Sininen Meteoriitti

Suomalaista koodia viedään ylpeydellä Pohjois-Amerikkaan

Jaa
Ohjelmistoalan yritys Sininen Meteoriitti lähtee hakemaan kasvua Pohjois-Amerikasta. Yritys perustaa uuden tytäryhtiön Montréaliin, Quebeciin. Tavoitteena on edistää kovassa nousukiidossa olleen Valo Intranet -ratkaisun myyntiä.

Valon kansainvälinen liiketoiminta on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen kahden vuoden aikana. Vuoden 2017 aikana liiketoiminta on lähes kolminkertaistunut. Kasvun taustalla on Valon ympärille rakennettu poikkeuksellinen liiketoimintamalli, joka perustuu vahvaan kumppaniverkostoon. Valoa myy nyt jo 110 kumppania yli 30 maassa. Loppukäyttäjiä on yli puoli miljoonaa eri puolilla maailmaa.

"Vastaavaa kansainvälistä kumppaniverkostoa ei ole kenelläkään meidän globaaleista kilpailijoistamme," kertoo Valon liiketoiminnasta vastaava Jari Pullinen.

USA ja Kanada muodostavat yhdessä maailman suurimman IT-markkinan. Sininen Meteoriitti ja Valo eivät kuitenkaan lähde nöyristellen matkaan vaan vievät suomalaista koodia ylpeydellä ja suurella sydämellä Amerikan mantereelle.

"Meillä on Pohjois-Amerikassa jo yli 20 kumppania. Siellä on maailman suurimmat IT-markkinat, joten mahdollisuuksia on. Kilpailua toki riittää, mutta sitä ei pelätä. Enemmän me nähdään mahdollisuuksia," Jari jatkaa.

Vahvan kumppaniverkoston lisäksi menestyksen taustalla on kilpailijoista erottuva ilme sekä rohkea ja positiivinen asenne.

"Pohjois-Amerikka vallataan ennakkoluulottomalla asenteella. Se, että suomalaiset eivät osaisi myydä tai markkinoida on myytti vailla pohjaa. Suomalaisilla ei ole mitään syytä hävetä tai pelätä. Meillä on mieletöntä osaamista niin tuotekehityksen kuin markkinoinnin puolella," Jari lisää.

Sinisen Meteoriittin uusi tytäryhtiö aloittaa toimintansa heti vuoden 2018 alussa ja työllistää alusta alkaen sekä paikallisia että Montréaliin muuttavia suomalaisia meteoriittilaisia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Business Director Jari Pullinen
Puhelin: +358503457485
Email: jari.pullinen@meteoriitti.com

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sininen Meteoriitti
Verkkosaarenkatu 5
00580 Helsinki

https://www.meteoriitti.com/

Sininen Meteoriitti on suomalainen ohjelmistoalan yritys, joka on erikoistunut älykkäiden työympäristöjen ja digitaalisen liiketoiminnan kehittämiseen. Yritys valittiin Suomessa Microsoftin vuoden kumppaniksi 2016. Valo Intranet valittiin viime vuonna Euroopan parhaaksi intranet-ratkaisuksi.
https://www.meteoriitti.com/
https://www.valointranet.com/

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye