Suomen finanssisektorin vakavaraisuus antaa puskuria kohdata heikentyneet talousnäkymät - kohonneisiin riskeihin varautuminen on tärkeää
15.3.2022 10:00:00 EET | Finanssivalvonta | Tiedote
Suomen finanssisektorin vakavaraisuus on vahva, joten sillä on hyvät puskurit ja lähtökohdat kohdata myös heikentyvä taloustilanne.
- Finanssivalvonta seuraa toimintaympäristöä tehostetusti ja monipuolisesti muiden suomalaisten ja Euroopan tason viranomaisten kanssa. Varautuminen riskeihin uudessa tilanteessa on tärkeää sekä finanssisektorin että koko yhteiskunnan kannalta, Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen toteaa.
Suomen finanssisektorin suorat altistumat Venäjälle ovat pienet: koko pankkisektorin taseesta alle 0,1 %, vakuutustoimijoiden sijoituksista noin 0,3 % ja rahastoyhtiöiden sijoituksista noin 0,4 % altistuu suorille Venäjä-riskeille. Liiketoiminnan vaikeutuessa Venäjällä ja Venäjän kanssa myös finanssisektorille syntyy kuitenkin epäsuoria altistumia, joita ei pystytä vielä arvioimaan. Suomen sijainti Venäjän reunamarkkinana on näkynyt myös osakekursseissa, koroissa ja luottoriskiltä suojautumisen hinnoittelussa.
Euroopan unioni on asettanut Venäjää kohtaan useita pakotteita, jotka ovat sitovaa lainsäädäntöä Finanssivalvonnan valvottaville. Finanssivalvonta valvoo pakotteiden noudattamista osana operatiivisten riskien ja säädöstenmukaisuuden valvontaa. Valvonta kohdistuu erityisesti pankkisektorille sekä keinoihin kiertää pankkijärjestelmää esimerkiksi kryptovaluuttojen avulla.
Myös kyberhyökkäysten riski finanssialan toimijoita ja palveluntarjoajia kohtaan on kohonnut sodan seurauksena. Finanssivalvonta edellyttää valvottaviltaan maksu- ja tietojärjestelmiin, tietoturvallisuuteen ja jatkuvuussuunnitteluun liittyvien määräysten ja ohjeiden noudattamista ja sen varmistamista, että niiden suojaukset erilaisia kyberuhkia vastaan ovat ajan tasalla.
Ajanjaksolla 28.2.2022 - 2.3.2022 muutamaan suomalaiseen pankkiin kohdistui palvelunestohyökkäyksiä, jotka aiheuttivat katkoja ja hidastumista verkko- ja mobiilipankeissa. Hyökkäysten tekijöistä ei ole tietoa, mikä on tavanomaista tällaisissa tapauksissa. Varsinaiset maksujärjestelmät ovat kuitenkin toimineet viime aikoinakin luotettavasti, merkittäviä häiriöitä ei ole ilmennyt.
Finanssisektorin vakavaraisuus pysyi vahvana vuoden 2021 lopussa
Suomen pankkisektorin vakavaraisuussuhteet pysyivät vahvoina ja eurooppalaista keskitasoa vahvempina vuonna 2021.
Pankkisektorin ydinvakavaraisuussuhde heikkeni lievästi vuoden 2021 lopulla, minkä taustalla olivat mm. vakavaraisuuslaskennan sisäisten mallien muutokset sekä voitonjako. Kuitenkin pankkisektorin vahvana jatkunut tuloskehitys kasvatti voittovaroja ja tuki vakavaraisuutta. Kertyneet voittovarat ja ylimääräiset pääomapuskurit parantavat suomalaispankkien riskinsietokykyä. Pankkisektorin ydinvakavaraisuussuhde oli vuoden 2021 lopussa 17,8 % (12/2020: 18,1 %) ja kokonaisvakavaraisuussuhde oli 21,4 % (12/2020: 21,2 %).
Työeläkesektorin vakavaraisuusaste on noussut tasaisesti finanssimarkkinoiden positiivisen kehityksen saattelemana ja oli vuoden 2021 lopussa 136,3 % (12/2020: 129,1 %).
Sijoitusvarallisuus kasvoi pääasiassa osaketuottojen ansiosta 159,0 mrd. euroon (12/2020: 138,1 mrd. euroa) ja myös muut sijoitusluokat tukivat kasvua. Kasvaneiden vakavaraisuuspääomien ansiosta työeläkesektorin stressikestävyys oli vuodenvaihteessa hyvä sijoitusvarallisuuden negatiivisia arvonmuutoksia vastaan.
Henkivakuutussektorin vakavaraisuussuhde vahvistui vuoden 2021 aikana ja oli vuoden lopussa 193,4 % (12/2020: 187,0 %). Koko vuoden hyvään kehitykseen vaikutti erityisesti alkuvuoden korkotason nousu, joka vähensi vastuuvelkaa suhteessa sijoitusvaroihin.
Henkivakuutusyhtiöiden sijoitukset tuottivat 4,2 % vuonna 2021. Lievästi tappiolliset korkosijoitukset painoivat sijoitustuottoja, mutta osakkeet tuottivat erittäin hyvin. Myös kiinteistösijoitusten tuotot olivat aiempia vuosia korkeammat.
Vakuutusmaksutulo kehittyi vahvasti erityisesti sijoitussidonnaisten vakuutusten vetämänä. Kysyntä elpyi heikon vertailuvuoden jälkeen koko henkivakuutusmarkkinoilla. Vakuutusmaksutulot olivat myös maksettuja korvauksia selvästi suuremmat. Yhtiöiden kannattavuus oli hyvällä tasolla.
Vahinkovakuutussektorin oman varallisuuden kasvu jatkui, ja vuoden 2021 lopussa se oli korkein Solvenssi II -sääntelyn voimassaoloaikana. Omaa varallisuutta kasvattivat sijoitus- ja vakuutusliiketoiminnan tuotot. Vuoden lopun vakavaraisuussuhde 242,1 % (12/2020: 232,1 %) oli hyvä.
Sijoitusten tuotto oli vuoden 2021 lopussa 5,4 %, mikä kertyi pääasiassa osakesijoituksista. Korkosijoitusten tuotot olivat negatiiviset.
Vakuutusliiketoiminnan kannattavuus oli erinomainen. Kannattavuus parani, koska vakuutusmaksutuotot kasvoivat, samalla kun korvauskulut pysyivät pandemian vuoksi vuoden 2020 madaltuneella tasolla.
Liitteet
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Samu Kurri, osastopäällikkö, Digitalisaatio ja analyysi
Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5030 arkisin klo 9-16.
Tietoja julkaisijasta
Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta
Högsta förvaltningsdomstolen har meddelat sitt beslut med anledning av Ermitage Partners Oy:s besvär17.6.2026 14:30:00 EEST | Pressmeddelande
Högsta förvaltningsdomstolen har genom sitt beslut av den 17.6.2026 bifallit Ermitage Partners Oy:s yrkande om upphävande av Finansinspektionens beslut, som förbjöd Ermitage Partners Oy att tillhandahålla investeringstjänster utan tillstånd.
Korkein hallinto-oikeus antoi päätöksensä Ermitage Partners Oy:n valitukseen17.6.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus on 17.6.2026 antamallaan ratkaisulla hyväksynyt Ermitage Partners Oy:n vaatimuksen kumota Finanssivalvonnan päätös, jolla kiellettiin Ermitage Partners Oy:ltä sijoituspalvelujen tarjoaminen ilman toimilupaa.
Supreme Administrative Court issued its decision concerning appeal by Ermitage Partners Oy17.6.2026 14:30:00 EEST | Press release
The Supreme Administrative Court, by its decision of 17 June 2026, has approved Ermitage Partners Oy’s claim for a reversal of the decision of the Financial Supervisory Authority (FIN-FSA) prohibiting Ermitage Partners Oy from offering investment services without authorisation.
Finansinspektionen observerade brister i marknadsföringen av kryptotillgångstjänster och -produkter16.6.2026 11:10:00 EEST | Pressmeddelande
Finansinspektionen observerade i sin tematiska bedömning flera brister i marknadsföringen av kryptotillgångstjänster och -produkter samt i den information som ges innan ett avtal ingås. De största bristerna gällde informationen om risker, ett jämlikt och tydligt framställande av upplysningar samt lämnande av den förhandsinformation som förutsätts av konsumentskyddslagen.
Finanssivalvonta havaitsi puutteita kryptovarapalveluiden ja -tuotteiden markkinoinnissa16.6.2026 11:10:00 EEST | Tiedote
Finanssivalvonta havaitsi teema-arviossaan useita puutteita kryptovarapalveluiden ja -tuotteiden markkinoinnissa sekä ennen sopimuksen tekemistä niistä annettavissa tiedoissa. Merkittävimmät puutteet liittyivät riskeistä kertomiseen, tietojen tasapuoliseen ja selkeään esittämiseen sekä kuluttajansuojalain edellyttämien ennakkotietojen antamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
