Spinverse

Suomalaisten pk-yritysten biotaloushankkeelle 21 miljoonan rahoitus. ”Tuotamme puusta sen, mikä ennen tehtiin öljystä”

Jaa

Suomalaiset MetGen ja Spinverse ovat mukana eurooppalaisessa pilottihankkeessa, jossa uusia puupohjaisia biomateriaaleja tuotetaan ensimmäistä kertaa tehdasmittakaavassa. Näillä puusta tuotettavilla materiaaleilla voidaan tulevaisuudessa korvata muovia monessa arjen käyttökohteessa. Yhdeksän yrityksen muodostama SWEETWOODS-lippulaivahanke sai äskettäin merkittävän EU-rahoituksen.

SWEETWOODS on 43 miljoonan euron yhteispilottihanke, joka sai äskettäin 21 miljoonan euron rahoituksen EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta, Bio-Based Industries -rahoitusinstrumentista. Horizon 2020 on maailman suurin tutkimus- ja innovaatiorahoitusohjelma, joka tukee uusien teknologioiden ja innovaatioiden kehitystä ja käyttöönottoa. SWEETWOODS oli ainoa lippulaivahanke biotalouden alueella ja se toteutetaan yhdeksän partneriyrityksen yhteisponnistuksena.

– Rahoituksen saaminen on kaikille mukana olleille iso voitto ja osoitus tinkimättömästä työstä. Euroopan Unionin ja bioteollisuuden riippumattomat huippuasiantuntijat arvioivat hankkeen koko rahoituskierroksen parhaaksi täysin pistein, sanoo hanketta vetävän virolaisen Graanul Biotechin teknologiajohtaja Peep Pitk.

SWEETWOODS -hanke sisältää koko materiaaliprosessin: puuraaka-aineen käsittelyn, puun entsymaattisen pilkkomisen ja materiaalin jatkojalostamisen erilaisiksi lopputuotteiksi. Kun puuraaka-ainetta voidaan pilkkoa puhtaiksi sokereiksi ja ligniiniksi, siitä on mahdollista jalostaa edelleen korkean lisäarvon tuotteita, jotka korvaavat öljypohjaisia kemikaaleja ja muoveja.

– Hanke on biotalouden saralla poikkeuksellinen ja onnistuessaan se voi muuttaa koko globaalin materiaalitalouden tulevaisuuden. Aikaisemmin puuta ei ole hyödynnetty näin tehokkaasti ja näin isossa mittakaavassa. Tämä on uudenlaisen, kestävän kehityksen kasvun mahdollistaja, sanoo hankevalmistelusta vastannut Spinversen toimitusjohtaja Laura Koponen

Jopa 95% puun sisältämästä hiilestä pystytään jalostamaan edelleen. Tavoitteena on viedä jo testattu ja toimivaksi todennettu teknologia neljässä vuodessa täyteen tehdasmittakaavaan. Onnistuessaan se tulee luomaan materiaalitalouteen uusia arvoketjuja, jossa puulla on erittäin vahva asema.

Hankkeessa rakennettavalla biojalostuskonseptilla voidaan muuttaa 80 tonnia kovapuuta päivässä uudenlaiseksi, korkean arvon tuotteiksi. Niitä ovat esimerkiksi biomuovit, eristysmateriaalit, pehmusteet, paneelit, polttoaineet ja makeutusaineet. Lista on periaatteessa loputon.

– Hankkeen myötä voimme tehdä puusta sen, joka tehdään öljystä ja muovista tänään. Vain muutamien vuosien kuluessa kuluttajalla voi olla käytössään vaikkapa puumateriaalista valmistettu kaiutin tai auton kojelauta, kertoo suomalaisen entsyymituottaja MetGenin teknologiajohtaja Matti Heikkilä.

Hanke on poikkeuksellinen myös siksi, että se rakentuu yritysten väliselle yhteistoiminnalle. Hankkeen vastuullisena johtajana toimii virolainen Graanul Biotech, joka on Euroopan suurimman pellettivalmistaja Graanul Investin tytäryhtiö. Sen alaa on erityisesti puun käsittely. Suomalaisen MetGenin uraauurtava entsyymiteknologia on keskeisessä roolissa, jotta puusta saadaan tehokkaasti puhtaita biomateriaaleja jatkojalostukseen. Näitä biomateriaaleja hyödyntävät muun muassa saksalaiset Tecnaro GmbH biokomposiitteihin, Armacell via Ultima GmbH elastomeerivaahtoihin, ranskalainen Global Bioenergies biopolttoaineisiin ja belgialainen Recticel N.V. polyuretaanivaahtoihin. Suomalaisella Spinversellä on ollut iso rooli hankkeen rakentamisessa ja sen käytännön koordinoinnissa.

– Hankkeen vahvuus syntyy jaetusta vastuusta ja avoimesta kommunikaatiosta. Jaamme yhteisen vision ja jokaisella yrityksellä on hankkeessa paljon pelissä, sanoo Heikkilä. 

Hanke ei ole pelkkä teknologiaprojekti, korostaa Spinversen Laura Koponen.

– Haluamme ennen kaikkea yhdistää teknologian loppukäyttäjiin ja markkinoihin. Tuotekehitys ja markkinoille vienti on keskeinen osa projektin yhteistyötä. Vahvuutemme on katkeamaton ketju raaka-aineesta vahvaan loppukäyttäjien osallistumiseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Matti Heikkilä, CTO, MetGen, puh. +358 40 354 0701, matti@metgen.com
Laura Koponen, Toimitusjohtaja, Spinverse, puh. +358 40 350 0898, laura.koponen@spinverse.com

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Spinverse

Vuoden 2018 eurooppalaiset teknologiajohtajat korostavat kestävää kehitystä ja avointa innovointia6.2.2019 13:07:03 EETTiedote

Vuoden 2018 European CTO of the Year palkinnot julkistettiin tänään EU:n Industry Days -tapahtumassa Brysselissä. Sekä suurten että pienten yritysten sarjan voittajat siivitti menestykseen kestävä kehitys, jota ne ovat vieneet eteenpäin innovatiivisilla teknologioilla ja laajoissa ekosysteemeissä. Suomalaisen Spinnovan Juha Salmela valittiin vuoden eurooppalaiseksi teknologiajohtajaksi pienten yritysten sarjassa.