Suomen Kennelliitto: Koiran lakisääteisen tunnistamisen ja rekisteröinnin tulee olla omistajalle mahdollisimman helppoa ja edullista

Niin koirien kuin ihmistenkin terveyden ja hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että kaikki Suomessa asuvat koirat voidaan tunnistaa ja niiden omistajat ovat tiedossa.
- Koiran tunnistusmerkintä on kuin sosiaaliturvatunnus. Se on perusedellytys sille, että pystytään puuttumaan vastuuttomaan koiranpitoon, pentutehtailuun ja laittomaan koirien maahantuontiin. Koirien tunnistaminen auttaa myös torjumaan eläinperäisiä sairauksia ja tunnistamaan löytökoirat, listaa uudistuksen etuja Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.
- Painotamme sitä, että koirien tunnistamisen ja rekisteröinnin tulee olla koiran omistajalle mahdollisimman helppoa ja edullista, jotta kaikki koirat saadaan tavoitteiden mukaan viranomaisrekisteriin.
Myös koiran omistajamuutoksen tekemisen rekisteriin tulee olla helppoa ja edullista. Jotta omistajamuutos voidaan tehdä mahdollisimman helposti, tulee rekisteristä olla saatavissa sähköinen varmenne koiran kauppakirjaa tai luovutustodistusta varten.
Kennelliiton lausunnossa nostetaan esille myös se, että rekisteriin on tärkeää saada liitettyä lisäpalveluita helpottamaan esimerkiksi löytökoirien nopeaa tunnistamista.
Kennelliitto toivoo, että asetus saadaan pian voimaan ja viranomaisrekisteri perustettua. Kun rekisteri otetaan käyttöön, on tärkeää varmistaa se, että tunnistusmerkintä- ja rekisteröintipakon valvontaan on olemassa riittävästi resursseja.
Tilastokeskus on arvioinut vuoden 2016 kuluttajatutkimustietojen perusteella, että Suomessa on noin 700 000 koiraa. Kennelliiton rekisterissä näistä on reilut 530 000 koiraa. Rotukoirarekisterien rinnalla Kennelliitto ylläpitää tunnistusmerkintä- ja omistajatietokantaa, johon voi ilmoittaa monirotuisia koiria. Vuosittain rekisteröidään noin 45 000 koiraa. Koirien omistajamuutoksia Kennelliiton rekisteriin tehdään vuosittain noin 37 000.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Harri Lehkonen
harri.lehkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 329 2188
Kennelliiton toiminnanjohtaja
Markku Mähönen
markku.mahonen@kennelliitto.fi
puh. 050 511 1998
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 147 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Agria Eläinvakuutus ja Kennelliitto jakavat lähes 9 000 euroa koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen4.12.2025 13:41:13 EET | Tiedote
Väitöskirjatutkija Minna Simonsson, eläinpatologian apulaisprofessori Pernilla Syrjä ja Suomen Keskiaasiankoirat ry saavat tämänvuotiset Agria Eläinvakuutuksen ja Suomen Kennelliiton stipendit.
Vuoden virkakoirat 2025 ovat tässä – esittelyssä poliisikoira Hero, tullikoira Rico, vankilakoira Aava, sotakoira Ragnar ja rajakoira Peetu27.11.2025 10:03:37 EET | Tiedote
Kennelliitto palkitsee vuosittain Vuoden virkakoirat. Tänä vuonna palkinnon saavat poliisikoira Hero, tullikoira Rico, vankilakoira Aava, sotakoira Ragnar ja rajakoira Peetu. Palkittavat koirat ovat tahoillaan valinneet Poliisi, Tulli, Rikosseuraamuslaitos, Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos.
Koirankasvattajien verotus vaatii edelleen kiireellisiä muutoksia27.11.2025 09:24:22 EET | Tiedote
Suomen Kennelliitto olisi toivonut parempaa lopputulosta Verohallinnon kanssa käymänsä keskustelun osalta ja pyytää Verohallintoa tarkastelemaan koirankasvatuksen verotusohjetta uudelleen niin, että se vastaa sekä lainsäädäntöä että muun vastaavan elinkeino- ja tulonhankkimistoiminnan verotuskäytäntöjä.
Koiramessut tarjoaa joulukuussa Messukeskuksessa tietoa ja elämyksiä kaikille koirista kiinnostuneille21.11.2025 12:40:13 EET | Tiedote
Suomen Kennelliiton järjestämillä Koiramessuilla Helsingin Messukeskuksessa 6.–7. joulukuuta voi tutustua eri koirarotuihin ja koiran kanssa harrastamiseen, seurata koiranäyttelyitä sekä muun muassa Sankari- ja virkakoirien palkitsemisia.
Den kommande EU-förordningen kommer att styra hunduppfödningen i en mer kommersiell riktning, mot stora kennelenheter31.10.2025 09:27:39 EET | Pressmeddelande
År 2023 publicerade Europeiska kommissionen ett förslag till förordning om hundars och katters välbefinnande och identifiering, som syftar till att effektivare kontrollera valpfabriker, olaglig hundhandel och hundsmuggling. Målet är bra, men medlen är inte i linje med målen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

