Suomen Akatemian hallitus nimitti uuden tutkimusinfrastruktuurikomitean
Tutkimusinfrastruktuurikomitea seuraa ja kehittää kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuuritoimintaa, päättää tutkimusinfrastruktuurihankkeiden valinnasta ja niiden rahoituksesta sekä vastaa hankkeiden seurannasta. Se huolehtii myös muista Akatemian hallituksen osoittamista infrastruktuuritehtävistä.
Suomen Akatemian hallitus nimittää tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtajan ja jäsenet kuultuaan opetus- ja kulttuuriministeriötä. Puheenjohtajalta ja jäseniltä edellytetään, että heillä on monipuolisesti kokemusta tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän organisaatioiden toiminnasta sekä tutkimusinfrastruktuurien merkityksen tuntemusta ja että he ovat tunnustettuja tutkijoita tai tiedepolitiikan asiantuntijoita. Akatemian hallitus päättää komitean jäsenten määrästä.
Tutkimusinfrastruktuurikomitea 1.7.2022–20.6.2025
Puheenjohtaja
- Ylijohtaja, tutkimus Riitta Maijala, Suomen Akatemia
Varapuheenjohtaja
- Johtaja Erja Heikkinen, opetus- ja kulttuuriministeriö
Jäsenet
- Johtaja Tuula Helander, sosiaali- ja terveysministeriö
- Associate Research Professor Anni Huhtala, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus
- Professori Ari Jokinen, Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta, Suomen Akatemia
- Pääjohtaja Jussi Kaurola, Ilmatieteenlaitos
- Teollisuusneuvos Maija Lönnqvist, työ- ja elinkeinoministeriö
- Vararehtori Arto Maaninen, Oulun yliopisto
- Rehtori Ilkka Niemelä, Aalto-yliopisto
- Professori Atte Oksanen, Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta, Suomen Akatemia
- Professori Jorma Palvimo, Biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta, Suomen Akatemia
- Senior Director Arto Pussinen, Business Finland
- Pääjohtaja Leif Schulman, Suomen ympäristökeskus
- Vararehtori Hanna Snellman, Helsingin yliopisto
- Vararehtori Juhani Soini, Turun ammattikorkeakoulu
- Toimitusjohtaja Antti Vasara, Teknologian tutkimuskeskus VTT
- Rehtori Mari Walls, Tampereen yliopisto
Pysyvä asiantuntija
- Opetusneuvos Petteri Kauppinen, opetus- ja kulttuuriministeriö
Tutustu tutkimusinfrastruktuurikomitean toimintaan
Lisätietoja:
- Riitta Maijala, ylijohtaja, tutkimus, Suomen Akatemia, p. 029 533 5002, etunimi.sukunimi@aka.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomen Akatemia
Riitta Tirronen
viestintäjohtaja
p. 029 533 5118
riitta.tirronen@aka.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2022 rahoitamme tutkimusta 468 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Kansainvälisten osaajien rekrytoimista Suomeen tukeva rahoitushaku etenee seuraavaan vaiheeseen26.6.2025 08:33:42 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia on päättänyt, mitkä kansainvälisten osaajien rekrytoimista tukevat suunnitelmat kutsutaan varsinaiseen hakuun ja kuinka monta rekrytointia kyseinen yliopisto voi rahoituksella tehdä. Haku on osa kansallisia rahoituspanostuksia, joiden avulla Suomi vahvistaa asemaansa tieteen ja innovaatioiden kärkimaana.
Rejäl satsning från Finlands Akademi på nyskapande forskning19.6.2025 08:56:58 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademi har fattat beslut om vilka projekt som beviljas bidrag i vinterutlysningen, Akademins stora utdelning av forskningsfinansiering. I vinterutlysningen 2025 beviljade Akademin drygt 220 miljoner euro i finansiering för ett brett spektrum av forskning inom olika vetenskapliga discipliner. Med denna summa finansieras 121 nya akademiforskare, tolv nya kliniska forskare och 269 nya akademiprojekt (räknat enligt delprojekt). Dessa mångsidiga forskningsprojekt representerar internationell spetskompetens inom sina respektive områden. Genom den banbrytande forskning som Akademin finansierar skapas kompetens som gynnar hela samhället.
Suomen Akatemialta huomattava rahoitus uutta luovaan tutkimukseen19.6.2025 08:56:58 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia on päättänyt rahoitettavat tutkimushankkeet keskeisessä rahoitushaussaan. Rahoitusta myönnettiin talvihaussa 2025 yli 220 miljoonaa euroa kattavasti eri tieteenalojen tutkimuskokonaisuuksiin. Yhteensä Akatemia rahoittaa 121 uutta akatemiatutkijaa, 12 kliinistä tutkijaa ja 269 akatemiahanketta osahankkeet mukaan luettuna. Monipuoliset tutkimushankkeet edustavat omien tieteenalojensa kansainvälistä kärkeä. Rahoitettavalla uudella tutkimuksella luodaan osaamista koko yhteiskunnan käyttöön.
Research Council of Finland grants significant funding for innovative scientific research19.6.2025 08:56:58 EEST | Press release
The Research Council of Finland (RCF) has decided on the research projects to be funded in its main funding call. The RCF’s total funding awarded in the 2025 winter call comes to more than 220 million euros, granted for a wide range of research across different scientific disciplines. The funding goes towards 121 new Academy Research Fellows, twelve new Clinical Researchers and 269 new Academy Projects (counted by subproject). This vast array of research projects represents the international forefront of the research fields involved. The funded research will contribute to creating new knowledge and skills that will benefit society as a whole.
Finlands Akademi fattade bidragsbeslut inom programmet för idrottsforskning19.5.2025 09:17:32 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademis akademiprogram för idrottsforskning (ACTIVE) främjar forskningens kvalitet, förnyelse och genomslag inom fysisk aktivitet, motion och idrott. I programmets senaste ansökningsomgång fördelade Akademin totalt 2,43 miljoner euro till tre enskilda projekt och två konsortier. Inom utlysningen inkom 36 ansökningar för en total summa på nästan 18 miljoner euro.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme