Wolfcom

Suomalaiset ulkoilubrändit jälleen Pohjoismaiden parhaita

Jaa

Pohjoismaisten ulkoilubrändien yhteenliittymä Scandinavian Outdoor Group SOG on nimennyt vuoden 2021 parhaat pohjoismaiset ulkoiluvaatteet, -tarvikkeet ja innovaatiot. Scandinavian Outdoor Awards järjestettiin ulkoilualan ISPO-suurmessujen yhteydessä virtuaalisena. Suomalaisen kuituteknologiayhtiö Spinnovan kehittämästä kierrätyskuidusta valmistettu Bergans of Norway -anorakki palkittiin kisan pääpalkinnolla, Reiman Muutun-takki voitti lasten- ja nuortenvaatekategorian ja Sastan Peski-takki valittiin pohjoismaiden parhaaksi ulkoiluvaatteeksi. Spinnova, Reima ja Sasta voittivat samassa kisassa kultaa myös viime vuonna.

Suomalaisen Spinnovan kehittämästä, täysin kierrätettävästä selluloosakuidusta valmistettu Bergans of Norway -anorakki nimettiin Pohjoismaiden parhaaksi ulkoilutuotteeksi. Anorakin voi elinkaarensa lopussa palauttaa takaisin, jolloin siitä valmistetaan uusi Collection of Tomorrow -sarjan tuote. Koska raaka-aine tulee asiakkaalta, hyvitetään hänelle sen hinta uudesta tuotteesta. Anorakin ovh. 350 euroa, josta raaka-aineet 200 euroa ja valmistus 150 euroa.

Pohjoismaiden parhaat ulkoiluvaatteet ja -innovaatiot nimettiin kattavien käyttötestien, vertailun ja arvioinnin perusteella. Kisan tuomaristo koostui kansainvälisistä ulkoilumedioiden edustajista ja ulkoilualan ammattilaisista. Kisassa olivat edustettuna kaikki merkittävät pohjoismaiset ulkoiluvaatemerkit, joten suomalaisten saavuttavat toiset peräkkäiset voitot ovat vahva osoitus Sastan, Reiman ja Spinnovan osaamisesta ja asemasta alan kansainvälisellä huipulla. Tämän vuoden palkinnoissa korostui ulkoilualan kestävä kehitys.

”On huikeaa, että suomalaiset nimettiin nyt toistamiseen alamme parhaiksi Pohjoismaissa, jossa osaaminen ja kilpailu on tunnetusti kovaa. Sasta oli vielä muutama vuosi sitten kansainvälisillä outdoor-markkinoilla tuntematon merkki, mutta systemaattisella tuotekehityksellä ja aidolla tarinallamme olemme nyt avanneet tien oikean kohderyhmän mieleen ja päälle myös Suomen ulkopuolella. Hyvät tuotteet puhuvat toki puolestaan, mutta en voisi olla ylpeämpi siitä, että olemme vanhana suomalaisena erämerkkinä voittaneet Reiman ja Spinnovan kanssa arvostetun Scandinavian Outdoor Awardin nyt kaksi kertaa peräkkäin”, innostuu Sastan toimitusjohtaja Juha Latvala.

Reima Muutun on Pohjoismaiden paras lastenvaate vuonna 2021

Vuonna 1944 perustettu suomalainen lastenvaatevalmistaja Reima voitti viime vuonna tuplakultaa vuoden lastentuotteella ja parhaalla teknologialla. Nyt Reiman täysin kierrätettävä Muutun-takki nimettiin jälleen pohjoismaiden parhaaksi lastentuotteeksi.

”Olemme Reimalla tästä palkinnosta tosi onnellisia ja kiitämme kisan tuomaristoa saamastamme tuesta ja huomiosta. Palkinto kannustaa meitä jatkamaan valitsemallamme tiellä. Missionamme on vaatettaa liikkuvia lapsia ja samalla säästää ympäristöä tuleville sukupolville. Muutun-takki on edelläkävijä, jossa yhdistyvät laatu, ekoajattelu ja upea design. Tästä saavutuksesta Reima saa olla ylpeä, sillä Pohjoismaissa on tunnetusti todella kova ja korkea laatu myös lasten ja nuorten vaatteissa”, iloitsee Reiman toimitusjohtaja Elina Björklund.

Sasta Peski on Pohjoismaiden paras ulkoiluvaate vuonna 2021

Scandinavian Outdoor Awards 2021 parhaana ulkoiluvaatteena palkittu Sasta Peski takki on valmistettu orgaanisesta Ventile-puuvillasta. Kangasta ei ole laminoitu tai käsitelty, vaan Ventile® -puuvillakuidut turpoavat kastuessaan tehden materiaalista säänkestävän, mutta samalla hyvin tuulta pitävän ja hengittävän. Sastalla on Ventile-kankaan käytöstä yli 30 vuoden kokemus.

