Suomalaisten huoleen on vastattava

Huoli näkyy myös asuntomarkkinoilla, kun asukkailla ei ole enää varaa maksaa vapaarahoitteisten asuntojen kalliita vuokria. Alkuvuodesta on uutisoitu monessa mediassa ko. asuntojen kysynnän hiipuneen pääkaupunkiseudulla ja sen on tulkittu tarkoittavan asuntomarkkinoiden tasapainottumista. Tosiasiassa asuntojen kysyntä on vain siirtynyt kohtuuhintaisien ARA-asuntojen kysyntään.
Perustajajärjestömme Vuokralaiset ry:n keräämien tietojen mukaan ARA-asuntojen kysyntä on kasvanut Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Eikä ihme, sillä pääkaupunkiseudulla markkinaehtoisten vuokra-asuntojen vuokrat ovat kolmanneksen kalliimpia kuin ARA-asuntojen vuokrat tai asumisoikeusasuntojen vastikkeet.
Myös ARA-asuntojen käyttöasteet vahvistavat tilannekuvaa. Asuntosäätiön vuokra-asuntojen käyttöaste oli vuodenvaihteessa 97,39 %. Pääkaupunkiseudun asumisoikeusasuntojen käyttöaste oli puolestaan 97,57 %.
ARA-asuntojen kysynnälle on hyvät perusteet muutenkin kuin vain hinnan osalta. Laki määrittelee ne pysymään vuokrauskäytössä vuosikymmeniä eteenpäin ja asoasunnot nykylainsäädännön mukaan pysymään asumisoikeuskäytössä ikuisesti. Ihmiset voivat perustaa niihin pitkäaikaisen kodin ilman, että täytyy pelätä omistajan myyvän asunnon alta pois.
Kyse on perustavaa laatua olevasta asukkaan turvallisuudentunteesta, jolle kannattaa ymmärtää antaa arvo, kun mietitään suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan edellytysten jatkumista. ARA-asuntojen avulla tuota turvallisuuden tunnetta pystytään tuottamaan vuosikymmeniksi eteenpäin.
ARA-asuntojen vakaus perustuu omakustannusperiaatteen mukaan määriteltäviin vuokriin ja asoasuntojen vastikkeisiin sekä yhtiöiden voitonjakorajoitteisiin. Asuntosäätiön kaltaiselle toimijalle nuo rajoitteet eivät ole ongelma, sillä olemme sitoutuneet omistamaan asuntoja pitkäjänteisesti. Toimintamme pohja ei ole voitontavoittelussa vaan perustajajärjestöjen tavoitteessa luoda hyviä asuntoja ja kasvuympäristöjä kaikille asukkaille ja erityisesti lapsiperheille.
Turun yliopiston selvityksessä korostettiin, että suomalaisten huoleen asumisen kustannuksista kannattaa vastata. Yksi hyvä keino on lisätä reippaasti ARA-tuotannon aloituksia. Kohtuuhintainen ja turvallinen koti luo ihmiselle hyvinvoinnin perustaa ja lisää edellytyksiä olla myös tuottava kansalainen yhteiskunnassa.
ARA-asunnot on määritelty kohdennettavaksi ensisijaisesti asukkaille, joilla ei ole varaa hankkia vapaarahoitteista asuntoa. Turun yliopiston selvitys ja maksukykytutkimus osoittavat, että määritelmän kriteerit täyttävien suomalaisten määrä on lisääntynyt samassa suhteessa asumisen kallistumisen myötä, eikä ARA-asuntojen määrä vastaa enää lainkaan kysynnän tarvetta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esa KankainenToimitusjohtaja
Asuntosäätiö sr. -konserni
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Asuntosäätiö on neljänneksi suurin asuinkiinteistöjen omistaja Suomessa. Tarjoamme lähes 18 000 kotia 31 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Vuosittain käynnistämme noin 400 uuden asunnon tuotannon. Liikevaihtomme vuonna 2019 oli noin 200 miljoonaa euroa. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asuntosäätiö jatkaa sitoutumistaan kiinteistöalan energiansäästötavoitteisiin – tavoitteena vähentää energiankäyttöä 10 prosenttia9.10.2025 12:41:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö jatkaa sitoutumistaan kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksen (VAETS) energiansäästötavoitteisiin sopimuskaudella 2026–2035. Osana sitoumustaan Asuntosäätiö on asettanut tavoitteeksi vähentää energiankäyttöään 10 prosenttia alkavan sopimuskauden aikana.
Jopa puolet suomalaisista innokkaita kotileipureita - Nuoret ja onnelliset leipovat eniten7.10.2025 14:56:37 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat innokkaita leipureita: jopa puolet suomalaisista kertoo leipovansa joka kuukausi tai sitä useammin. Leipomisella on myös selvä yhteys onnellisuuteen.
Tampereen Tesomalle valmistui Asuntosäätiön uusia asumisoikeustaloja25.9.2025 10:15:11 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot ovat valmistuneet Tampereen Tesomalle. Kahdesta viisikerroksisesta asuinrakennuksesta koostuvaan kohteeseen valmistui yhteensä 54 asumisoikeusasuntoa. Asukkaat pääsevät muuttamaan koteihinsa tällä viikolla.
Milla Kalmi Asuntosäätiön talousjohtajaksi10.9.2025 12:45:35 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö-konsernin uudeksi talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty 1.10.2025 alkaen Milla Kalmi. Hänellä on usean vuoden laaja-alainen kokemus vaativista talouden tehtävistä. Kalmi on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.
Asuntosäätiö-konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi Jukka Helminen14.8.2025 10:40:00 EEST | Tiedote
Jukka Helminen on nimitetty Asuntosäätiö-konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi, ja seuraa tehtävässä eläkkeelle loppuvuodesta 2025 jäävää toimitusjohtaja, rakennusneuvos Esa Kankaista. Helminen aloittaa työnsä Asuntosäätiössä lokakuussa varatoimitusjohtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme