Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Suomalaisten osakesuosikit vuonna 2019 olivat Nokia, Spotify, Swedbank ja Bayer – sijoitukset kasvoivat erityisesti Yhdysvalloissa

Jaa
Suomen osuus Danske Bankin suomalaisasiakkaiden osakekaupasta laski vuonna 2019. Nousussa on erityisesti Yhdysvaltojen markkinat, jossa vaihdetuin osake oli Spotify.

Pörssivuosi 2019 teki suomalaisista kansainvälisempiä sijoittajia, sillä Danske Bankin suomalaisasiakkaiden tekemät sijoitukset jakaantuivat eri puolille maailmaa. Suomeen tehtyjen osakekauppojen osuus laski 81 prosenttiin, kun vuotta aiemmin osuus oli ollut lähes 87 prosenttia ja vuonna 2016 lähes 90 prosenttia.

Osuuttaan suomalaisten osakekaupoista ovat viime vuosina kasvattaneet Yhdysvallat ja Saksa. Yhdysvalloissa tehdään nyt 8,2 prosenttia kaupoista. Ruotsin osuus taas on puolittunut kahdessa vuodessa 2,7 prosenttiin.

”Kehitys on tervettä, sillä Helsingin pörssin yhtiöt eivät tarjoa riittävää maantieteellistä hajautusta. Helsingin pörssissä painottuvat lisäksi vahvasti sykliset teollisuusyhtiöt. Yhdysvaltojen osuus maailman osakemarkkinoista on selvästi suurin, joten on luontevaa etsiä sijoituskohteita myös sieltä”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto.

Danske Bankin asiakkaiden osakekaupoista tehty vertailu on kuvaava, sillä pankin kaupankäyntipalkkiot ovat samat kaikilla markkinoilla. Näin edullisemmat välityspalkkiot eivät ohjaa sijoituksia Suomeen.

Kivipellon mukaan nyt osakesäästötilille voi olla viisasta hankkia myös ulkomaisia osakkeita, vaikka verokitka syö osinkotuottoa verrattuna suomalaisiin yhtiöihin. Danske Bankin osakesäästötilillä toimeksiannot maksavat 2 euroa kaikilla markkinoilla vuoden 2020 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana.

”Valittaessa osakkeita osakesäästötilille kannattaa muistaa, että osinko on vain yksi osa tuottoa. Iso osa amerikkalaisista yhtiöistä tekee tuottoa sijoittajilleen arvonnousun kautta ja tästä voi hyötyä tekemällä kauppoja osakesäästötilillä”, Kivipelto sanoo.

Suosikkiyhtiössä korostuvat tutut yhtiöt

Eniten kauppaa keränneet osakkeet ovat pääasiassa tunnettuja yhtiöitä. Suomessa ostetuimpien, myydyimpien ja vaihdetuimpien osakkeiden listalta löytyvät Nordea, Nokia, Outokumpu ja Neste. Ostetuimpien osakkeiden listan kärkeen nousi tänä vuonna Nokia.

Yhdysvalloissa kärjessä ovat musiikkipalvelu Spotify, rahansiirtopalvelu Moneygram, kasvispihvejä kehittävä Beoynd Meat sekä FAANG-yhtiöihin laskettavat Apple, Amazon ja Google, joka on pörssissä emoyhtiönsä Alphabetin nimellä.

”Vaikuttaa siltä, että suomalaissijoittajat hakevat Yhdysvalloista toisaalta kuluttajayrityksiä ja toisaalta yhtiöitä, jollaisiin ei Suomessa voi sijoittaa. Teslan ja Beyond Meatin nouseminen listalla korkealle voi liittyä haluun sijoittaa yhtiöihin, jotka hyötyvät ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun tuomasta kasvupotentiaalista ja vastuullisen sijoittamisen suosion noususta.”

Ruotsissa eniten vaihtoa keräsivät Swedbank, Hennes & Mauritz ja Ahsell. Saksalaisista yhtiöistä eniten kauppaa keräsivät lääkeyhtiö Bauer ja puolijohdevalmistaja Infineon.

Sijoitukset maittain

OSAKEKAUPAT MAITTAIN VUONNA 2019

               

Maa

2016

2017

2018

2019

 

Suomi

89,4 %

87,0 %

86,6 %

81,0 %

 

Ruotsi

3,8 %

5,0 %

2,8 %

2,7 %

 

USA

2,3 %

2,4 %

3,4 %

8,2 %

 

Saksa

1,4 %

1,9 %

2,1 %

2,4 %

 

Norja

1,2 %

1,5 %

1,3 %

1,4 %

 
             

LÄHDE: Danske Bank

           
             

YHDYSVALLAT

           

VAIHDETUIMMAT

Osuus

MYYDYIMMÄT

Osuus

OSTETUIMMAT

Osuus

Spotify Technology SA (USD)

7,2 %

Spotify Technology SA (USD)

6,5 %

Spotify Technology SA (USD)

8,1 %

MoneyGram International Inc.