”Tekniset luonnonmateriaalit ovat olleet jo jonkin aikaa niin edestyksellisten valmistajien kuin myös kuluttajienkin kasvavan kiinnostuksen kohteena. Meillä Nurmeksessa niiden hienous ja toimivuus on tunnettu aina, sillä saimme 52 vuotta sitten alkumme sarkavillasta, jolla myös viime vuoden SOA-palkinnonkin voitimme. Peski-takissamme käytetty Ventile-kangas on myös perinteikäs, lähes 80 vuotta vanha materiaali. Uskon, että tämän vuoden voittajien saaman huomion myötä luonnolliset materiaalit ja niihin liittyvät vastuulliset valinnat nousevat ulkoiluvaateiden ostajille yhä tärkeämmiksi tekijöiksi valintoja tehdessään”, lisää Sastan Juha Latvala.

Suomalainen kuituinnovaatio muuttaa tekstiiliteollisuutta

Scandinavian Outdoor Award 2021 -kisan pääpalkinnon, eli yleisesti parhaaksi tuotteeksi nimettiin suomalaisen Spinnovan kehittämästä selluloosakuidusta valmistettu Bergans of Norway -anorakki. Tämän vuoden palkinnoissa korostui kestävän kehityksen merkitys ulkoiluvaatealalla ja Spinnovan kuituinnovaatio konkretisoi vaatteen täydellisen kierrätettävyyden. Spinnovan keksintö on käyttää samaa sellupohjaista kuitua useaan kertaan eri tuotteissa. Raaka-aineita kierrättämällä vältetään uusien materiaalien tarve ja myös kuluttajalle tulee säästöä.

”Ilman Spinnovaa ja Halley Stevensonsia Collection of Tomorrow -sarja tai tämä mullistava tuote ei olisi nähnyt päivänvaloa. Kiitos heille ja myös tuomaristolle ekologisten tuotteiden ja konseptien merkityksen korostamisesta. Tällaisia ratkaisuja ja niiden huomioimista tarvitsemme tulevaisuudessa”, kommentoi norjalaisen Bergansin toimitusjohtaja Jan Tore Jensen.

”Tämä oli mahtava yllätys ja ansaittu kunnia! Olemme olleet todella tyytyväisiä Bergansin ja Halley Stevensonsin kanssa tekemäämme materiaalien kehitystyöhön ja ylpeitä tästä Collection of Tomorrow:n kolmannesta tuotteesta. Idea kierrätyskuitumme ekologisesta vahauksesta toi takkiin miellyttävää toiminnallisuutta ympäristöä kuitenkaan vaarantamatta tai kuormittamatta. Suuri kiitos kaikille kumppaneillemme ja arvovaltaiselle tuomaristolle”, riemuitsee Spinnovan toimitusjohtaja ja toinen perustaja Janne Poranen.

Scandinavian Outdoor Group on 75 tunnetun ulkoilubrändin yhteenliittymä, joka tukee jäseniksi valittuja brändejä kansainvälisessä markkinoinnissa. SOG:n tavoitteena on vahvistaa laadukkaiden pohjoismaisten outdoor-brändien kansainvälistä tunnettuutta mm. yhteisen markkinointiverkoston avulla. Vuonna 2000 perustettu SOG edustaa jäseniään kansainvälisillä messuilla ja ulkoilualan tapahtumissa. Arvostettua Scandinavian Outdoor Award -kisaa SOG on järjestänyt vuodesta 2005 lähtien.

Spinnova

Spinnova on suomalainen teknologiayhtiö, joka kehittää ekologista, mullistavaa teknologiaa selluloosapohjaisen tekstiilikuidun tuotantoon. Spinnovan patentoituun menetelmään ei sisälly lainkaan haitallisia kemikaaleja tai sivu- tai jätevirtoja, mikä tekee kuidusta maailman ekologisimman. Kuitu on myös kierrätettävissä Spinnovan prosessilla ilman haitallisia kemikaaleja. Spinnova on sitoutunut käyttämään raaka-aineinaan vain sertifioitua puuta tai jätevirtoja. 

Spinnovan tavoite on kaupallistaa kuitutuotteensa globaalisti, yhteistyössä merkittävien tekstiilialan brändien ja teollisten kumppaneiden kanssa. Spinnova on saanut mm. vuonna 2018 Fast Company -lehden World Changing Idea -palkinnon sekä ISPOn ja Scandinavian Outdoor Awardin ympäristötekopalkinnon vuonna 2020.

Reima

Reima on maailman johtava toiminnallisten lastenvaatteiden merkki, jonka missiona on varustaa liikkuvat lapset tulevaisuuden haasteisiin. Kankaanpäässä vuonna 1944 toimintansa aloittanut Reima työllistää lähes 500 henkeä, ja konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli noin 141 miljoonaa euroa. Reima myy tuotteitaan ja Finnish Baby Box -pakkausta yli 70 eri maahan. Reima-tuotteiden suunnittelun kulmakivet ovat innovaatio, toiminnallisuus, turvallisuus ja tuore suomalainen design. Vaatteita arvioi maailman rehellisin ja säälimättömin testaustiimi: lapset.

Sasta

Kotimainen perheyhtiö Sasta on varustanut ihmisiä Pohjois-Karjalan erämaista Etelämantereelle jo kohta 52 vuoden kokemuksella. Vuonna 1969 Nurmeksessa syntyneen Sastan tarina sai alkunsa yksinkertaisesta tarpeesta pärjätä karuissa luonnonoloissa. Tuotemerkki syntyi perustajansa Urpo Saastamoisen oivalluksesta suunnitella ja ommella itselleen sarkainen metsästyspuku, jolle ilmeni pian kysyntää myös muiden metsästäjien keskuudessa. Sasta kehittää nyt yli puolivuosisataisella kokemuksella edelleen parhaita mahdollisia tuotteita haastaviin oloihin, joissa käyttäjän on voitava luottaa vaatteisiinsa sataprosenttisesti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sara Wänseth, General Secretary, Scandinavian Outdoor Group SOG, +46 70 5628010, sara@scandinavianoutdoorgroup.com
Juha Latvala, toimitusjohtaja, Sasta Oy, 050 555 9182, juha@sasta.fi
Riikamaria Paakkunainen, Communications Manager, Reima Oy, +358 50 322 8293, Riika.Paakkunainen@reima.com
Emmi Berlin, viestintäpäällikkö, Spinnova Oy, 0400 903260, emmi.berlin@spinnova.fi

Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy, +358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi

Kuvat

Suomalaisen Spinnovan kehittämästä, täysin kierrätettävästä selluloosakuidusta valmistettu Bergans of Norway -anorakki nimettiin Pohjoismaiden parhaaksi ulkoilutuotteeksi. Anorakin voi elinkaarensa lopussa palauttaa takaisin, jolloin siitä valmistetaan uusi Collection of Tomorrow -sarjan tuote. Koska raaka-aine tulee asiakkaalta, hyvitetään hänelle sen hinta uudesta tuotteesta. Anorakin ovh. 350 euroa, josta raaka-aineet 200 euroa ja valmistus 150 euroa.
Suomalaisen Spinnovan kehittämästä, täysin kierrätettävästä selluloosakuidusta valmistettu Bergans of Norway -anorakki nimettiin Pohjoismaiden parhaaksi ulkoilutuotteeksi. Anorakin voi elinkaarensa lopussa palauttaa takaisin, jolloin siitä valmistetaan uusi Collection of Tomorrow -sarjan tuote. Koska raaka-aine tulee asiakkaalta, hyvitetään hänelle sen hinta uudesta tuotteesta. Anorakin ovh. 350 euroa, josta raaka-aineet 200 euroa ja valmistus 150 euroa.
Lataa
Reiman täysin kierrätettävä Muutun-takki nimettiin Pohjoismaiden parhaaksi lastentuotteeksi. Ovh 129,95 euroa.

Scandinavian Outdoor Award 2021 -palkintoraadin kommentit Sasta Peski -takista: Raati arvosti materiaalin vastuullisuutta, mutta myös luonnollista toimivuutta ja miellyttävyyttä. Takin muotoilu sai kiitosta mm. diagonaalisesta etuvetoketjusta ja teknisistä yksityiskohdista, kuten hyvin toimivasta ja suojaavasta hupusta. Ovh 519 euroa.

”Hyvät tuotteet puhuvat toki puolestaan, mutta en voisi olla ylpeämpi siitä, että suomalaiset toimijat nimettiin nyt toistamiseen alamme parhaiksi Pohjoismaissa. Uskon, että Spinnovan, Reiman ja meidän näyttämän esimerkin myötä luonnolliset materiaalit ja niihin liittyvät vastuulliset valinnat nousevat yhä tärkeämmiksi tekijöiksi myös kuluttajille”, iloitsee Sastan toimitusjohtaja Juha Latvala.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wolfcom
Wolfcom
Tehtaankatu 40 B
00150 Helsinki

+358400579653http://www.wolfcom.fi/

Viestintätoimisto Wolfcom Boutique PR- and Communications, Helsinki, Finland

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wolfcom

Kirjailijat antavat teoksilleen äänensä radiossa2.3.2021 12:26:08 EETTiedote

Suomalaisen nykykirjallisuuden suosituimpiin tähtiin kuuluvat Max Seeck, Henriikka Rönkkönen ja Kale Puonti tuovat teoksensa suuren yleisön kuultavaksi suorissa radiolähetyksissä maaliskuussa. Myös Samu Haber osallistuu Suplan lukuhetkeen lukemalla ääneen omaa elämäkertaansa. Lukuhetkien tarkoitus on kannustaa kuluttajia kirjallisuuden pariin ja ne lähetetään Radio Rockin, Radio Suomipopin ja Me Naiset Radion taajuuksilla maaliskuun jokaisena lauantaina.

Tuottajalle kiitos -stipendit ovat taas haettavissa viljelyn kehittämiseen ja tiedon jakamiseen2.3.2021 10:37:17 EETTiedote

Kolmannen kerran avautuva Vaasan, K-ryhmän ja ProAgrian Tuottajalle kiitos -stipendihaku antaa kaikille maanviljelijöille mahdollisuuden hakea stipendiä viljelyyn tai jatkojalostukseen liittyvien innovaatioiden kehittämiseen, testaamiseen sekä uuden tiedon jakamiseen. Vaasan, K-ryhmän ja ProAgrian yhteistyön tavoitteena on antaa tuottajalle aito kiitos viljelyn kehittämisestä sekä vastuullisuudesta läpi koko arvoketjun. Pitkällä aikavälillä kaikki viljelijät hyötyvät kehittämistyöstä ja niiden tuloksista.

16-vuotias suomalainen Luka Nurmi rata-autojen merkkiluokkaan Ferrarilla23.2.2021 09:50:00 EETTiedote

Suomalainen Luka Nurmi on solminut Ferrarin kanssa kahden vuoden sopimuksen ajaa tehdastallin autolla Ferrari Challenge -merkkiluokan Euroopan mestaruussarjaa. Tanskalaista Formula Racing -tiimiä edustava Nurmi saa kisakäyttöönsä Ferrari 488 Challenge -auton sekä Ferrarin tehdastallin AF Corsen varikko- ja huoltopalvelut. Sarja sisältää seitsemän osakilpailua, joihin Nurmi osallistuu tehdastallin kalustolla. Luka Nurmi on Ferrari Challenge -sarjan historian nuorin kuljettaja ja AF Corse -tallin toinen suomalainen kuski. Toni Vilander voitti tallille FIA WEC-sarjan maailmanmestaruuden kaudella 2014.

Pyöräilyn kansainvälinen suurtapahtuma Saimaalle17.2.2021 09:40:25 EETTiedote

Imatralta heinäkuussa starttaava Saimaa Cycle Tour tähtää yhdeksi maailman arvostetuimmista pyöräilytapahtumista. Ensi kesänä ensimmäistä kertaa järjestettävään pyöräilyyn on ilmoittautunut jo yli 1000 osallistujaa ennen kuin tapahtuman koti- ja kansainvälinen markkinointi on edes alkanut. Yöttömän yön, maailman kauneimpien järvimaisemien, tasaisen maaston ja Suomen turvallisen maineen avulla Saimaa Cycle Tour on tarkoitus kasvattaa Ruotsissa vuosittain ajettavan Vätternrundan kaltaiseksi pyöräilyn suurtapahtumaksi.

Teemu Pukki kannustaa lapset liikkeelle ja pyytää vanhemmilta esimerkkiä1.2.2021 10:28:30 EETTiedote

Jalkapalloilija Teemu Pukki aloittaa Koulunäkin kanssa yhteistyön, jonka tarkoituksena on liikuttaa suomalaisia lapsia ja nuoria. Pukki kannustaa lapsia lisäämään fyysisesti aktiivisia hetkiä arkiliikunnan, harrastusten ja leikin muodossa sekä kutsuu vanhempia näyttämään rohkeasti esimerkkiä. Liikuttavan yhteistyön ytimessä toimii applikaatio, johon lapset ja nuoret voivat tallentaa suorituksiaan. Sovelluksen kautta Teemu Pukilta saa myös ideoita ja kannustusta liikuntaan ja Koulunäkiltä välipalavinkkejä. Teemu Pukin Dream Team -hankkeen tarkoitus on madaltaa liikunnan kynnystä ja innostaa lapsia mukaansatempaavalla tavalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme