Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta rahoittaa tutkijatohtorien ja yhteiskunnan toimijoiden yhteistyötä
7.5.2019 13:48:25 EEST | Suomen Akatemia | Tiedote

Kaikki rahoituksen saaneet saivat kokonaisarvosanaksi 6 tai 5. Valinnassa toimikunta painotti hakijoiden henkilökohtaista pätevyyttä ja tutkimuksen tieteellistä laatua. Toimikunta käytti päätöksentekokriteereinään myös hakijan liikkuvuutta, joka tukee tutkijan itsenäistymistä, erityisesti hakijan suunnitellun liikkuvuuden laatua sekä lisäarvoa esitetylle tutkimussuunnitelmalle ja tutkijanuralle.
”Toimikunnan mielestä tutkijoiden ja yhteiskunnan eri toimijoiden välinen aktiivinen vuorovaikutus on tärkeää. Tässä haussa toimikunnalla olikin kokeilu, jossa osa tutkijatohtorirahoituksesta varattiin tällaisen yhteistyön edistämiseen. Yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää merkittävien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen, energian saannin ja tulevaisuuden terveydenhoidon ratkaisemisessa”, sanoo toimikunnan puheenjohtaja Reko Leino.
Toimikunnan rahoittamat tutkijatohtorit tekevät yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta, esimerkiksi:
Sara-Maaria Alatalo Itä-Suomen yliopistosta tuottaa jalometallivapaita fotokatalyyttisesti aktiivisia hiilen nanohiukkasia, joita voidaan käyttää tehokkaaseen veden hajottamiseen vetykaasun tuottamiseksi näkyvän valon aallonpituuksilla. Ympäristöystävällisten materiaalien kehittäminen uusiutuvista lähtömateriaaleista on yksi materiaalitieteen suurista haasteista.
Robert Hartmann Aalto-yliopistosta tutkii uudenlaista ympäristölle harmitonta vaahdotuskemikaalia, jota syntyy muun muassa sellu-, paperi-, ja elintarviketeollisuuden sivutuotteena. Tällä kemikaalilla litiumioniakkujen tuotannon ympäristökuormitusta pyritään vähentämään. Litiumioniakkujen valmistuksessa tarvitaan vaikeasti prosessoitavia alkuaineita, kuten litiumia, kobolttia ja kuparia, joita esiintyy Suomen maaperässä erilaisina yhdisteinä. Suomella on mahdollisuus vastata näiden alkuaineiden kysyntään, mikäli niitä sisältävien malmien prosessoinnin ongelmat pystytään ratkaisemaan. Tällä hetkellä kyseisiä malmeja rikastetaan vaahdottamalla ja prosessissa käytetään useita haitallisia kemikaaleja.
Sarah Mailhiot Oulun yliopistosta tähtää uuden sementtimateriaalin kehittämiseen ja tutkimiseen hyödyntäen ydinmagneettista resonanssispektroskopiaa ja magneettikuvausta. Sementin tuottamisen on arvioitu aiheuttavan 25 prosenttia ihmisten hiilidioksidipäästöistä vuoteen 2050 mennessä. Projektissa pyritään kehittämään sementtimateriaali, jonka hiilidioksidipäästöt ovat hyvin alhaisia tai jopa olemattomia.
Saija Saarni Helsingin yliopistosta keskittyy tutkimuksessaan tuottamaan yksityiskohtaista ajallista ja alueellista tietoa muovin kulkeutumisesta ja kerrostumisesta Itämeren rannikkoalueilla ja selvittää mikromuovin kerrostumista kontrolloivia tekijöitä. Mikromuovien aiheuttamaan ympäristöriskiin on alettu kiinnittää huomiota, mutta tämänhetkinen ymmärrys vesistöihin kohdistuvasta mikromuovikuormasta on hyvin puutteellinen.
Lisätietoja:
- Rahoituspäätökset
- Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan rahoituspäätösten kriteerit ja linjaukset
- tiedeasiantuntija Soile Kukkonen, p. 029 533 5037, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
- johtava tiedeasiantuntija Maaria Lehtinen, p. 029 533 5061, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
- tiedeasiantuntija Minna Räisänen, p. 029 533 5072, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
- johtava tiedeasiantuntija Kati Sulonen, p. 029 533 5110, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Yhteyshenkilöt
Suomen Akatemian viestintä
verkkotiedottaja Vesa Varpula
p. 029 533 5131
etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2019 rahoitamme tutkimusta 458 miljoonalla eurolla. Osa rahoituksesta tulee veikkausvoittovaroista. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Maarit Karppinen, Martti Nissinen och Seppo Ylä-Herttuala får titeln akademiker inom vetenskap9.10.2026 11:47:57 EEST | Pressmeddelande
Professor Maarit Karppinen, professor Martti Nissinen och professor Seppo Ylä-Herttuala är nya akademiker inom vetenskap. Republikens president Alexander Stubb beviljade dem hederstiteln akademiker vid presidentföredragningen idag den 9 oktober 2026.
Maarit Karppinen, Martti Nissinen ja Seppo Ylä-Herttuala tieteen akateemikoiksi9.10.2026 11:47:57 EEST | Tiedote
Professori Maarit Karppinen, professori Martti Nissinen ja professori Seppo Ylä-Herttuala ovat uusia tieteen akateemikoita. Tasavallan presidentti Alexander Stubb myönsi heille akateemikon arvonimen presidentin esittelyssä tänään 9.10.2026.
Honorary title of Academician of Science conferred to Maarit Karppinen, Martti Nissinen and Seppo Ylä-Herttuala9.10.2026 11:47:57 EEST | Press release
Professor Maarit Karppinen, Professor Martti Nissinen and Professor Seppo Ylä-Herttuala have been awarded the honorary title of Academician of Science, the highest honour that can be bestowed on any individual scientist in Finland. President of the Republic of Finland Alexander Stubb granted the titles at a presidential session on 9 October 2026.
Finlands Akademi beviljade finansiering som stöder innovativ forskning15.6.2026 14:04:54 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beslutat vilka forskningsprojekt som beviljas finansieras i vinterutlysningen, Akademins stora utdelning av forskningsfinansiering. Akademin beviljade finansiering till ett brett urval av forskningsämnen. Totalt finansieras 145 nya akademiforskare och 277 akademiprojekt (inklusive delprojekt). De finansierade projekten representerar den internationella toppnivån inom sina vetenskapsgrenar och producerar mångsidig ny kompetens som genererar samhällsnytta.
Suomen Akatemialta rahoituspäätökset uutta luovaan tutkimukseen15.6.2026 14:04:54 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia on päättänyt rahoitettavat tutkimushankkeet keskeisessä rahoitushaussaan. Rahoitusta myönnettiin talvihaussa 2026 kattavasti eri tieteenalojen tutkimuskokonaisuuksiin. Yhteensä Akatemia rahoittaa 145 uutta akatemiatutkijaa ja 277 akatemiahanketta osahankkeet mukaan luettuna. Rahoitetut hankkeet edustavat tieteenalojensa kansainvälistä kärkeä ja tuottavat monipuolisesti uutta osaamista koko yhteiskunnan käyttöön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

