Suomen Akatemian syyshaussa 2020 erittäin korkea taso

”Ylimpien arvosanojen suuri osuus rahoittamatta jääneistä hakemuksista osoittaa, kuinka korkeatasoista suomalainen tutkimus tällä hetkellä on ja kuinka kovaa kilpailua rahoituksesta käydään. On harmillista, jos Akatemian rahoitusta jatkossa leikataan pysyvästi, koska silloin yhä suurempi osuus huippuhakemuksista ei saa rahoitusta”, arvioi Akatemian tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala.
Akatemian päärahoitusmuoto on akatemiahankerahoitus. Se edistää tutkimuksen laatua, vaikuttavuutta ja uudistumista eikä siinä ole rajattu etukäteen hankkeiden aiheita.Akatemiahankkeet ovat vuosittain haetuin rahoitusmuoto. Hakemuksissa sekä tieteellinen että yhteiskunnallinen vaikuttavuus arvioitiin korkeaksi. Suomen Akatemia painotti näitä sekä tieteen uudistumista kaikissa rahoituspäätöksissä.
Akatemia rahoitti nuoren tutkijasukupolven tutkijanuran edistämistä akatemiahankerahoituksen yhteydessä. Rahoitus suunnattiin parhaille nuoren tutkijasukupolven edustajille, joiden tohtorintutkinnosta oli enintään kymmenen tai erikoislääkäreillä 14 vuotta.
Syyshaun hakijamäärä nousi hieman edellisestä vuodesta. Hakijamäärät ovat olleet suhteellisen vakiintuneita, eikä niissä ole ollut suuria muutoksia kahden edellisen vuoden aikana.
Hakemukset vertaisarvioitiin kansainvälisissä arviointipaneeleissa, jotka kaikki pidettiin covid-19-pandemian vuoksi etäkokouksina. Vuoden 2020 syyskuun haun arviointipaneeleja oli 70 ja niissä oli yhteensä 631 asiantuntijaa. Lisäksi arviointiin osallistui paneelien työn tueksi 91 yksittäistä asiantuntijaa.
Paneelit sijoittivat arvioimansa hakemukset paremmuusjärjestykseen ottaen huomioon hakemusten tieteellisen laadun ja tutkimuksen uutuusarvon lisäksi myös rahoitusmuotokohtaiset tavoitteet. Akatemiahankkeet sijoitettiin paremmuusjärjestykseen tutkimussuunnitelman tieteellisen laadun ja innovatiivisuuden perusteella. Näiden kriteerien lisäksi tutkijantehtävissä huomioitiin myös hakijan pätevyys tehtävään.
Palautteessaan paneelit arvioivat Akatemian arviointiprosessia ja erityisesti etäpaneelien vaikutusta arvioinnin laatuun. Panelisteista valtaosa ei nähnyt etäpaneelien vaikuttaneen arvioinnin laatuun, ja Akatemian hakemusarviointia pidettiin yleisesti hyvin korkeatasoisena poikkeuksellisista järjestelyistä huolimatta.
Lisätietoja:
Päätöksiä taustoittavat tilastot
Syyshaussa 2020 käytetyt asiantuntijat
Paneelien palautteet toimikunnittain:
Suunnittelija Kyösti Husson blogi paneelien kokoamisesta
Ylijohtaja Riitta Maijala, p. 0295 33 5002, etunimi.sukunimi@aka.fi
Tiedeasiainneuvos Kata-Riina Valosaari, p. 0295 33 5128, etunimi.sukunimi@aka.fi
Suomen Akatemian viestintä
viestintäasiantuntija Leena Vähäkylä
p. 0295 33 5139
etunimi.sukunimi@aka.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2021 rahoitamme tutkimusta 437 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Finlands Akademi finansierar högklassig forskning 2026 – förhandsinformation om kommande utlysningar18.12.2025 09:28:31 EET | Pressmeddelande
Den forskningsfinansiering som delas ut av Finlands Akademi kommer att öka 2026. I budgetpropositionen, som för tillfället behandlas i riksdagen, anvisas Akademin cirka 527 miljoner euro för finansiering av nya forskningsprojekt och främjande av forskning.
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tutkimusta vuonna 2026 − ennakkotietoja tulevista rahoitushauista18.12.2025 09:28:31 EET | Tiedote
Suomen Akatemian jakama tutkimusrahoitus kasvaa vuonna 2026 aiempaa suuremmaksi. Eduskunnan käsiteltävänä olevassa valtion talousarvioesityksessä Akatemian jaettavaksi on osoitettu noin 527 miljoonaa euroa uusien tutkimushankkeiden rahoittamiseen sekä tutkimuksen edistämiseen.
Funding for excellent research in 2026 – advance information on upcoming RCF funding calls18.12.2025 09:28:31 EET | Press release
The amount of research funding distributed by the Research Council of Finland (RCF) is set to increase in 2026. In the government budget proposal currently being discussed in Parliament, approximately 527 million euros has been allocated to the RCF for the funding of new research projects and the promotion of research.
Betydande finansiering från Finlands Akademi för att stärka regional forskning och utveckling24.11.2025 10:07:51 EET | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beviljat nästan 15 miljoner euro till lokala forskningsinfrastrukturer för att stärka den regionala FoU-verksamheten. Finansieringen fördelas på tio forskningsinfrastrukturer. Dessa omfattar sammanlagt 18 delprojekt.
Suomen Akatemialta huomattava rahoitus alueellisen tutkimus- ja kehitystoiminnan vahvistamiseksi24.11.2025 10:07:51 EET | Tiedote
Suomen Akatemia on myöntänyt lähes 15 miljoonaa euroa paikallisille tutkimusinfrastruktuureille alueellisen T&K-toiminnan vahvistamiseksi. Rahoitus jakaantuu kymmenelle tutkimusinfrastruktuurille. Yhteensä rahoitus kattaa 18 osahanketta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