2,9 %

Beyond Meat Inc.

2,9 %

Bloom Energy Corp Share

3,7 %

Apple Inc.

2,2 %

MoneyGram International Inc.

2,8 %

Apple Inc.

3,2 %

Tesla Inc (US)

2,1 %

Tesla Inc (US)

2,5 %

MoneyGram International Inc.

3,0 %

Beyond Meat Inc.

1,8 %

Amazon.com

2,0 %

Alphabet Inc A

2,0 %

           

RUOTSI

           

VAIHDETUIMMAT

Osuus

MYYDYIMMÄT

Osuus

OSTETUIMMAT

Osuus

Swedbank AB A

4,5 %

Swedbank AB A

5,3 %

Ahlsell AB

7,8 %

Hennes & Mauritz AB B

3,9 %

ABB Ltd. (SE)

3,6 %

Hennes & Mauritz AB B

5,2 %

Ahlsell AB

3,7 %

Nordea Bank Abp (SE) SEK

3,3 %

SEB AB A

3,9 %

Ericsson, Telefon AB LM B

3,5 %

Ericsson, Telefon AB LM B

3,3 %

Ericsson, Telefon AB LM B

3,8 %

SEB AB A

3,3 %

Attendo AB

2,9 %

Swedbank AB A

3,6 %

           

SUOMI

           

VAIHDETUIMMAT

Osuus

MYYDYIMMÄT

Osuus

OSTETUIMMAT

Osuus

Nordea Bank Abp (FI) EUR

12,2 %

Nordea Bank Abp (FI) EUR

14,5 %

Nokia Oyj (FI)

11,9 %

Nokia Oyj (FI)

12,0 %

Nokia Oyj (FI)

12,2 %

Nordea Bank Abp (FI) EUR

9,8 %

Outokumpu Oyj

9,9 %

Outokumpu Oyj

10,1 %

Outokumpu Oyj

9,6 %

Neste Oyj

5,9 %

Neste Oyj

5,8 %

Neste Oyj

5,9 %

Sampo Oyj A

4,3 %

Sampo Oyj A

5,3 %

Fortum Oyj

4,4 %

SAKSA

           

VAIHDETUIMMAT

Osuus

MYYDYIMMÄT

Osuus

OSTETUIMMAT

Osuus

Bayer AG

7,5 %

Bayer AG

7,7 %

Bayer AG

7,3 %

Infineon Technologies AG

6,2 %

Infineon Technologies AG

6,2 %

Infineon Technologies AG

6,2 %

Allianz SE

5,5 %

Deutsche Bank AG (Regd.)

5,5 %

BMW Bayerische Motoren-Werke AG (Ord)

5,7 %

Deutsche Bank AG (Regd.)

5,5 %

Allianz SE

5,4 %

Allianz SE

5,5 %

BMW Bayerische Motoren-Werke AG (Ord)

5,4 %

BMW Bayerische Motoren-Werke AG (Ord)

5,0 %

Deutsche Bank AG (Regd.)

5,4 %

LÄHDE: Danske Bank

Tietoa vertailusta

  • Osakkeiden ostomaat perustuvat Danske Bankin suomalaisten asiakkaiden tekemiin kauppoihin vuonna 2019.

Tietoa Danske Bankin sijoituspalveluista

  • Danske Bankin kautta voi ostaa osakkeita seuraavista maista samalla välityspalkkiolla: Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, USA, Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Sveitsi, Kanada, Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Portugali, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Unkari, Meksiko.
  • Välityspalkkiot ovat minimissään 2-8 euroa kaupankäyntiaktiivisuudesta riippuen.
  • Kattavat markkinainformaatio, uutis- ja analyysipalvelut sekä analyysityökalut saatavilla. Monipuolisilla Sijoittajan lisäpalveluilla asiakas voi räätälöidä kaupankäyntipalvelut juuri omia tarpeitaan vastaavaksi sijoituspäätösten tekemiseksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Senioristrategi Kaisa Kivipelto, Danske Bank, 050 4146230, kaisa.kivipelto@danskebank.fi

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Luonnon monimuotoisuuden integrointi liiketoimintamalleihin vielä vaikeaa pohjoismaisille yhtiöille19.3.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Kolme neljästä pohjoismaisesta suuryrityksestä kokee haastavaksi luonnon monimuotoisuuteen liittyvien riskien monimutkaisuuden, uskottavien tavoitteiden asettamisen sekä hallintomallin kehittämisen. Muutama yritys erottuu myönteisesti joukosta, mutta yksikään ei vielä ole päässyt tasolle, jossa luonnon monimuotoisuus on sisällytetty liiketoimintastrategiaan, ilmenee Danske Bankin varainhoidon tuoreesta raportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye