SUOMALAISET SUHTAUTUVAT AIEMPAA POSITIIVISEMMIN SIJOITTAMISEEN
13.1.2020 08:30:00 EET | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote

Suomalaiset jäävät kuitenkin osakesäästämisessä selvästi jälkeen Ruotsista ja Tanskasta, käy ilmi EVA Artikkelista Ryysyistä rikkauksiin. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa kansalaisia on haluttu verotuksella ohjata säästämään ja sijoittamaan varojaan. Sijoitussäästötili otettiin ko. verrokkimaista käyttöön viimeisenä Suomessa – vuoden 2020 alussa.
Ruotsalaiset ajattelivat jo 1970-luvulla, että rahastosäästämisen tukemisessa on kyse rahoitusmarkkinoiden demokratisoimisesta ja kannustivat sijoitussäästämiseen veroporkkanoin.Tanskassa ay-liike teki aloitteen sijoitussäästötilistä. Suomessa muun muassa SAK on vastustanut osakesäästötiliä.
”Sijoitussäästötilien syntytarina eri Pohjoismaissa on sukellus maiden poliittiseen päätöksenteko- ja taloudenpitokulttuuriin. Siinä missä Suomessa on taipumusta voivotteluun asioiden surkeasta tolasta, Tanskassa ay-liike puhuu estoitta työtä tekevien rikastumisesta, Norjassa ostetaan vimmaisesti sijoitusasuntoja ja Ruotsissa ollaan säännöllisten kuukausisummien rahastosäästäjiä”, toteaa pohjoismaisen vertailun EVA Artikkeliin tehnyt taloustoimittaja Annukka Oksanen.
”Suomi on vielä monin tavoin kiinni köyhyyden identiteetissä, turhaan. Verotukselliset kannustimet yksilölliseen säästämiseen luovat turvaa ja lisäävät suomalaisten vaurautta. Pitkäaikaisella säästämisellä voi tehdä eläkepäivistään mukavampia, sillä niin erinomaisia kuin pohjoismaiset eläkejärjestelmät ovatkin, ne eivät mahdollista samaa elintasoa kuin työssä käydessä. Yksilötasolla pitkäaikainen säästäminen tasaa elämän töyssyjä: sillä voi maksaa yllätysmenoja, viettää unelmaloman tai auttaa läheisiään”, toteaa EVAn johtaja Emilia Kullas.
Emilia Kullas, Annukka Oksanen: Ryysyistä rikkauksiin -EVA Artikkeli maanantaina 13.1. kello 8.30 osoitteessa www.eva.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
johtaja Emilia Kullas, emilia.kullas@eva.fi tai +358 40 342 4484
toimittaja Annukka Oksanen, annukka.oksanen@gmail.com tai +45 2870 8206
Heini LarrosViestintäpäällikkö
Puh:+358 40 526 9728heini.larros@eva.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Enemmistö päättäisi puolustuksesta yhdessä Pohjoismaiden kanssa13.10.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suuri enemmistö haluaa tiivistää pohjoismaista yhteistyötä tuntuvasti. Yli puolet suomalaisista olisi valmis yhteispohjoismaiseen päätöksentekoon puolustuksessa ja rajavalvonnassa, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Lastensuojelussa jopa 500 miljoonan euron säästöpotentiaali7.10.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomen lastensuojelu nojaa poikkeuksellisen vahvasti kalliiseen laitoshoitoon. Jos laitoksiin sijoitettujen lasten osuus saataisiin Tanskan tasolle, julkinen talous voisi säästää vuosittain 350–500 miljoonaa euroa, arvioi EVA Fellow Jussi Pyykkönen tuoreessa EVA Analyysissä.
EVA: S2-opetuksesta luovuttava – maahanmuuttajaoppilaat nopeammin yhteisiin luokkiin3.10.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden erillisopetusta pitää vähentää tuntuvasti ja suomen kielen oppiminen siirtää nykyistä vahvemmin yhteisiin opetusryhmiin, esittää ekonomisti Sanna Kurronen EVAlle laatimassaan analyysissä. Kurronen luopuisi S2-opetuksesta ja muiden kuin kotimaisten kielten oman äidinkielen opetuksesta.
EVA: Ukrainalta odotetaan joustoa, Venäjältä rikosvastuuta26.9.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset pitävät Ukrainan joustamista tavoitteistaan aiempaa tarpeellisempana. Samalla suuri enemmistö korostaa Ukrainan turvatakuiden tarvetta länsimailta, maan oikeutta päättää rauhansa ehdoista, oikeutta korvauksiin Venäjältä ja sotarikoksiin syyllistyneiden saamista oikeuden eteen, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Nuorten luottamus eläkelupaukseen horjuu15.9.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Vajaa puolet suomalaisista (47 %) katsoo, että tulevaisuudessa maamme eläkejärjestelmät romahtavat eikä edes jo ansaittuja eläkkeitä kyetä maksamaan, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

