Suomeen syntyy monipuolinen kalliorakentamiseen erikoistunut infrayritys

Jaa
Kalliorakentamiseen erikoistunut JIITEE Työt Oy investoi kasvuun ja hankkii maanalaisiin louhintatöihin erikoistuneen Pohjolan Kalliotyö Oy:n koko osakekannan. Näin syntyy vahva ja monipuolinen kalliorakentamiseen erikoistunut infrayritys, joka toimii kaikkialla Suomessa ja Ruotsissa.
JIITEE Työt Oy:n tytäryhtiö JT Arbeten AB urakoi Tukholmassa Slussenin uudessa bussiterminaalissa. Kuva: JT Arbeten AB
JIITEE Työt Oy:n tytäryhtiö JT Arbeten AB urakoi Tukholmassa Slussenin uudessa bussiterminaalissa. Kuva: JT Arbeten AB

“Voimat yhdistämällä pystymme tarjoamaan tilaajille kokonaispalveluna kaikki kalliorakentamiseen ja lujittamiseen liittyvät työt, myös vaativat maanalaiset louhintatyöt. Pystymme osallistumaan monipuolisemmin urakkakilpailuihin ja tilaajat hyötyvät lisääntyvästä kilpailusta”, sanoo JIITEE Työt Oy:n toimitusjohtaja ja pääomistaja Janne Juntunen.

JIITEE Työt on yhdessä Pohjolan Kalliotöiden kanssa Suomessa ainoa kalliorakentamiseen ja maanalaiseen louhintaan ja lujitustöihin keskittynyt yritys, joka toimii omilla työkoneilla ja omilla työntekijöillä. “Toimintamallimme antaa meille kilpailuedun tehdä hyvää laatua edullisesti”, Juntunen tiivistää.

Yrityskaupan yhteydessä Pohjolan Kalliotöiden toisesta omistajasta Henri Jokitalosta tulee JIITEE Työt Oy:n osakas. Muina yrityksen osakkaina toimivat muun muassa rakennusalalle investoivat pääomasijoittajat Otto Laasonen ja Jake Aalto. Pohjola Kalliotöiden toinen omistaja Jari Hosionaho jää töihin JIITEE:lle avainhenkilönä.

“Molempien yritysten kalusto ja henkilöstö täydentävät toisiaan. Olemme jo toimineet samoilla työmailla samoille tilaajille eri urakoissa, ja yhteistyö on sujunut hyvin. Aloimme keskustella tiiviimmästä yhteistyöstä ja päädyimme yritysjärjestelyyn. Nyt pystymme kasvamaan yhdessä isommaksi ja tarjoamaan tilaajille laajempia kokonaisuuksia”, Henri Jokitalo kertoo.

Yritysjärjestely auttaa JIITEE Töiden hyvin käynnistynyttä kasvua Ruotsissa. “Suur-Tukholman alueella kalliorakentamisen markkina on iso ja se antaa yhdistyneille voimillemme mahdollisuuden kasvaa siellä voimakkaasti”, Juntunen visioi.

Suomessa ja Ruotsissa toimiva JIITEE Työt Oy on perustettu vuonna 2011 ja sen liikevaihto oli viime vuonna 19 miljoonaa euroa. Pohjolan Kalliotyöt Oy on perustettu 2008 ja sen liikevaihto oli viime vuonna 3 miljoonaa euroa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kerromme mielellämme enemmän. Ota yhteyttä:


Janne Juntunen
044 320 8505
janne.juntunen@jiiteetyot.fi


Henri Jokitalo
040 702 0799
henri.jokitalo@pohjolankalliotyo.fi

Kuvat

JIITEE Työt Oy:n tytäryhtiö JT Arbeten AB urakoi Tukholmassa Slussenin uudessa bussiterminaalissa. Kuva: JT Arbeten AB
JIITEE Työt Oy:n tytäryhtiö JT Arbeten AB urakoi Tukholmassa Slussenin uudessa bussiterminaalissa. Kuva: JT Arbeten AB
Lataa

Tietoja julkaisijasta

JIITEE Työt Oy
Äyritie 12 C, 3. krs
01510 Vantaa

https://www.jiiteetyot.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta JIITEE Työt Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye