Suomen Akatemia rahoittaa kahdella miljoonalla eurolla säteilyilmaisimiin liittyvää kansainvälistä tutkimusyhteistyötä

Hankkeissa tutkitaan painettuun elektroniikkaan perustuvien röntgenanturien valmistusteknologiaa, infrapuna-alueen kuvantamisteknologiaa ja nanotekniikkaan perustuvia infrapuna-antureita, suprajohtavuuteen perustuvaa ultraherkkää magneettikentän mittaustekniikkaa sekä silmän sarveiskalvon kuvantamistekniikkaa millimetri- ja alimillimetriaaltoalueella. Suomalaiset tutkijat tekevät hankkeissa yhteistyötä muun muassa yhdysvaltalaisten, venäläisten, australialaisten ja japanilaisten tutkijaryhmien kanssa.
RADDESS-akatemiaohjelmassa rahoitetaan hankkeita, jotka luovat uudenlaisia, laitelähtöisiä ja toiminnallisia säteilyilmaisinkokonaisuuksia sekä terveyden että turvallisuuden alueella. Hankkeita rahoitetaan yhteensä 12 miljoonalla eurolla, josta kaksi miljoonaa euroa kohdistetaan kansainvälistä tutkimusyhteistyötä edistäviin hankkeisiin. Ohjelman rahoituskausi on alkanut vuonna 2018 ja päättyy vuoden 2022 lopussa.
Akatemia rahoittaa 14 akatemiaohjelmaa vuonna 2019. Akatemiaohjelmat ovat tiedelähtöisiä, temaattisia ja tavoitteellisia tutkimushankekokonaisuuksia, jotka uudistavat tutkimusta ja tavoittelevat tieteellistä ja muuta vaikuttavuutta. Akatemiaohjelmat tukevat korkeatasoista monitieteistä ja tieteidenvälistä tutkimusta, verkottavat tutkijoita sekä toimivat alustana kansainväliselle tutkimusyhteistyölle. Akatemiaohjelmat synnyttävät tieteellistä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
• RADDESS-rahoituspäätökset
• www.aka.fi/raddess
• ohjelmapäällikkö Saila Seppo, puh. 029 533 5109, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
• ohjelmapäällikkö Tommi Laitinen, puh. 029 533 5057, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Suomen Akatemian viestintä
verkkotiedottaja Vesa Varpula
p. 029 533 5131
etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2025 rahoitamme tutkimusta lähes 515 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Finlands Akademi finansierar högklassig forskning 2026 – förhandsinformation om kommande utlysningar18.12.2025 09:28:31 EET | Pressmeddelande
Den forskningsfinansiering som delas ut av Finlands Akademi kommer att öka 2026. I budgetpropositionen, som för tillfället behandlas i riksdagen, anvisas Akademin cirka 527 miljoner euro för finansiering av nya forskningsprojekt och främjande av forskning.
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tutkimusta vuonna 2026 − ennakkotietoja tulevista rahoitushauista18.12.2025 09:28:31 EET | Tiedote
Suomen Akatemian jakama tutkimusrahoitus kasvaa vuonna 2026 aiempaa suuremmaksi. Eduskunnan käsiteltävänä olevassa valtion talousarvioesityksessä Akatemian jaettavaksi on osoitettu noin 527 miljoonaa euroa uusien tutkimushankkeiden rahoittamiseen sekä tutkimuksen edistämiseen.
Funding for excellent research in 2026 – advance information on upcoming RCF funding calls18.12.2025 09:28:31 EET | Press release
The amount of research funding distributed by the Research Council of Finland (RCF) is set to increase in 2026. In the government budget proposal currently being discussed in Parliament, approximately 527 million euros has been allocated to the RCF for the funding of new research projects and the promotion of research.
Betydande finansiering från Finlands Akademi för att stärka regional forskning och utveckling24.11.2025 10:07:51 EET | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beviljat nästan 15 miljoner euro till lokala forskningsinfrastrukturer för att stärka den regionala FoU-verksamheten. Finansieringen fördelas på tio forskningsinfrastrukturer. Dessa omfattar sammanlagt 18 delprojekt.
Suomen Akatemialta huomattava rahoitus alueellisen tutkimus- ja kehitystoiminnan vahvistamiseksi24.11.2025 10:07:51 EET | Tiedote
Suomen Akatemia on myöntänyt lähes 15 miljoonaa euroa paikallisille tutkimusinfrastruktuureille alueellisen T&K-toiminnan vahvistamiseksi. Rahoitus jakaantuu kymmenelle tutkimusinfrastruktuurille. Yhteensä rahoitus kattaa 18 osahanketta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

