Suomen Akatemia valitsi 11 uutta tutkimuksen huippuyksikköä
11.10.2021 17:55:43 EEST | Suomen Akatemia | Tiedote
Suomen Akatemia sai tämänkertaiseen huippuyksikköhakuun yhteensä 184 aiehakemusta. Aiehakemusten joukosta varsinaiseen hakuun kutsuttiin 34 hakemusta. Varsinaiset hakemukset arvioitiin kansainvälisissä arviointipaneeleissa, joissa toimineet asiantuntijat lisäksi haastattelivat toiselle hakukierrokselle kutsuttujen tutkimusryhmien edustajat.
Lopulliset päätökset huippuyksikköohjelmaan 2022–2029 valituista yksiköistä teki Suomen Akatemian yleisjaosto Akatemian luottamuselinten jäsenistä muodostetun valmisteluryhmän ehdotuksen pohjalta 11.10.2021 pidetyssä kokouksessaan.
”Valituissa huippuyksiköissä yhdistyvät hyvin kiinnostavalla tavalla erilaiset tieteelliset näkökulmat ja potentiaali merkittävään tieteen uudistamiseen on korkea”, Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja Johanna Myllyharju kertoo.
Uudet tutkimuksen huippuyksiköt ovat tieteellisesti erittäin korkeatasoisia, uudistumiskykyisiä ja vaikuttavia tutkimusyhteisöjä
Huippuyksikkövalinnoissa painotetuista tekijöistä korostuivat kansainvälisten arviointien ja haastattelujen ohella huippuyksikköohjelman tavoitteet. Erityistä huomiota päätöksenteossa kiinnitettiin siihen, että huippuyksiköksi valittu tutkimusryhmä tekee korkealaatuista tiedettä ja läpimurtotutkimusta sekä edistää tieteen uudistumista. Lisäksi huippuyksikkövalinnoissa painotettiin yksikön mahdollisuuksia nousta kansainvälisen tutkimuksen huipulle tai pysyä siellä. Keskeisiä kriteerejä olivat myös tutkimuksen tiedeyhteisön ulkopuolelle ulottuva vaikuttavuus sekä se, että huippuyksikön tutkijat ja aihe tuovat uutta Suomen tieteeseen.
"Huippuyksiköiden kokoonpanot täydentävät hienosti toisiaan ja mahdollistavat siten aivan uudenlaisia lähestymistapoja erittäin ajankohtaisissa ja kiinnostavissa tutkimusaiheissa", Suomen Akatemian tutkimuksesta vastaava ylijohtaja Riitta Maijala toteaa.
Huippuyksikkö on tutkimusyhteisö, joka on saavuttamassa oman alansa kansainvälisen parhaimmiston tai on sen jo saavuttanut. Yksikkö voi muodostua yhdestä tai useasta tutkimusryhmästä, jotka toimivat keskenään kiinteässä yhteistyössä toteuttaen yhteistä tutkimussuunnitelmaa.
Huippuyksikköohjelman tavoitteena on nostaa Suomessa tehtävän tutkimuksen laatua, uudistaa tiedettä ja edistää tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Huippuyksikköohjelmassa uudistuminen toteutuu usein uusien tutkimusaiheiden, menetelmien, lähestymistapojen ja tutkimusryhmien muodossa. Huippuyksiköiden laajat tutkimuskokonaisuudet kehittävät luovia tutkimusympäristöjä, luovat pohjaa innovaatioille sekä kouluttavat uusia lahjakkaita osaajia tutkimus- ja elinkeinoelämään.
Huippuyksiköitä rahoittavat Suomen Akatemia, yliopistot ja tutkimuslaitokset. Lisäksi yksiköt saavat rahoitusta useista muista lähteistä. Suomen Akatemia on rahoittanut huippuyksiköitä vuodesta 1995. Pitkäjänteinen Akatemian ja huippuyksiköiden taustaorganisaatioiden yhteisrahoitus mahdollistaa tutkimuksellisten riskien ottamisen ja uudet avaukset. Akatemia valitsee huippuyksiköt kahdeksaksi vuodeksi.
Seuraavassa vaiheessa huippuyksikköohjelmaan valittujen yksiköiden kanssa käydään rahoitusneuvottelut. Ensimmäisen nelivuotiskauden jälkeen kaikille yksiköille tehdään tieteellinen väliarviointi. Arvioinnin tulokset ratkaisevat yksikön jatkorahoituksen tason eli rahoitus voi arvioinnin tulosten perusteella joko nousta, laskea tai päättyä kokonaan.
Lisätietoja
- Hallituksen puheenjohtaja Johanna Myllyharju, Suomen Akatemia, p. 029 448 5740, etunimi.sukunimi (at) oulu.fi
- Tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala, Suomen Akatemia, p. 029 533 5002, etunimi.sukunimi (at) aka.fi
- Johtava tiedeasiantuntija Maiju Gyran, Suomen Akatemia, p. 029 533 5015, etunimi.sukunimi (at) aka.fi
- yleiset tiedustelut: coe (at) aka.fi
- Huippuyksikköohjelmat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka Rautioviestintäasiantuntija
Suomen Akatemia
www.aka.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2021 rahoitamme tutkimusta 437 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Suomen Akatemia edisti vaikuttavaa tutkimusta yli 590 miljoonalla eurolla vuonna 20254.3.2026 13:21:59 EET | Tiedote
Suomen Akatemia myönsi vuonna 2025 noin 592 miljoonaa euroa korkeatasoiseen tieteelliseen tutkimukseen, osaamisen vahvistamiseen ja tutkimusympäristöjen kehittämiseen. Akatemian myöntövaltuus kasvoi edellisestä vuodesta.
Suomen Akatemia ja Business Finland vahvistavat TKI-toiminnan strategisia valintoja yhteistyöllä ja rahoitusta suuntaamalla4.2.2026 09:02:37 EET | Tiedote
Entisestään tiivistyvä yhteistyö Suomen Akatemian ja Business Finlandin välillä vahvistaa TKI-työn vaikuttavuutta.
Suomen Akatemia myönsi kansainväliseen rahoitusyhteistyöhön noin 10 miljoonaa vuonna 202523.1.2026 12:24:14 EET | Tiedote
Suomen Akatemia on viimeisen vuoden aikana uudistanut kansainvälisen rahoitustoiminnan muotoja.
Suomen Akatemian rahoitus vahvistaa TKI-politiikan strategisia valintoja9.1.2026 09:38:32 EET | Tiedote
Tutkimus- ja innovaationeuvosto (TIN) on julkaissut kansalliset tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) strategiset valinnat. Strategisilla valinnoilla vahvistetaan kestävää kasvua, uudistumista ja kokonaisturvallisuutta sekä rakennetaan Suomen tulevaisuuden menestystä.
Finländska universitet anställer internationella toppforskare med finansiering från Finlands Akademi8.1.2026 14:49:15 EET | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beviljat finländska universitet totalt 27,5 miljoner euro i finansiering för att rekrytera högt kvalificerade internationella forskare. Med hjälp av finansieringen flyttar elva internationella forskare till finländska universitet för att tillträda professurer och etablera sina egna forskargrupper.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
