Suomeen syntyy suuri korjausrakentaja, kun Renevo ostaa Remonttipartion

Marraskuun 2021 lopussa Adelis Equity Partnersin omistukseen siirtyneellä Renevolla on vahva asema vuokratalokiinteistöjen korjausrakentamisessa. Yhtiö ottaa nyt merkittävän kasvuloikan yksityisten taloyhtiöiden suuntaan, kun se ostaa Remonttipartion. Remonttipartio on pääkaupunkiseudun johtavia taloyhtiöiden putkisaneeraajia lähes 30 vuoden kokemuksellaan. Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisen luvan.
Kaupan jälkeen Renevo Oy ja Remonttipartio Oy muodostavat Renevo Groupin. Siinä syntyy Suomeen uusi suuri toimija korjausrakentamiseen – Renevon liikevaihto oli vuonna 2021 noin 50 miljoonaa euroa ja Remonttipartion noin 32 miljoonaa euroa. Renevo työllistää 100 ja Remonttipartio 120 korjausrakentamisen ammattilaista. Niiden markkinaosuus erityisesti pääkaupunkiseudun asuntokorjauksissa on merkittävä. Renevolla on lisäksi mittavaa toimintaa Lahden ja Jyväskylän talousalueilla.
Yrityskaupalla ei ole vaikutuksia henkilöstön asemaan tai asiakassopimuksiin kummassakaan yhtiössä. Remonttipartion johdossa jatkaa kokenut Ari Saartoala.
Renevo uskoo korjausrakentamisen kasvun jatkuvan
– Sekä Renevo että Remonttipartio ovat hyvin johdettuja, kasvavia ja kannattavia urakoitsijoita. Vuoden 2021 luvut osoittivat selvää kasvua ja kummallakin on tilauskantaa enemmän kuin vuotuisen liikevaihdon verran, kertoo Renevon toimitusjohtaja Arttu Liukku.
– Yhtiöt täydentävät hienosti toisiaan ja osaamme valita projektit, joihin keskitymme. Molemmat ovat kehittäneet prosessinsa tietyn tyyppisten ja tietyn ikäisten talojen korjaamiseen sekä panostaneet pitkäjänteisesti laatuun ja asiakastyytyväisyyteen. Työtä tekemässä on sitoutunut ja osaava henkilöstö, Arttu Liukku summaa.
– Kaupan valmistelussa näkyy Adeliksen vahva asiantuntemus pohjoismaisesta rakennusalasta. Uskomme, että korjausrakentamisen markkina kasvaa ja sille on merkittävä tilaus myös yhteiskunnallisesti. Olemme tyytyväisiä, että onnistuimme luomaan Suomeen vahvan ja kasvavan yrityksen tälle tärkeälle toimialalle, kertoo Renevon hallitukseen kuuluva John-Matias Uuttana Adeliksesta.
Lisätietoja
Renevo: Arttu Liukku, toimitusjohtaja Renevo ja Renevo Group, 040 483 9669, arttu.liukku@renevo.fi
Adelis: John-Matias Uuttana, john-matias.uuttana@adelisequity.com
Remonttipartio: Ari Saartoala, 0400 836 017, ari.saartoala@lehto.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mailand Communications OyArkadiankatu 16 B 26
00100 Helsinki, Finland
+358405670212http://www.mailand.fi
Renevo
Renevo on vuonna 2012 perustettu rakennusalan urakointiyritys, joka keskittyy suurten kiinteistönomistajien hallitsemien vuokra-asuntokohteiden korjausrakentamiseen. Toimipaikkamme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa ja Jyväskylässä. Työllistämme noin 100 ammattilaista ja liikevaihtomme vuonna 2021 oli 50 miljoonaa euroa. www.renevo.fi
Remonttipartio
Remonttipartio on 1993 perustettu taloyhtiöiden putkisaneerauksiin pääkaupunkiseudulla erikoistuva urakointiyritys. Olemme toimineet pitkään omalla nimellämme sekä joitakin vuosia Lehto Groupin putkisaneerauksien liiketoimintayksikkönä. 2022 siirryimme yrityskaupalla osaksi Renevo Groupia. Remonttipartio työllistää 120 sitoutunutta ammattilaista ja liikevaihtomme vuonna 2021 oli 32 miljoonaa euroa.
Adelis Equity Partners
Adelis on pääomasijoittaja, joka toimii kasvukumppanina vahvassa markkina-asemassa oleville pohjoismaisille yhtiöille. Adelis on perustamisestaan lähtien ollut segmenttinsä aktiivisimpia yhtiöitä 31 sijoituksellaan ja yli 130 lisäyritysostollaan. Adelis hallinnoi noin kahden miljardin euron pääomaa. Suomessa Adeliksen nykyisiä ja aikaisempia sijoituskohteita ovat Renevo, Puuilo, Ropo Capital, Quattro Mikenti Group, Med Group, Valtti Kumppanit ja Valamis. www.adelisequity.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mailand Communications Oy
Rajat ylittävä terveystieto tutkijoiden käyttöön EU:ssa24.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppa astuu uuteen datavetoisen lääketieteellisen tutkimuksen aikakauteen Euroopan terveystietoalue -asetuksen (European Health Data Space, EHDS) myötä.
Euroopan terveystietoalue edistää tutkimusta ja innovaatioita23.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusi datavetoinen terveydenhuollon aikakausi alkaa, kun Euroopan terveystietoalue (EHDS) tulee voimaan vuonna 2029. Se tarjoaa tutkijoille ja akateemiselle yhteisölle turvallista, korkealaatuista ja GDPR:n mukaista terveystietoa ennen näkemättömällä tavalla. Terveystietoalue on suuri edistysaskel eurooppalaiselle terveydenhuollolle, tieteelle ja innovaatioille – Made in Europe, on European data.
Valourin sadas ETP listattu Tukholman Spotlight-pörssissä22.10.2025 15:45:00 EEST | Tiedote
100 ETP:tä listattuna: Valour Sky (SKY) SEK ETP (ISIN CH1108681516) on listattu Tukholman Spotlight-pörssissä, ja se on Valourin sadas pörssilistattu tuote Euroopassa. Mikä SKY on: SKY on Sky-ekosysteemin, MakerDAO:n seuraajan, hallintotoken, jota käytetään äänestämään sen stablecoin- ja vakuudellisen lainanantoinfrastruktuurin parametreista ja tiekarttapäätöksistä. ETP tarjoaa sijoittajille säännellyn pääsyn huippuluokan DeFi-hallintovaroihin. Tärkeä virstanpylväs ja alan johtajuus: Tämän listauksen myötä Valour saavuttaa tälle vuodelle asettamansa sadan ETP:n tavoitteen ja ylläpitää maailman laajinta digitaalisten omaisuuserien ETP-valikoimaa tärkeimmillä pörssimarkkinoilla, kuten Spotlightissa, Börse Frankfurtissa, SIX Swiss Exchangessa, Lontoon pörssissä ja Euronextissa Pariisissa ja Amsterdamissa.
Tekoälyllä koko toimitusketju lisää kestävyyttä ja kilpailukykyä29.9.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
Kestävyyssiirtymän vauhdittaminen edellyttää tiiviimpää yhteistyötä teollisuuden toimitusketjuissa. Esimerkiksi laivanrakennuksessa tehdään pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavat ratkaisut jo suunnittelupöydällä. Datan saatavuus on yhä haaste, mutta tekoäly poistaa datan määrään liittyviä esteitä.
Multitude juhlistaa 20 vuoden kasvuaan ja 10 vuoden uraansa Frankfurtin pörssissä18.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Digitaaliseen rahoitukseen ja verkkopankkitoimintaan erikoistunut suomalaislähtöinen fintech-konserni Multitude juhlistaa 20-vuotista matkaansa asiakkaidensa ja henkilöstönsä kanssa Suomessa syyskuussa 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



