Suomen hotellihistorian suurin brändäysurakka päätökseen tänään

Jaa
Suomen johtava hotelliyritys Scandic Hotels Oy vie tänään päätökseen helmikuussa alkaneen Cumulus-hotellien brändäysurakan. Avoimesti ja läpinäkyvästi toteutettu kahden hotellibisneksen integraatiomatka on onnistunut hyvin, kertoo Scandic Hotels Oy:n toimitusjohtaja Aki Käyhkö.

Pohjoismainen hotellialan markkinajohtaja Scandic osti Restelin koko hotelliliiketoiminnan 29.12.2017 ja nousi kaupan myötä Suomen suurimmaksi hotelliyritykseksi. Kauppa käsitti 35 Cumulus-hotellia, Helsingin Seurahuoneen ja seitsemän Holiday Inn-, Crowne Plaza- ja Hotel Indigo -hotellia.

”Vuodenvaihteessa tekemämme kauppa oli koko Scandic Groupin merkittävin tapahtuma viime vuonna. Olemme nyt vahvistaneet asemaamme voimakkaasti kasvavilla vapaa-ajan markkinoilla ja aloittaneet toimintamme 15 uudella paikkakunnalla Suomessa”, toteaa Scandic Hotels Oy:n toimitusjohtaja Aki Käyhkö.

Scandic aloitti Cumulus-hotellien brändäyksen helmikuun lopussa Meilahdesta Helsingissä. Tänään Scandiciksi muuttuu Cumulus-hotelleista viimeinen, kylpylähotelli Eden Nokialla.

”Brändäsimme hotellit kovaa tahtia, pääosin kolmen hotellin viikkovauhtia, ja saimme työn valmiiksi kaksi viikkoa etuajassa”, kertoo Scandic Hotels Oy:n kaupallinen johtaja Christian Borg.

Konsernin paras asiakas- ja henkilöstötyyväisyys
Avoimesti ja läpinäkyvästi toteutettu integraatiomatka on sujunut onnistuneesti. Restel Hotellit Oy:n koko henkilöstö on siirtynyt Scandic Hotels Oy:n palvelukseen 1.6.2018 alkaen.

”Tahtotilamme oli tehdä integratiosta mahdollisimman avoin ja läpinäkyvä, ja panostimme vahvasti sekä sisäiseen että ulkoiseen viestintään. Onnistuimme tässä hyvin. Uudet työntekijämme ovat näyttäneet sitoutuneisuutensa Scandicin arvoihin ja toimintatapoihin jo kevään aikana”, toimitusjohtaja Käyhkö kertoo.

Suomen maaorganisaatio on Scandic-konsernin paras asiakas- ja henkilöstötyytyväisyydessä sekä kannattavuudessa. Yhtiö valittiin toistamiseen Suomen parhaimmaksi työpaikaksi Great Place to Work -tutkimuksen suurten yritysten sarjassa helmikuussa 2018.

”Scandicin brändi rakentuu asiakaskohtaamisissa. Tärkein voimavaramme ovat työntekijät, jotka kokevat tekevänsä merkityksellistä työtä, jonka toteutustapaan he pystyvät vaikuttamaan”, Käyhkö sanoo.

Seurahuone ja Eden tänään Scandiceiksi
Seurahuone Helsingissä astuu tänään Scandic-aikaan. Seurahuonetta ei brändätä Scandiciksi, mutta sen jakelukanavat, nettisivusto ja kanta-asiakasohjelma vaihdetaan Scandicin mukaisiksi. 185-vuotiaan Seurahuoneen nimenä säilyy Seurahuone Helsinki.

”Vuonna 1833 Kauppatorin varrelle perustettu hotelli siirtyi 1900-luvun alkupuolella nykyiselle paikalleen Helsingin Rautatieasemaa vastapäätä. On hienoa, että legendaarinen hotelli jatkaa Scandicina”, toteaa Seurahuoneen hotellinjohtaja Heli Beckman.

Cumulus-hotelleista viimeisenä brändäysvuorossa on kylpylähotelli Eden Nokialla. Yli 200-huoneinen hotelli on perustettu vuonna 1990. Edenissä on 15 kokoustilaa, suurin 200 kokoustajalle.

”Eden on Pirkanmaan suurin ja monipuolisin kylpylähotelli. Brändäyksen yhteydessä poistettujen materiaalien kierrätys ja lahjoitus niitä tarvitseville on tehnyt suuren vaikutuksen”, sanoo Scandic Eden Nokian hotellinjohtaja Marco Sylvelin.

Hotellijärjestelmien lisäksi hotelleissa muutettiin kaikki ulkoiset ja sisäiset brändielementit, kuten kyltit, kansiot ja työvaatteet Scandic-brändin mukaisiksi. Poistettu Cumulus-materiaali kierrätettiin. Kaikkiaan noin 29 000 henkaria ja 8 000 huoneroskista lahjoitettiin jatkokäyttöä varten.

Uusissa hotelleissa meni vaihtoon myös aamiainen, joka toteutetaan uusissa Scandic-hotelleissa aiempaa monipuolisempana.

”Syksyn 2018 aikana tuomme lisäksi kaikkiin Scandic-hotelleihimme Breakfast for all -aamiaisen, joka huomioi erilaiset elämäntapoihin ja ruokarajoitteisiin liittyvät seikat. Kokemuksemme mukaan nykyasiakas arvostaa hotelliaamiaisella juuri tällaista kattausta”, Christian Borg sanoo.

Myös esteettömyysseikat huomioitiin uusissa hotelleissa Scandicin palkitun esteettömyysstandardin mukaisesesti. Hotellien vastaanottoon tuotiin muun muassa pyörätuolit.

KKV:n myytäväksi määräämien hotellien kohtalo selviää elokuussa
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) hyväksyi hotelliliiketoimintakaupan sillä ehdolla, että Scandic myy yhden hotellin Lahdessä, Porissa ja Kuopiossa. Lisäksi sopimukseen sisältyi ehto, ettei Scandic osallistu tiettyihin hotelliprojekteihin Lappeenrannassa ja Vantaalla.

Elokuun alussa 2018 julkistetaan tilanne Lahden, Porin ja Kuopion hotellien suhteen. Samalla kerrotaan ensimmäisiä tunnuslukuja hankitun liiketoiminnan kannattavuudesta.

”Uskomme että nykyisellä hotelliportfoliolla, poislukien kolme myytävää hotellia, ylitämme jatkossa Scandic-konsernin käyttökatetavoitteen, joka on 11 prosenttia”, toimitusjohtaja Käyhkö sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa:


Aki Käyhkö, toimitusjohtaja, Scandic Hotels Oy
aki.kayhko@scandichotels.com
+358 40 509 9800


Christian Borg, kaupallinen johtaja, Scandic Hotels Oy
christian.borg@scandichotels.com
+358 400 965 171


Heli Beckman, hotellinjohtaja, Seurahuone Helsinki
heli.beckman@scandichotels.com
+358 50 524 1888


Marco Sylvelin, hotellinjohtaja, Scandic Eden Nokia
marco.sylvelin@scandichotels.com
+358 40 541 7497

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

*Restel Oy
Hämeentie 19
00500 HELSINKI

https://www.restel.fi

 



 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta *Restel Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye