Suomalaiset vaatebrändit menestyksekkäitä: neljä voittoa ISPO-messuilla

Scandinavian Outdoor Award -kilpailun vaatekategorian voittoon nousi 51-vuotias suomalainen erälegenda Sasta, jonka Kaarna-sarkahousut palkittiin parhaana aikuisten ulkoiluvaatteena. Niin ikään suomalaisen Reiman Kulkija-takki palkittiin vuoden lastentuotteena. Vanhempia ja lapsia oikeanlaisia ulkoiluvarusteita valitsemaan auttava Reiman sää-applikaatio voitti parhaan teknologian palkinnon. Vuoden vastuullisuusteoksi nousi suomalaisen kuluttajateknologiayhtiön Spinnovan ja norjalaisen Bergansin Collection of Tomorrow -tekstiilipalvelu, jonka ensimmäinen prototyyppituote on kierrätettävä reppu.
Suomalaisen kuituteknologiayhtiön Spinnovan uusin keksintö on käyttää samaa ekologista Spinnova-kuitua useaan kertaan eri tuotteissa. Näin kierrättämällä vältetään uusien materiaalien tarve. Spinnova-kuitua tuotetaan sertifioidusta puusta tai jätevirroista ilman liuottamista tai haitallisia kemikaaleja. Scandinavian Outdoor Award -tuomaristo arvioikin, että Spinnovalla on mahdollisuus uudistaa koko kansainvälinen tekstiiliala.
“100-prosenttisesti luonnon materiaaleista tehty reppu on kierrätettävissä Spinnova-prosessissa uudeksi tuotteeksi purkamatta sitä”, kertoo Spinnovan teknologiajohtaja ja menetelmän keksijä, Juha Salmela.
Sastan Kaarna-housujen voitokkuuden perusteena oli sarkahousujen toiminnallinen, kaikkeen ulkoiluun sopiva monikäyttöisyys ja materiaalien kierrätetty villa, orgaaninen puuvilla ja kierrätetty polyesteri. Kaisa Valtakarin suunnittelemia Kaarna-housuja voi käyttää ympärivuotisesti, sillä villa toimii hyvin niin kylmässä, kuin lämpimässäkin ilmassa.
”Messut ovat olleet meille monessa mielessä menestys. Olemme saaneet osaksemme merkittävää kiinnostusta erityisesti Aasiasta, jossa arvostetaan suomalaista aitoutta ja meidän rehellistä luontosuhdettamme. Kisaan osallistuimme nyt toista kertaa ja on mahtavaa, että teknisten sarkavaatteidemme ominaisuudet huomattiin näin laajasti. Suomalaiset olivat tänä vuonna palkintojen määrässä ylivertaisia ja meille on hienoa nousta palkintokorokkeelle yhdessä Reiman ja Spinnovan kanssa”, iloitsee Sastan toimitusjohtaja Juha Latvala.
Reiman Kulkija-takki palkittiin erinomaisesta hinta-laatusuhteestaan ja siitä, että sen lumilukoilla varustetut taskut ovat myös luistamattomat, mikä estää pikkutavaroiden lentämistä pitkin lumihankea. Koska takki on vain yhdestä materiaalityypistä valmistettu, se on helppo kierrättää uusiksi polymeereiksi. Reima seuraa jokaisen takin vaiheita rekisteröitävän tunnuksen avulla ja huolehtii lopulta takit takaisin kiertoon.
Reima Weather -applikaatio voitti kisan teknologiasarjan. Mobiilisovellus näyttää sekä ajantasaiset että tulevat säätiedot ja opastaa hauskasti ja havainnollisesti, mitä lapselle kannattaa pukea, jotta päivän ulkoiluista selviää ongelmitta. Reima Weather keräsi kiitosta siitä, että se kannustaa vanhempia ja lapsia säänmukaiseen kerrospukeutumiseen ja ulkoilemaan säällä kuin säällä.
“Meidän suomalaisten yhteiset supervoimat ovat innovointikyky ja sisu. Myös Reiman molemmat kisavoittajat ovat uutta luovan ajattelun ja tinkimättömän aherruksen yhteistuloksia, ja aiomme kehittää niitä vielä edelleen. Näiden palkintojen kaltaiset onnistumiset kannustavat jatkamaan työtä perheiden elämän helpottamiseksi ja puhtaamman tulevaisuuden puolesta. Luonnollisesti ne myös auttavat meitä erottumaan eduksemme maailmalla”, toteaa Reiman toimitusjohtaja Elina Björklund.
Scandinavian Outdoor Awardin yleispalkinto meni tänä vuonna norjalaisen Acliman merinovillaiselle WoolNet-haalarikerrastolle.
Spinnova
Spinnova on suomalainen teknologiayhtiö, joka kehittää ekologista, mullistavaa teknologiaa selluloosapohjaisen tekstiilikuidun tuotantoon. Spinnovan patentoituun menetelmään ei sisälly lainkaan haitallisia kemikaaleja tai sivu- tai jätevirtoja, mikä tekee kuidusta maailman ekologisimman. Kuitu on myös kierrätettävissä Spinnovan prosessilla ilman haitallisia kemikaaleja. Spinnova on sitoutunut käyttämään raaka-aineinaan vain sertifioitua puuta tai jätevirtoja.
Spinnovan tavoite on kaupallistaa kuitutuotteensa globaalisti, yhteistyössä merkittävien tekstiilialan brändien ja teollisten kumppaneiden kanssa. Spinnova on saanut mm. vuonna 2018 Fast Company -lehden World Changing Idea -palkinnon sekä ISPOn ja Scandinavian Outdoor Awardin ympäristötekopalkinnon vuonna 2020.
Reima
Reima on maailman johtava toiminnallisten lastenvaatteiden merkki, jonka missiona on varustaa liikkuvat lapset tulevaisuuden haasteisiin. Kankaanpäässä vuonna 1944 toimintansa aloittanut Reima työllistää lähes 500 henkeä, ja konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli noin 141 miljoonaa euroa. Reima myy tuotteitaan ja Finnish Baby Box -pakkausta yli 70 eri maahan. Reima-tuotteiden suunnittelun kulmakivet ovat innovaatio, toiminnallisuus, turvallisuus ja tuore suomalainen design. Vaatteita arvioi maailman rehellisin ja säälimättömin testaustiimi: lapset. Tutustu tarkemmin: www.reima.com
Sasta
Kotimainen perheyhtiö Sasta on varustanut ihmisiä Pohjois-Karjalan erämaista Etelämantereelle jo kohta 51 vuoden kokemuksella. Vuonna 1969 Nurmeksessa syntyneen Sastan tarina sai alkunsa yksinkertaisesta tarpeesta pärjätä karuissa luonnonoloissa. Tuotemerkki syntyi perustajansa Urpo Saastamoisen oivalluksesta suunnitella ja ommella itselleen sarkainen metsästyspuku, jolle ilmeni pian kysyntää myös muiden metsästäjien keskuudessa. Sasta kehittää nyt yli puolivuosisataisella kokemuksella edelleen parhaita mahdollisia tuotteita haastaviin oloihin, joissa käyttäjän on voitava luottaa vaatteisiinsa sataprosenttisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja kuvauslainapyynnöt
Juha Latvala, toimitusjohtaja, Sasta Oy, 050 555 9182, juha@sasta.fi
Riikamaria Paakkunainen, Communications Manager, Reima Oy, +358 50 322 8293, Riika.Paakkunainen@reima.com
Emmi Berlin, viestintäpäällikkö, Spinnova Oy, 0400 903260, emmi.berlin@SPINNOVA.FI
Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy, +358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat










Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Viron Michelin-oppaaseen kahdeksan uutta ravintolaa19.6.2025 11:49:09 EEST | Tiedote
Michelin Guide on julkaissut Viron vuoden 2025 ravintolasuositukset. Neljänteen Estonia-oppaaseen on valittu yhteensä 43 ravintolaa eri puolilta maata. Mukana on kaksi tähtiravintolaa, seitsemän Bib Gourmand -tunnustuksen saanutta sekä kolme kestävän gastronomian edistämisestä palkittua Green Star -ravintolaa.
Myös Viro juhlistaa saunan päivää 14.6.12.6.2025 11:01:28 EEST | Tiedote
Suomalaista saunaa on juhlistettu kesäkuun toisena lauantaina jo vuosikymmenten ajan. Perinteisen löylysaunan suosio on kasvussa myös kansainvälisesti, mutta Suomen rinnalla aito saunaperinne on säilynyt keskeisenä osana ihmisten arkea ja elämää myös Virossa. Saunan päivän odotetaan vakiintuvan myös etelänaapurissa osaksi joukkoa juhlapäivistä, joilla kunnioitetaan kansallista kulttuuriperintöä.
Suomen paras hampurilaisravintola on Grill Room Hankasalmi – jo toistamiseen!10.6.2025 10:00:44 EEST | Tiedote
Burger Lovers -yhteisön ja McCainin järjestämässä äänestyksessä valittiin vuoden 2025 Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi Hankasalmen Niemisjärvellä sijaitseva Grill Room. Grill Room sai yli kymmenen prosenttia kaikista avoimessa yleisöäänestyksessä annetuista 20 581 äänestä. Toiseksi sijoittui viime vuoden kolmonen Bursalad Hyvinkäältä ja kolmanneksi äänestettiin toissavuoden ykkönen The Van Kotkasta.
Suomen paras hampurilaisravintola -äänestys alkoi2.6.2025 12:35:55 EEST | Tiedote
Burger Lovers Finland -ruokayhteisö ja McCain etsivät Suomen parasta hampurilaisravintolaa. Yleisöäänestyksen pohjaksi on listattu yli kolmesataa laadukkaita burgereita tarjoavaa ravintolaa ympäri Suomen. Yleisöäänestys alkoi tänään maanantaina 2. kesäkuuta osoitteessa burgerlovers.fi. Äänestysaikaa on sunnuntain loppuun 8.6. saakka. Suomen paras hampurilaisravintola 2025 julkistetaan Burger Lovers -festivaalin aattona 10.6.
Pala Espanjaa keskellä Helsinkiä2.6.2025 10:40:56 EEST | Tiedote
Espanjalainen tapaskulttuuri elää vahvasti hetkessä – kyse on yksinkertaisista, maukkaista suupaloista, rennosta yhdessäolosta ja jakamisen ilosta. Näitä elementtejä juhlistetaan myös Helsingissä, kun kansainvälistä tapaspäivää vietetään NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotellin katuterassilla 6.–7. kesäkuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme