Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Suomalaiset ahkeria tomaatinsyöjiä - 16.-22.5. vietetään tomaattiviikkoa

Jaa
Pyöreitä, soikeita, punaisia, oransseja, pieniä, isoja, pisaroita, kirsikanmallisia… Kotimaisten tomaattien valikoima on runsas ja yllättävä! Perinteiseksi salaattiainekseksi ja voileivän raikastajaksi mielletty tomaatti sopii ja muuntuu moneen. Kotimaista tomaattia on saatavilla ympäri vuoden, ja valikoimaa riittää. Suomalaiset ovat innokkaita tomaatinsyöjiä. Vuodessa kulutamme keskimäärin 12 kiloa tomaatteja per henkilö. Tänä vuonna juhlitaan tomaattia vuoden 2022 vihanneksena.
Kuva: Heidi Siivonen
Kuva: Heidi Siivonen

Tomaatti on Suomen suosituimpia kasvihuonevihanneksia. Sen kokonaistuotantoala on noin 100 hehtaaria ja tuotantomäärä on noin 40 miljoonaa kiloa vuosittain. Tomaatin pääsatokausi on huhtikuusta lokakuuhun. Satohuiput ajoittuvat kesä-elokuuhun. Tomaatin kotimaisuusaste on noin 60 prosenttia. Suomessa viljellään pääosin pyöreää klassikkotomaattia.


- Kirsikkatomaattien, erilaisten terttutomaattien, keltaisten ja oranssien tomaattien sekä luumu- ja miniluumutomaattien kysyntä ja tuotanto on kuitenkin viime vuosina kasvanut, kertoo kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen.

Tomaatissa on runsaasti C- vitamiinia, antioksidantteja ja karoteenia. Tomaatti on valmista syötävää kepeän huuhtaisun jälkeen, ja sen voi syödä ihan kokonaan. Kotikeittiössä siitä ei synny lainkaan kuoria tai muuta ruokajätettä.

Tomaatti sopii nautittavaksi perinteiseen tapaan tuoreena salaatissa tai vaikkapa välipalana. Mehukkaat tomaatit sopivat myös moniin lämpimiin ruokiin, esimerkiksi perinteisen liha-makaronilaatikon päälle viipaleina mehevöittämään ruokaa.

Säilytä tomaatti oikein

Säilytä tomaatti huoneenlämmössä. Parhaimmillaan tomaatti on 11-14 asteen lämmössä säilytettynä. Jääkaapissa maku muuttuu pliisuksi ja rakennekin kärsii, neuvoo ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen.

- Yhdessä juuston kanssa tomaatti muodostaa ihanan makuparin! Kotimaiset juustot sopivat hienosti yhteen tomaatin kanssa. Salaattiin voi valita miedompaa juustoa tai vahvempia makuja oman maun mukaan. Raikkaat yrtit viimeistelevät annoksen ja kotimainen kasviöljy mehevöittää salaatin.

- Kotimaisissa öljyissä on paljon valinnanvaraa. Kokeile tomaatti-juustosalaattiin perinteisen hienoaromisen rypsiöljyn lisäksi vaikkapa camelinaöljyä tai kauraöljyä, vinkkaa Siivonen. 

Kotimaiset juustot ja öljyt tunnistat kaupassa Hyvää Suomesta -merkistä, ja kotimaiset kasvikset tutusta Sirkkalehti-merkistä.

Maistuisiko tomaattiviikon salaatti? Nappaa resepti täältä: https://www.mtk.fi/-/tomaattiviikko

Lisätiedot:
kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen, MTK, mika.virtanen@mtk.fi, 040 054 4728
ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen, MTK, heidi.siivonen@mtk.fi, 040 568 8802


Tomaattiviikon salaatti

4:lle
1 kg erilaisia ja erivärisiä kotimaisia tomaatteja
200 g juustoa, miedompaan makuun esim. Ruska-juusto, voimakkaamman ystävälle vaikkapa Viinitarhurin juustoa
½ ruukkua basilikaa
2 rkl öljyä, esim. kauraöljy tai kylmäpuristettu rypsiöljy
suolaa ja mustapippuria myllystä

• Huuhdo tomaatit.
• Pilko tomaatit reiluiksi lohkoiksi, pienemmät kirsikka- ja luumutomaatit voi halkaista.
• Kuutioi juusto.
• Yhdistä vadille tomaattilohkot, ripottele päälle juustokuutiot ja nypi sekaan basilikan lehdet.
• Pirskottele päälle öljyä. Viimeistele salaatti rouhimalla päälle mustapippuria ja suolaa.

Resepti ja kuvat: Heidi Siivonen

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Heidi Siivonen
Kuva: Heidi Siivonen
Lataa
Kuva: Heidi Siivonen
Kuva: Heidi Siivonen
Lataa
Kuva: Heidi Siivonen
Kuva: Heidi Siivonen
Lataa
Kuva: Heidi Siivonen
Kuva: Heidi Siivonen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maatilamatkailu Ilomäki valittiin Maaseutumatkailun Vuoden Kellokkaaksi ja Karkausmäen Kammari Vuoden kehittyväksi maaseutumatkailuyritykseksi20.3.2024 21:00:00 EET | Tiedote

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on ylpeänä valinnut Maatilamatkailu Ilomäen Vuoden 2024 Kellokkaaksi. Tämä korkein tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla. Vuoden 2024 kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustus puolestaan myönnettiin Karkausmäen Kammarille. Tämä arvostettu tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat osoittaneet rohkeaa otetta ja innovatiivisuutta maaseutumatkailun kehittämisessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye