läpikulkupaikka. Teoksellani VUOSI LUVUT olen pyrkinyt luomaan mahdollisuuden pysähtyä, kaupunkitilan jossa oleskella. On kiinnostavaa nähdä, miten teos otetaan vastaan ja muuttaako se paikan luonnetta”, kertoo Marja Kanervo.
Julkistamistilaisuus alkaa klo 15.30 paikallista aikaa, ja siihen osallistuvat pääministerit Juha Sipilä ja Stefan Löfven sekä Tukholman kaupunkineuvos Karin Wanngård, joka vastaanottaa teoksen. Tilaisuudessa esiintyvät Närpes Skolmusikkår, Base23 Stockholm Dance Academy ja kuoro Huutajat.
Lisätietoja antaa Hanasaaren viestintäpäällikkö Håkan Forsgård:
hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh.: +358 40 767 7373
Lehdistökuvia tilaisuudesta on ladattavissa 25. elokuuta klo 18.00 alkaen osoitteessa (Kuva: Hanasaari): https://www.hanaholmen.fi/kulttuurikeskus/mediahuone/
www.hanaholmen.fi
Marja Kanervo
Marja Kanervo on syntynyt Mikkelissä 1958 ja pitänyt lukuisia näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Hän valmistui Suomen Taideakatemian koulusta Helsingissä vuonna 1981 ja opiskeli vuoden Tukholman Konstfackskolanissa 1985-86. Hänen teoksiaan on niin keskeisten suomalaisten taidemuseoiden kokoelmissa kuin julkisina taideteoksina Helsingissä ja muissa kaupungeissa. Hän on saanut Taiteen valtionpalkinnon vuonna 2001, vuoden ympäristötaideteospalkinnon 2003 sekä Pro Finlandia-mitalin vuonna 2013.
Kaksi maata – yksi tulevaisuus
Kaksi maata – yksi tulevaisuus on maiden aktiivisten kansalaisyhteiskuntien aloitteesta käynnistynyt taidehanke, jonka tuloksena maiden pääkaupungeille lahjoitetaan taideteokset osoituksena maiden läheisistä suhteista niin historian kuin tulevaisuudenkin näkökulmasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Håkan Forsgård
Puh: 040 767 7373
hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi
Håkan ForsgårdViestintäpäällikkö/ Kommunikationschef
Puh:040 767 7373hakan.forsgard(at)hanaholmen.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskusHanasaarenranta 5
02100 ESPOO
+358 40 767 7373http://www.hanaholmen.fi
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Scenkonstaktörer intresserar sig för samarbetet mellan Island och Finland3.7.2026 11:08:55 EEST | Pressmeddelande
Kulturfonden Island-Finland har beviljat bidrag till projekt som främjar samarbetet mellan de båda länderna. I år såg fonden en nära nog fördubbling av antalet ansökningar från isländska och finländska scenkonstaktörer.
Islannin ja Suomen välinen yhteistyö kiinnostaa näyttämötaiteen toimijoita3.7.2026 11:08:55 EEST | Tiedote
Islantilais-suomalainen kulttuurirahasto on myöntänyt apurahoja maiden välistä yhteistyötä edistäviin hankkeisiin. Tänä vuonna islantilaisten ja suomalaisten näyttämötaiteen toimijoiden rahastolle lähettämien hakemusten määrä lähes kaksinkertaistui.
Sverige och Finland möts i Almedalen16.6.2026 11:12:58 EEST | Pressmeddelande
Välkommen till Länsteatern och Bryggarsalen i Visby den 23 till 25 juni 2026 för att ta del av våra finsk-svenska samtal om aktuella samhällsfrågor. Programmen ordnas i samarbete med Finlands ambassad i Stockholm.
Ruotsi ja Suomi tapaavat Almedalenin politiikkaviikolla16.6.2026 11:12:58 EEST | Tiedote
Tervetuloa Länsteaterniin ja Bryggarsaleniin Gotlannin Visbyssä 23.–25.6.2026 osallistumaan suomalais-ruotsalaisiin keskusteluihimme ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista. Ohjelma järjestetään yhteistyössä Suomen Tukholman-suurlähetystön kanssa.
Kulturfonden för Finland och Norge delar ut 60 000 euro i aktivitetsbidrag1.6.2026 12:00:47 EEST | Pressmeddelande
Den finländska fonddelen av Kulturfonden för Finland och Norge delar ut 60 000 euro för norsk-finska samhälls- och kulturprojekt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme