Suomen Akatemialta rahoitusta Suomi-USA-tutkimusyhteistyölle
Suomalaisten ja yhdysvaltalaisten tutkimusryhmien yhteiset tutkimushankkeet valittiin yhteistyössä yhdysvaltalaisrahoittaja National Science Foundationin (NSF) kanssa. Rahoitushaku toteutettiin alkuvuodesta 2021. Rahoituspäätökset Akatemiassa teki luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta osana ICT 2023 -tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelmaa. Hankkeiden yhdysvaltalaisosapuolet saavat rahoituksen NSF:stä.
Nyt rahoitettavat hankkeet arvioitiin erittäin korkeatasoisiksi ja vaikuttaviksi. Hankkeissa kehitetään muun muassa uusia materiaaliratkaisuja tekoälyn hyödyntämiseksi sekä tekoälyyn pohjautuvia ratkaisuja langattomaan viestintään.
”Monipuolinen ja jatkuva yhteistyö yhdysvaltalaisrahoittajien kanssa edistää merkittävästi suomalaisen tutkimuksen laatua, vaikuttavuutta ja uudistumista. Rahoitustilanteen salliessa yhteistyötä pyritään jatkamaan ainakin vuoteen 2023 saakka”, kertoo Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja Johanna Myllyharju.
Haussa pilotoitiin niin sanottua Lead Agency -mallia, jossa varsinainen yhteistyöhakemus jätettiin yhdysvaltalaisrahoittajan hakuun. Hakemuksen suomalaisosapuoli jätti hakemuksen rinnakkaisversion Akatemian verkkoasiointiin. Hakemukset arvioitiin yhdysvaltalaisrahoittajan normaalien arviointikriteerien mukaan. Kriteereitä olivat muun muassa tutkimuksen laatu ja vaikuttavuus sekä tutkimusympäristön laatu.
Uusia rahoitusmahdollisuuksia tarjolla Suomi-USA-tutkimusyhteistyöhön
Suomen Akatemia on avannut uudet yhteishaut NSF:n ja National Institutes of Healthin (NIH) kanssa. Kuten aiemmissa AKA-NSF- ja AKA-NIH -yhteishauissa, myös nyt avatuissa hauissa tutkimusyhteistyötä tuetaan Akatemian lippulaivojen tutkimusaloilla. Haut toteutetaan Lead Agency -mallilla. Tallenne hauista kiinnostuneille suunnatusta hakuinfotilaisuudesta on katsottavissa 22.12.2021 saakka.
Lisätietoja
- Tutustu rahoituspäätöksiin (pdf)
- Rahoitushakuja avoinna Suomi-USA-tutkimusyhteistyöhön: hakuinfotilaisuus 7.12.2021 (uutinen 19.11.2021)
- Lue lisää Akatemian yhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa
- Lue lisää ICT2023-ohjelmasta
- johtava tiedeasiantuntija Jukka Tanskanen, Suomen Akatemia, p. 029 533 5071
- tiedeasiantuntija Oskari Miettinen, Suomen Akatemia, p. 029 533 5053
Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Oravakangasviestintäasiantuntija
Suomen Akatemia
www.aka.fi
Tietoja julkaisijasta
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2021 rahoitamme tutkimusta 437 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Finlands Akademi finansierar högklassig forskning 2026 – förhandsinformation om kommande utlysningar18.12.2025 09:28:31 EET | Pressmeddelande
Den forskningsfinansiering som delas ut av Finlands Akademi kommer att öka 2026. I budgetpropositionen, som för tillfället behandlas i riksdagen, anvisas Akademin cirka 527 miljoner euro för finansiering av nya forskningsprojekt och främjande av forskning.
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tutkimusta vuonna 2026 − ennakkotietoja tulevista rahoitushauista18.12.2025 09:28:31 EET | Tiedote
Suomen Akatemian jakama tutkimusrahoitus kasvaa vuonna 2026 aiempaa suuremmaksi. Eduskunnan käsiteltävänä olevassa valtion talousarvioesityksessä Akatemian jaettavaksi on osoitettu noin 527 miljoonaa euroa uusien tutkimushankkeiden rahoittamiseen sekä tutkimuksen edistämiseen.
Funding for excellent research in 2026 – advance information on upcoming RCF funding calls18.12.2025 09:28:31 EET | Press release
The amount of research funding distributed by the Research Council of Finland (RCF) is set to increase in 2026. In the government budget proposal currently being discussed in Parliament, approximately 527 million euros has been allocated to the RCF for the funding of new research projects and the promotion of research.
Betydande finansiering från Finlands Akademi för att stärka regional forskning och utveckling24.11.2025 10:07:51 EET | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beviljat nästan 15 miljoner euro till lokala forskningsinfrastrukturer för att stärka den regionala FoU-verksamheten. Finansieringen fördelas på tio forskningsinfrastrukturer. Dessa omfattar sammanlagt 18 delprojekt.
Suomen Akatemialta huomattava rahoitus alueellisen tutkimus- ja kehitystoiminnan vahvistamiseksi24.11.2025 10:07:51 EET | Tiedote
Suomen Akatemia on myöntänyt lähes 15 miljoonaa euroa paikallisille tutkimusinfrastruktuureille alueellisen T&K-toiminnan vahvistamiseksi. Rahoitus jakaantuu kymmenelle tutkimusinfrastruktuurille. Yhteensä rahoitus kattaa 18 osahanketta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
