Finanssivalvonta

Suomen finanssisektorin vakavaraisuus on vahva toimintaympäristön heikkenemisestä huolimatta - valvonnassa kiinnitetään erityistä huomiota riskien hallintaan

13.9.2022 10:00:00 EEST | Finanssivalvonta | Tiedote

Jaa
Suomen finanssisektori on säilynyt vakavaraisena toimintaympäristön heikkenemisestä huolimatta. Vakavaraisuus heikentyi hieman työeläkelaitos- ja pankkisektorilla, mutta säilyi edelleen vahvana. Vahinko- ja henkivakuutussektoreilla vakavaraisuus parantui. Finanssivalvonta kiinnittää kuitenkin toimintaympäristön muutosten vuoksi erityistä huomiota luotto-, markkina-, likviditeetti- ja kyberriskien hallintaan, riskienhallinnan ja ohjausjärjestelmien toimivuuteen sekä tiedonantovelvollisuuden toteutumiseen.

- Toimintaympäristön heikentyessä on tärkeää, että finanssisektori on vakavarainen ja riskienhallinta kunnossa. Suomen finanssisektorin hyvä lähtötilanne on vahvuus heikentyvässä taloustilanteessa, Finanssivalvonnan johtaja Tero Kurenmaa toteaa.

Rahoitusolojen kiristyminen, korkea inflaatio, epävarmuus markkinoilla ja heikentyvä talouskasvu on otettava huomioon myös pitkällä aikavälillä. Nämä vaikuttavat Finanssivalvonnan käynnissä olevaan strategiatyöhön vuosille 2023-2025 muiden trendien, kuten lisääntyvien kyberuhkien, digitalisaation ja kestävyyteen liittyvän sääntelyn, ohella.

Toimintaympäristön ja geopoliittisten riskien vuoksi finanssisektorilla on varauduttu tehostetusti kyberriskien kasvuun. Kyberympäristö ja maksujärjestelmien toiminta ovat kuitenkin säilyneet vakaina, lukuun ottamatta vaikutuksiltaan vähäisiksi jääneitä palvelunestohyökkäyksiä tai maksujärjestelmien häiriöitä. Verkkopankkien tunnusten kalastelua kuitenkin ilmenee, joten pankkeja ja pankkien asiakkaita kehotetaan valppauteen.

Suomen pankkisektorin vakavaraisuussuhteet heikkenivät hieman, mutta säilyivät edelleen vahvoina ja eurooppalaista keskitasoa parempina

Toimintaympäristön epävarmuus on näkynyt myös pankkisektorin tuloskehityksen heikkenemisenä. Erityisesti sijoitustoiminnan tuotot ovat laskeneet ja korkokatteen merkitys voitollisen tuloskehityksen taustalla on kasvanut. Luottotappioiden ja ongelmaluottojen määrät ovat edelleen maltillisia. Venäjän aloittaman hyökkäyssodan myötä toimintaympäristön epävarmuus on lisääntynyt, mikä lisää riskiä luottotappioiden ja ongelmaluottojen kasvulle pidemmällä aikavälillä.

Pankkisektorin vakavaraisuussuhteet heikkenivät hieman vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla mutta pysyivät edelleen eurooppalaista keskitasoa vahvempina. Heikkenemisen taustalla oli lähinnä sisäisten mallien muutokset sekä voitonjako pitäen sisällään omien osakkeiden takaisinostot. Pankkisektorin liiketoiminnan säilyminen voitollisena kuitenkin vaimensi vakavaraisuussuhteiden laskua. Pankkisektorin ydinvakavaraisuussuhde oli kesäkuun lopussa 17,3 % (12/2021: 17,8 %) ja kokonaisvakavaraisuussuhde oli 20,7 % (12/2021: 21,4 %).

Työeläkelaitosten vakavaraisuus edelleen vahva heikentymisestä huolimatta

Työeläkelaitosten vakavaraisuus säilyi vahvana, vaikka vakavaraisuus aleni, kun tappiollisiksi painuneet sijoitustuotot jäivät selvästi alle tuottovaatimuksen. Vakavaraisuusaste oli kesäkuun lopussa 130,3 % (12/2021: 136,3 %). Myös vakavaraisuusasema (vakavaraisuuspääoman ja vakavaraisuusvaateen suhde) heikkeni 1,7 (12/2021: 1,9). Työeläkelaitosten keskimääräinen stressikestävyys on edelleen kestävällä tasolla huolimatta heikentyneestä vakavaraisuudesta.

Työeläkelaitosten alkuvuoden sijoitustuotto oli -5,2 % likvidien sijoitusten (noteeratut osakkeet, joukkovelkakirjalainat sekä rahamarkkinasijoitukset) jäädessä selvästi tappiollisiksi. Epälikvidien sijoitusten (lainat, kiinteistösijoitukset, pääomasijoitukset ja hedge-rahastosijoitukset) tuotto oli selvästi positiivinen ensimmäisellä vuosipuoliskolla, mutta on otettava huomioon, että niiden arvostukseen liittyy enemmän epävarmuutta ja niiden arvot päivittyvät viiveellä.

Työeläkelaitossektorilla pääomasijoitusten lisääntyminen on kasvattanut epälikvidien sijoitusten osuutta, joka oli kesäkuun lopussa 44 % kaikista sijoituksista.  

Henkivakuutussektorin vakavaraisuus parantui huomattavasti

Henkivakuutusyhtiöiden vakavaraisuussuhde nousi poikkeuksellisen paljon ja oli 254,2 % (12/2021: 192,9 %). Vakavaraisuuden vahvistumiseen vaikutti arvopaperihintojen laskusta johtuva vakavaraisuuspääomavaatimuksen supistuminen sekä korkotason merkittävästä noususta aiheutunut vastuuvelan markkina-arvon lasku, joka kasvatti omaa varallisuutta.

Henkivakuutussektorin sijoitustuotot olivat -8,2 % ja ne heikensivät kannattavuutta. Vakuutusmaksutulo oli vielä alkuvuonna kasvussa, mutta laski edellistä vuotta alemmalle tasolle vuoden 2022 toisen neljänneksen aikana.

Vahinkovakuutussektorin vakavaraisuus vahvistui, mutta oma varallisuus ennallaan

Vahinkovakuutuksen vakavaraisuussuhde vahvistui uuteen ennätystasoonsa 270,8 prosenttiin (12/2021: 242,0 %). Osakkeiden markkinahintojen lasku ja korkojen jyrkkä nousu laskivat vahinkovakuutusyhtiöiden sijoitusten arvoa. Osakkeiden hintojen lasku laski kuitenkin myös osakeriskiä, mikä laski pääomavaatimusta ja siten vahvisti vakavaraisuussuhdetta.

Korkotason jyrkän nousun seurauksena vakuutusvastuiden markkina-arvo laski alimmalle tasolleen Solvenssi II -sääntelyn aikana. Sijoitusmarkkinahintojen suuret muutokset kasvattivat Solvenssi II -sääntelyyn sisältyvien, markkinahintamuutosten vaikutusta tasaavien tekijöiden vakavaraisuutta vahvistavaa vaikutusta.

Sijoitusten tuotot olivat negatiiviset -6,3 %. Vain kiinteistösijoituksista saatiin tuottoja. Vakuutusliiketoiminnan kannattavuus ilman laskuperustemuutoksen vaikutusta heikkeni vuoden 2021 vastaavan ajanjakson keskimääräistä parempaan tasoon verrattuna.

Liitteet

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja antaa Samu Kurri, osastopäällikkö, Digitalisaatio ja analyysi. Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5030 arkisin klo 9-16.

Tietoja julkaisijasta

Finanssivalvonta
Finanssivalvonta
PL 103, Snellmaninkatu 6
00100 Helsinki

09 183 51https://www.finanssivalvonta.fi/

Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta

Muistutuskutsu: Finanssivalvonnan lehdistötilaisuus maanantaina 28.9. – teemoina kuluttajaluottojen valvonnan laajeneminen, sanktioprosessi sekä valvottavien taloudellinen tila ja riskit25.9.2026 09:20:00 EEST | Kutsu

Finanssivalvonta kutsuu median edustajat maanantaina pidettävään lehdistötilaisuuteen, jossa kerrotaan kuluttajaluottojen valvonnan laajenemista, sanktioprosessista sekä valvottavien taloudellisesta tilasta ja riskeistä. Lisäksi avaamme Finanssivalvonnan näkemyksiä ehdotuksista, joiden mukaan valvojan tehtäviä laajennettaisiin kasvun ja kilpailukyvyn tukemiseksi.

Finanssivalvonnan lehdistötilaisuus maanantaina 28.9. – teemoina kuluttajaluottojen valvonnan laajeneminen, Finanssivalvonnan sanktioprosessi sekä valvottavien taloudellinen tila ja riskit23.9.2026 08:20:00 EEST | Kutsu

Finanssivalvonta kutsuu median edustajat lehdistötilaisuuteen, jossa kerrotaan kuluttajaluottojen valvonnan laajenemista, sanktioprosessista sekä valvottavien taloudellisesta tilasta ja riskeistä. Lisäksi avaamme Finanssivalvonnan näkemyksiä ehdotuksista, joiden mukaan valvojan tehtäviä laajennettaisiin kasvun ja kilpailukyvyn tukemiseksi.

God riskhanteringsförmåga i den finansiella sektorn i Finland – fortsatt osäkerhet i omvärlden trots ett uppsving i ekonomin17.9.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande

Tack vare den positiva ekonomiska utvecklingen i Finland har ett mer balanserat risklandskap vuxit fram i den finansiella sektorns omvärld. Den finansiella sektorn har varit fortsatt kapitalstark under början av året såväl inom bank- och arbetspensionssektorn som för liv- och skadeförsäkringsbolag. De aktuella riskanalyserna betonar framför allt bolagens operativa risker och cyberrisker utöver tidigare geo- och handelspolitiska hot.

Suomen finanssisektorin riskinkantokyky hyvällä tasolla – talouden piristymisestä huolimatta toimintaympäristön epävarmuus jatkuu17.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Suomen talouden myönteinen kehitys on tasapainottanut finanssisektorin toimintaympäristön riskikuvaa. Finanssisektorin vakavaraisuus on pysynyt alkuvuonna vahvana niin pankki- ja työeläkesektorilla kuin henki- ja vahinkovakuutusyhtiöilläkin. Tällä hetkellä riskiarvioissa korostuvat erityisesti yhtiöiden operatiiviset riskit ja kyberriskit aiempien geo- ja kauppapoliittisten uhkien rinnalla.

Finnish financial sector's risk-bearing capacity good – continued uncertainties in operating environment despite pickup in the economy17.9.2026 10:00:00 EEST | Press release

Positive developments in Finland's economy have stabilised the risk landscape of the financial sector's operating environment. The financial sector's solvency remained strong in the first half of the year, both in the banking and employee pension sector as well as for life and non-life insurance companies. Current risk assessments highlight, in particular, the operational risks and cyber risks of the supervised entities, together with the geopolitical and trade policy risks identified earlier.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye