Suomeen perustettiin 6 aluetta droonien testaukseen - tutkimus ja tuotekehitys helpottuvat

Drooneja hyödynnetään jatkuvasti uusilla yhteiskunnan alueilla, mutta uuden teknologian testaaminen ja muuttaminen liiketoiminnaksi on kaivannut alan toimijoiden yhteistyötä ja testialueita.
Tähän tarpeeseen vastasi vuodenvaihteessa päättynyt Finnish UAV Ecosystem eli FUAVE-hanke, joka kokosi aihealueen ekosysteemiinsä 85 toimijaa yrityksistä viranomaisiin ja tutkimusorganisaatioihin.
- Keskeisenä tavoitteenamme oli koota Suomen drooni-toimijat yhteen. Yhteistyölle on jatkuva tarve, sillä droonien määrä ja niiden hyödyntäminen on kasvussa. Tarvetta on sekä sääntelylle että alan toimijoiden yhteistyölle, jonka avulla voidaan helpottaa droonien hyödyntämistä yhteiskunnassa ja tutkimuksessa sekä uuden liiketoiminnan kehittämisessä, kertoo FUAVE-konsortion johtaja, tutkimusprofessori Eija Honkavaara Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta.
Ilmatilaa jäätäviin olosuhteisiin ja maaseudulle sekä tieteen tarpeisiin
Yhteistyön tuloksena Suomessa voi nyt testata uusia droonipalveluja kuudella testialueella. Oulussa sijaitsevat kaksi aluetta ovat erikoistuneet jäätävien olosuhteiden koelentoihin. Pyhtäällä sijaitsevalla Helsinki East Aerodrome -lentokentällä keskitytään droonilogistiikkaan haja-asutusalueella.
Testialueet tarjoavat alustan tulevaisuuden droonitekniikoiden kehittämiselle. Vihdissä tutkitaan muun muassa droonien soveltamista maatalouden tarpeisiin. Sjökullassa on mahdollista testata itseohjautuvia drooneja ja lentoja näköyhteyden ulkopuolella (BVLOS-lentoja). Alueella voidaan testata myös useista drooneista muodostuvien parvien toimintaa. Evon testialue on erikoistunut metsätutkimukseen, jossa Lidar- ja hyperspektrikuvaustekniikat auttavat tuottamaan yhä tarkempaa tietoa metsistä.
Testialueet on perustettu yhteistyössä laajan sidosryhmäkokoonpanon kanssa, missä mukana ovat olleet Traficom, muut ilmatilan käyttäjät, laitevalmistajat ja paikallisviranomaiset. Testialueilla drooneja voidaan käyttää turvallisesti ja määräysten mukaisesti.
- Testikenttien perustaminen on ollut iso urakka ja haluamme kiittää ekosysteemin toimijoita aktiivisesta yhteistyöstä ja innostuneesta asenteesta niiden kehittämisessä, Eija Honkavaara sanoo.
Yhteistyö jatkuu
Suomen drooni-toimijoiden hyvin käynnistynyt yhteistyö jatkuu FUAVE-hankkeen jälkeen tutkimuksen parissa ja testialueilla, joissa uusia teknologioita ja innovaatioita voidaan nyt ja jatkossa kokeilla. Testialueet ovat myös keskeinen alusta drooneilla tehtävän kaukokartoituksen tutkimukselle, jossa Suomi on kansainvälistä huippuluokkaa tieteellisessä vaikuttavuudessa.
FUAVE-hanke toteutettiin vuosina 2020–2022 ja se sai Suomen Akatemialta noin 1,7 miljoonan euron rahoituksen. Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen vetämään tutkimuskonsortioon kuuluivat VTT Oy, Oulun yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu sekä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk.
Lisätietoja
FUAVEn sivusto https://www.fuave.fi/
Yhteyshenkilöt
Tutkimusprofessori Eija Honkavaara, Paikkatietokeskus, 029 531 4716, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi
Erikoistutkija Hannu Karvonen, VTT, 040 0216 396, etunimi.sukunimi@vtt.fi
Professori Juha Röning, Oulun yliopisto, 040 5181621 , etunimi.sukunimi@oulu.fi
Projektipäällikkö Kimmo Paajanen, Oulun ammattikorkeakoulu, 040 661 2871, etunimi.sukunimi@oamk.fi
Tutkimusyksikön johtaja Tomi Oravasaari, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk, 044 702 8289,
etunimi.sukunimi@xamk.fi
Kuvat





Tietoja julkaisijasta

PL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI
029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/
Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä teemme paikkatietoalan tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Maanmittauslaitoksen Oulun asiakaspalvelupiste palaa uudistettuihin tiloihin22.5.2023 08:16:49 EEST | Tiedote
Maanmittauslaitoksen nykyinen asiakaspalvelupiste Uusikatu 52 on suljettu 22. – 24.5.2023. muuton takia. Torstaina 25.5. asiakaspalvelu avaa ovensa osoitteessa Veteraanikatu 9.
Kymmenien miljoonien säästöt uusien metsätiedon keruumenetelmien avulla16.5.2023 06:50:00 EEST | Tiedote
Kun tutkijoiden kehittämät metsädatan keruumenetelmät otetaan käyttöön Suomessa, saadaan metsäkaupassa aikaan merkittäviä säästöjä ja tarkkaa tietoa luonnon monimuotoisuuden tueksi.
Oikaisu huoneistotietojärjestelmän 2.5.2023 mediatiedotteeseen4.5.2023 15:33:44 EEST | Tiedote
Lähetimme tiistaina 2.5. virheellisen tilannekuvan Uudenmaan siirtymisestä huoneistotietojärjestelmään. Todellisuudessa Uudenmaan siirtotilanne on maan keskitasoa. Pahoittelemme antamaamme virheellistä tietoa.
Päijät-Häme on herännyt huoneistotietojärjestelmän tuloon. Nopeuttaako Maanmittauslaitoksen siirtoklinikka entisestään siirtymisiä?2.5.2023 07:04:00 EEST | Uutinen
Maanmittauslaitos tarjoaa tukea pienten taloyhtiöiden osakeluetteloiden siirtoon. Tule Maanmittauslaitoksen Lahden toimipisteeseen 11.5. klo 11.30–18.00 osakeluetteloiden siirtoklinikalle.
Uudellamaalla ongelmia huoneistotietojärjestelmään siirtymisessä. Tuoko Maanmittauslaitoksen siirtoklinikka apua tilanteeseen?2.5.2023 07:03:00 EEST | Uutinen
Maanmittauslaitos tarjoaa tukea pienten taloyhtiöiden osakeluetteloiden siirtoon. Tule Maanmittauslaitoksen Helsingin toimipisteeseen 10.5. klo 11.30–18.00 osakeluetteloiden siirtoklinikalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme