Suomen joukkue osallistuu Abilympics-ammattitaitokilpailuun Ranskassa – ”Ainutlaatuinen tilaisuus oppia”

Kansainvälinen Abilympics-kilpailu on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville ammattilaisille. Suomen joukkueeseen kuuluu 13 oman alansa ammattilaiseksi opiskelevaa nuorta. He osallistuvat kukin ammattialansa taitoja mittaaviin lajeihin, joita ovat esimerkiksi viherrakentaminen, valokuvaus, puhdistuspalvelut, kokki ja julisteen suunnittelu.
Opetusministeri Li Andersson lähetti joukkueen matkaan perjantaina 17.2. järjestetyssä tilaisuudessa, jossa oli mukana joukkueen tukijoita ja yhteistyökumppaneita.
–Maailmanmestaruuskilpailuun osallistuminen tulee olemaan hieno kokemus, joka rikastuttaa sinua ihmisenä ja vahvistaa ammattitaitoasi. Kisoissa tulet kohtaamaan myös kilpailijoita, jotka ovat sinua vanhempia ja kokeneempia. Voit kuitenkin luottaa itseesi ja hyvään suomalaiseen ammatilliseen koulutukseen. Matka on varmasti myös ainutlaatuinen mahdollisuus saada uusia kansainvälisiä ystäviä ja oppia heiltä. Kaiken kaikkiaan kilpailuun osallistuminen on tilaisuus oppia uutta ja vahvistaa omaa osaamistaan”, ministeri Andersson totesi juhlapuheessaan kilpailijoille.
Kilpailijat ovat valmentautuneet omissa oppilaitoksissaan opettajiensa johdolla.
–Suomen tavoitteena on kilpailuun osallistumisen kautta kehittää ammatillista erityisopetusta. Siksi Suomen joukkueeseen kuuluu vain ammattiin opiskelevia nuoria, vaikka ikärajaa kilpailussa ei ole, kertoo toinen joukkueenjohtaja Petri Hämäläinen.
Kansainvälinen Abilympics-kilpailu
Kansainvälinen Abilympics-kilpailu järjestetään Ranskan Metzissä 24.–25.3.2023. Kilpailuun osallistuu noin 400 kilpailijaa 27 maasta. Lajeja on yhteensä 44, ja Suomen joukkue osallistuu niistä yhdeksään.
Suomi on osallistunut kansainväliseen Abilympics-kilpailuun vuodesta 2007. Edellisen kerran kilpailu järjestettiin vuona 2016 Ranskan Bordeaux’ssa.
Suomen ammattitaitomaajoukkueen osallistujat tulevat viidestä eri ammatillisesta oppilaitoksesta. Mukana on kilpailijoita ja tuomareita Ammattiopisto Livestä, Ammattiopisto Luovista, Ammattiopisto Spesiasta ja Kiipulan ammattiopistosta.
Yhteyshenkilöt
Joukkueenjohtaja Petri Hämäläinen, puh. 040 319 3124, petri.hamalainen@luovi.fi
Viestintäpäällikkö Katja Katajamäki, puh. 040 732 0691, katja.katajamaki@skillsfinland.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Simonkatu 12 B 24, 5. krs.
00100 HELSINKI
040 7320691, viestinta@skillsfinland.fihttp://www.skillsfinland.fi/
Skills Finland ry edistää ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa kilpailu- ja valmennustoiminnan avulla. Tavoitteenamme on rakentaa yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa maailman parasta ammattiosaamista.
Järjestämme yhteistyökumppaniemme kanssa vuosittain ammatillisen koulutuksen suurtapahtuman Taitajan ja lähetämme Suomen virallisen ammattitaitomaajoukkueen kansainvälisiin ammattitaitokilpailuihin. Julkaisemme myös Ammattiosaaja-verkkopalvelua, joka kertoo ammatillisen koulutuksen vaihtoehdoista yläkoululaisille.
Toimintamme perustana ovat arvomme – avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti.
Vuonna 1993 perustetun yhdistyksen taustavoimia ovat opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja ammatilliset oppilaitokset sekä keskeiset työmarkkina- ja opetusalan järjestöt.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skills Finland ry
Viljami som är känd från Amispäiväkirjat är Mästarnas Mästare12.5.2023 16:55:16 EEST | Tiedote
Till ambassadör för Mästare-tävlingarna och för yrkesutbildningen valdes guldmedaljören i rörläggning Viljami Turve, som studerar vid Tampereen seudun ammattiopisto Tredu.
Amispäiväkirjoista tuttu Viljami on Taitajien Taitaja12.5.2023 13:51:36 EEST | Tiedote
Taitaja-kilpailujen ja ammatillisen koulutuksen lähettilääksi valittiin torstaina päättyneessä Taitaja2023 Espoo -tapahtumassa putkiasennuksen kultamitalisti, Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa opiskeleva Viljami Turve.
KORJATTU TIEDOTE: Suomen parhaat ammattiosaajat palkittiin Taitaja-kilpailussa11.5.2023 16:27:20 EEST | Tiedote
Nuorten ammattitaidon suomenmestaruusmitalit on jaettu tänään. Koko kilpailun parhaaksi Taitajien Taitajaksi valittiin putkiasennuslajin voittanut Viljami Turve. Tiedotteeseen lisätty liite, jossa kaikkien lajien tulokset.
Finlands bästa yrkesförmågor prisbelönades i Mästare-tävlingen11.5.2023 16:21:41 EEST | Tiedote
FM-medaljerna i yrkesskicklighet för ungdomar har utdelats idag. Till hela tävlingens allra bästa Mästarnas Mästare valdes Viljami Turve som segrade i grenen rörläggning.
Suomen parhaat ammattiosaajat palkittiin Taitaja-kilpailussa11.5.2023 16:20:16 EEST | Tiedote
Nuorten ammattitaidon suomenmestaruusmitalit on jaettu tänään. Koko kilpailun parhaaksi Taitajien Taitajaksi valittiin putkiasennuslajin voittanut Viljami Turve.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme