Kukunori ry

Suomen ensimmäiseksi Ashoka Fellowksi on valittu yhteiskunnallinen yrittäjä Markus Raivio

Jaa

Maailman suurin yhteiskunnallisten yrittäjien ja muutoksentekijöiden verkosto Ashoka on valinnut ensimmäiseksi suomalaiseksi jäsenekseen mielenterveystyön uranuurtaja Markus Raivion. Muun muassa mielenterveystoipujien voimavaroja tukevia kulttuuripajoja ideoinut Raivio liittyy valinnan myötä yli 3800 maailman johtavan yhteiskunnallisen yrittäjän joukkoon. Verkostossa ovat mukana muun muassa mikrolainojen kehittäjä Nobel-palkittu Muhammad Yunus sekä Wikipedian kehittäjä Jimmy Wales.

Markus Raivio
Markus Raivio

Ensimmäinen suomalainen mukaan sosiaalisia innovaatioita edistävään kansainväliseen verkostoon

Ashokan kansainvälinen verkosto kokoaa yhteen muutoksentekijöitä ympäri maailmaa. Verkostoon on 35 vuoden aikana valittu lähes 4000 maailman johtavaa yhteiskunnallista yrittäjää eli Ashoka Fellow:ta 95:stä maasta. Mielenterveystyötä Suomessa kehittänyt Kukunori ry:n toiminnanjohtaja Markus Raivio on ensimmäinen Suomesta mukaan valittu ehdokas.

“Olin tietysti kovin otettu keväällä 2021 kun Ashokan maajohtaja Amanda Sundell otti yhteyttä ja kertoi, että he ovat nimenneet minut ensimmäiseksi suomalaiseksi ehdokkaaksi valintaprosessiin”, Raivio kertoo prosessin alkumetreistä.

Toiminnallisen vertaistuen malli avaa tien maailman johtavien yhteiskunnallisten yrittäjien joukkoon

Ashoka Fellow -valintaprosessi on tiukka, jopa vuoden projekti, jossa hakijan taustaa ja aikaansaannoksia arvioidaan monin eri kriteerein. Verkostoon etsitään mukaan todellisia muutoksen tekijöitä, jotka ovat kehittäneet innovatiivisia uusia ideoita muuttamaan yhteiskunnan järjestelmiä ja parantamaan miljoonien ihmisten elämää.

Raivion uraauurtava työ mielenterveyden haasteiden ratkaisemisen parissa kiinnitti kansainvälisen valitsijaraadin huomion. Erityisesti kulttuuripajamalli ja siinä hyödynnettävä toiminnallinen vertaistuki nähtiin mielenkiintoisena avauksena mielenterveyskentällä.

“Markus Raivion ideoimat ratkaisut keskittyvät vahvistamaan mielenterveyden haasteita kohtaavien henkilöiden taitoja omista vahvuuksista käsin, lisäten osallisuutta ja mahdollisuuksia vahvistaa omaa hyvinvointiaan. Ratkaisuissa korostuvat perinteisten valtasuhteiden muutos, jossa ihminen tulee keskiöön ongelman sijaan”, valintaa kommentoi Suomeen ennen joulua Raiviota tapaamaan lentänyt Ashoka Europen johtaja Marie Ringler.

Verkostoon valinta nostaa suomalaiset sosiaaliset innovaatiot kansainväliselle areenalle

Suomalaisen pääsy mukaan Ashokan verkostoon sijoittajineen on iso harppaus kansainväliselle sosiaalisten innovaatioiden areenalle ja hyvän tekemisen laajentamiselle Suomen rajojen yli. Verkosto tuo mukaan myös erilaisia organisaatioita valittujen henkilöiden tueksi. Pohjoismaissa Ashoka Fellowship-tukijoita ovat muun muassa McKinsey& Company, Accenture, Antrop, IKEA Social Entrepreneurship sekä Sitra.

“Tämä on kova juttu minulle itselleni, mielenterveystyön kehittymiselle ja miksei koko Suomelle! Tuntuu hyvältä, että myös yrittäjyys, jolla ei ole päätarkoitus omistajien voiton maksimoiminen, voidaan nähdä arvostettavana”, Raivio iloitsee.

Valinta verkostoon on kuitenkin vain lähtölaukaus edessä olevalle työlle.

“Suomessa on paljon loistavaa ja innovatiivista osaamista sekä ideoita, joista ihmiset eri puolilla maailmaa voisivat hyötyä. Innovaatiomme monilla eri yhteiskunnan alueilla ratkovat haastavia globaaleja ongelmia. Meidän pitäisi pystyä tuotteistamaan tätä osaamista paremmin, skaalata sitä sekä viedä asioita aktiivisesti myös maailmalle. Jotta tämä on mahdollista tulee oikeiden ihmisten, ideoiden ja tekijöiden kohdata. Tässä kansainväliset verkostot ovat ensiarvoisen tärkeitä”, Raivio summaa.

”On tärkeää nostaa esille kuinka arvostettua suomalainen mielenterveystyö sekä yhteiskunnalliset ratkaisumme ovat maailmalla. Tämä on hyvä tunnistaa myös Suomessa. On tärkeää myös nostaa vientituotteina sosiaaliset innovaatiot teknologisten innovaatioiden rinnalle. Nyt on juuri oikea aika meille kaikille suomalaisille tuoda rohkeasti omaa osaamistamme ja ideoitamme esiin kansainvälisesti ja rakentaa parempaa maailmaa yhdessä muiden kanssa.”

Markus Raivio

Markus Raivio (1973) on pitkän linjan mielenterveystyön ammattilainen, järjestöjohtaja sekä yhteiskunnallinen yrittäjä. Hän on ollut avainhenkilönä monien sosiaali - ja terveysalalla käytettävien sosiaalisten innovaatioiden kuten kulttuuripajamallin (GFP), Kukunorin, Missio Propellipäiden sekä arviointityökalu POKKA:n kehittämisessä. Raivio toimii tällä hetkellä Kukunori ry:n toiminnanjohtajana ja häneltä on ilmestynyt kirja “Toipuva mieli - opas toipumisorientaatioon”.

Ashoka

Ashoka tukee yli 3800 maailman johtavaa yhteiskunnallista yrittäjää yli 90:ssä maassa mukaan lukien Muhammad Yunus (vuoden 2006 Nobelin rauhanpalkinnon voittaja), Kailash Satyarthi (vuoden 2014 Nobelin rauhanpalkinnon voittaja ja lasten oikeuksien aktivisti) sekä Wikipedian perustaja Jimmy Wales.

Ashoka on pohjoismaiden ensimmäinen systeemilähtöinen organisaatio, joka keskittyy etsimään muutoksen tekijöitä, jotka muuttavat yhteiskunnan järjestelmiä pysyvästi ja yhdistää nämä muutoksen tekijät asiantuntijoihin ja rahoittajiin. Perustamisestaan ​​vuodesta 1981 lähtien Ashoka on hyödyntänyt alan oivalluksia ja malleja ymmärtääkseen paremmin, mitä tulevaisuus tarvitsee ja miten luoda uusia ratkaisuja paremman maailman rakentamiseen.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Markus Raivio
Ashoka Fellow, Kukunori ryn toiminnanjohtaja
+358 45 632 1973
markus.raivio@kukunori.fi

Celia Sanchez
Viestintäkoordinaattori, Ashoka Nordic
csvalladares@ashoka.org
+46 764 27 01 27
In English

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Markus Raivio
Ashoka Fellow, Kukunori ryn toiminnanjohtaja
+358 45 632 1973
markus.raivio@kukunori.fi

Celia Sanchez
Viestintäkoordinaattori, Ashoka Nordic
csvalladares@ashoka.org
+46 764 27 01 27
In English

Kuvat

Markus Raivio
Markus Raivio
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kulttuurin ja hyvinvoinnin liitto - Kukunori ry innostaa kaikkia tarttumaan toimeen ja kehittämään uutta hyvinvoinnin kulttuuria. Mukana on jo 42 mielenterveys-, vammais- ja päihdealan järjestöä, joiden kautta edustamme yli 20 000 mielenterveyden haasteita kokenutta suomalaista. Etsimme yhdessä uusia tapoja lisätä hyvinvointia ja kokoamme ihmisiä yhteen tehden työtä erityisesti heikommassa asemassa olevien henkilöiden kanssa ja heidän tilanteensa parantamiseksi. Kukunori on kokeiluja, ratkaisuja, toimintaa ja kulttuurin tekemistä yhdessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kukunori ry