Suomeen 17 uutta hyväksyttyä tavarantarkastajaa
4.12.2020 09:00:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote

Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju pitää tärkeänä sitä, että HTT-tarkastajia toimii monipuolisilla aloilla ympäri Suomen. Harju on erityisen tyytyväinen siitä, että HTT-tarkastajia hyväksyttiin tänä vuonna niin laajalle maantieteelliselle alueelle.
“Korona-aika ei ole vähentänyt tavarantarkastusten tarvetta – pikemmin päinvastoin. Tarkastuksia voidaan edelleen toteuttaa hyvillä turvajärjestelyillä”, Harju kertoo.
HTT-tarkastajat ovat oman alansa puolueettomia asiantuntijoita, jotka annetun toimeksiannon perusteella arvioivat tavaroita ja työsuorituksia, ja antavat kohteen kunnosta, virheistä tai vahingoista tarkastuskertomuksen. Tarkastuskertomuksessa arvioidaan myös sitä, mistä ja milloin virhe tai vahinko on aiheutunut. Pyydettäessä voidaan antaa myös korjauskustannusarvio.
Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunta hyväksyy uudet tavarantarkastajat ja valvoo heidän toimintaansa. Lautakunta määrittää kullekin tarkastajalle sen erityisalan, jolla hän saa toimia. HTT-tarkastajat toimivat valvonnan alaisena, sekä tavarantarkastusta koskevaa ohjesääntöä noudattaen.
”Tarkastajan käyttäminen on erityisen suositeltavaa silloin, kun kaivataan ulkopuolisen ja objektiivisen asiantuntijan näkemystä helpottamaan riitatilanteen ratkaisemista. Toki tarkastajan voi tilata paikalle jo ennen riidan eskaloitumistakin”, Harju kertoo.
Harjun mukaan tyypillisimpiä tavarantarkastuksen kohteita ovat virheet rakennustyössä, epäonnisiin kiinteistönkauppoihin liittyvien virheiden selvittäminen, ajoneuvon käyvän arvon määrittäminen tai koneen tai laitteen korjauksen asianmukaisuus. Tänä vuonna kokeen läpäisi myös kaksi graafisen alan tarkastajaa.
“Valitettavasti koronan jäljiltä saatetaan tarvita myös ammattitaitoista ja puolueetonta kaluston tai konekannan arvonmäärittäjää konkurssimenettelyihin liittyen”, Harju kertoo.
Suomessa toimii noin 170 hyväksyttyä tavarantarkastajaa, joista enemmistö toimii rakennusalan tavarantarkastajina. Tavarantarkastajana toimiminen on tehokas tapa kehittää omaa asiantuntemustaan ja samalla tarjota ratkaisuja ongelmatilanteissa tuoden esiin tekniset faktat puolueettomalla tavalla.
”Haemme jälleen ensi keväänä uusia asiantuntijoita korkeatasoiseen tarkastajien joukkoomme”, Harju vinkkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raisa HarjuLakimies
Puh:050 554 2683raisa.harju@chamber.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Keskuskauppakamari: Yritykset kerryttävät kaksi kolmasosaa verotuloista – osinkoverotuksen kiristys iskisi veropohjaan26.10.2026 13:59:16 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan osinkoverotuksen kiristäminen olisi väärä tapa korjata julkista taloutta. ”Myönteistä on, ettei valtiovarainministeriö esitä yhteisöverokannan nostamista vaan painottaa verotuksen kansainvälistä kilpailukykyä ja ennakoitavuutta”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
”Yhteisövero on vain jäävuoren huippu” – yritykset maksoivat ja tilittivät veroja ennätykselliset 82 miljardia euroa22.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten maksamat ja tilittämät verot nousivat vuonna 2024 lähes 82 miljardiin euroon. Julkisuudessa paljon puhututtanut yhteisövero oli alle kymmenesosa koko verokädenjäljestä. Vuoden 2024 tiedot ovat tuoreimmat, jotka yritysten verokädenjäljestä ovat saatavilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
