Suomen Kennelliitto: Koiran rekisteröinnin Ruokaviraston rekisteriin tulee olla edullista ja helppoa, jotta rekisterin tavoitteet toteutuvat
2.12.2022 10:30:32 EET | Suomen Kennelliitto ry | Tiedote

Viranomaisrekisterin on tarkoitus ehkäistä pentutehtailua ja helpottaa löytökoirien tunnistamista. Rekisterin kautta pyritään myös ehkäisemään eläinsairauksia ja koirista ihmisiin tarttuvia tauteja.
Tilastokeskus on arvioinut kuluttajatutkimuksensa pohjalta vuonna 2018, että Suomessa on noin 700 000 koiraa. Näistä yli puoli miljoonaa on Kennelliiton rekisterissä. Uusi viranomaisrekisteri on herättänyt keskustelua etenkin koirankasvattajien piirissä.
- Olemme huolissamme siitä, että jos koiranomistajat kokevat koiran rekisteröinnin Ruokavirastoon hintavaksi ja hankalaksi, ei viranomaisrekisteriin ilmoiteta koiria, eikä rekisteri tällöin palvele alkuperäistä tarkoitustaan, sanoo Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.
Uusi rekisteri voi tuoda koirankasvattajille merkittäviä lisämaksuja, kun kasvattaja pentujen ensimmäisenä haltijana ilmoittaa pentueensa tiedot sekä Kennelliiton rekisteriin että Ruokaviraston rekisteriin ennen kuin pennut siirtyvät uusille omistajilleen tai haltijoilleen.
Seuraamukset siitä, ettei koiria ilmoiteta Ruokaviraston rekisteriin, ovat käytännössä niin vähäiset, että kynnyksen koiran ilmoittamiseen rekisteriin tulisi olla hyvin matala.
Ruotsissa koiran rekisteröinti vastaavaan rekisteriin ei ole kallista
Ruokaviraston koirarekisterin rekisteröintimaksujen hinnoista tullaan säätämään maa- ja metsätalousministeriön asetuksella ennen tämän vuoden loppua. Kennelliiton näkemyksen mukaan koirarekisterin maksujen hintataso voisi noudattaa naapurimaa Ruotsin käytäntöjä.
Ruotsissa koiran ilmoittaminen Jordbruksverketin ylläpitämään koirarekisteriin maksaa 40 kruunua, jos käyttää sähköistä maksupalvelua, 80 kruunua, jos maksaa laskulla, ja 160 kruunua, jos tekee ilmoituksen paperilomakkeella. Yksi kruunu vastaa noin 0,092 euroa.
Kennelliiton koirarekisteri on merkittävä tietovarasto koirien jalostuksen tueksi
Kennelliiton rekisterissä on yli puolen miljoonan elossa olevan koiran tunnistetiedot, kasvattaja- ja omistajatiedot ja sukutaulut. Rekisterissä on valtava määrä koirien terveystutkimus-, koe- ja kilpailu- ja näyttelytulostietoa sekä tietoa muun muassa koirien luonteen arvioinneista sekä koirille tehdyistä geenitesteistä. Rekisterin tietoja voi selata verkossa kaikille avoimen Jalostustietojärjestelmän kautta.
Kennelliiton rekisterissä näkyvät lisäksi koirien jalostuskiellot, jollaisen koira voi saada esimerkiksi siksi, että se on saanut terveystutkimuksissa liian huonot tulokset tai sillä on liian paljon jälkeläisiä.
Kaikkiaan rekisterissä on tietoa yli 2,1 miljoonasta koirasta. Kennelliiton rekisterin tieto on arvokasta etenkin koirakasvattajille ja rotuyhdistyksille, tieteelliseen tutkimukseen, sekä kaikille niille, jotka ovat hankkimassa koiraa. Suurin osa tiedoista on avoimesti nähtävissä verkossa Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä.
Kennelliiton rekisterissä olevat tiedot ovat Euroopan tietosuojalainsäädännön alaista tietoa. Koirien kasvattajien ja omistajien tiedot näkyvät Jalostustietojärjestelmässä, jos niiden julkaisemiseen on annettu lupa. Koiran omistajia ja haltijoita yksilöiviä tietoja voi siirtää toiseen rekisteriin vain henkilön omalla luvalla.
Rajapintayhteistyöllä voitaisiin helpottaa Kennelliittoon rekisteröityjen koirien tietojen ilmoittamista Ruokaviraston rekisteriin
Kennelliittoon rekisteröityjen koirien haltijoita helpottaisi se, jos he voisivat ilmoittaa koiransa tiedot Ruokaviraston rekisteriin suoraan Kennelliiton järjestelmien kautta. Asiointi olisi helppoa Kennelliiton Omakoira-palvelun kautta, jota hyödyntävät koiranomistajien lisäksi eläinlääkärit ja DNA-laboratoriot.
Ruokaviraston koirarekisterin teknisessä rakenteessa on huomioitu, että tulevaisuudessa voidaan antaa Kennelliitolle ja muille soveltuville toimijoille mahdollisuus lähettää tietoja rajapinnan kautta viranomaisrekisteriin. Jos tämä toteutuu, Kennelliiton tavoitteena on mahdollistaa jäsentensä asiointi Kennelliiton omien järjestelmien kautta. Kennelliitto voi kehittää toimintojaan Ruokaviraston koirarekisterin rajapinnan vaatimusten mukaisiksi.
Ruokaviraston rekisteriin ei ilmoiteta koiran kennelnimeä sisältävää nimeä, vaan kutsumanimi. Kennelliitto on valmis kehittämään rajapintayhteystyötä Ruokaviraston kanssa ja muokkaamaan omaa rekisteriään niin, että se voisi sisältää myös tiedon koiran kutsumanimestä. Tämä ilmoitetaan Ruokaviraston rekisteriin koiran niin sanotun kennelnimen sijasta, jolla koira taas ilmoitetaan Kennelliiton rotukoirarekisteriin. Mahdollisuuksien mukaan Kennelliitto on valmis muokkaamaan rekisteriään muutoinkin, mutta tämä ei saa aiheuttaa liitolle kohtuuttomia lisäkustannuksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Harri Lehkonen
harri.lehkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 329 2188
Kennelliiton Koiranet-työryhmän puheenjohtaja
Esa Kukkonen
esa.kukkonen@kennelliitto.fi
puh. 044 364 2271
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 147 000 henkilöjäsentä ja yli 2000 jäsenyhdistystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa sunnuntaina 1.3.26.2.2026 10:19:25 EET | Tiedote
Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa sunnuntaina 1. maaliskuuta. Koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti. Kiinnipitoaika koskee taajamien ulkopuolisia alueita. Taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat kytkettyinä vuoden ympäri.
Mopsille roturisteytysprojekti retromopsin kanssa24.2.2026 13:00:46 EET | Tiedote
Kennelliitto on hyväksynyt Suomen Mopsikerholle roturisteytysprojektin, jonka avulla mopsien terveyttä voidaan edistää risteyttämällä rotuun niin sanottuja retromopseja.
Yli 416 000 koiraharrastussuoritusta vuonna 202513.2.2026 09:56:38 EET | Tiedote
Kennelliiton alaisessa harrastustoiminnassa suosituimpia harrastuslajeja olivat viime vuonna koiranäyttelyt, agility, rally-toko ja hirvenhaukkukokeet. Erityisesti matalan kynnyksen harrastuslajien agilityn, rally-tokon ja noseworkin suosio kasvoi edelleen.
Kerttu, Sisu och Hilla – de populäraste hundnamnen år 20255.1.2026 09:34:41 EET | Pressmeddelande
Precis som med människonamn finns det olika trender även bland hundnamn. Förutom traditionella hundnamn, får hundar allt oftare namn som är populära bland människor.
Kerttu, Sisu ja Hilla suosituimmat koiran kutsumanimet vuonna 20255.1.2026 09:34:41 EET | Tiedote
Niin kuin ihmistenkin nimissä, on myös koirien kutsumanimissä erilaisia trendejä. Perinteisten koiran kutsumanimien rinnalla koirille annetaan yhä useammin ihmisten niminä suosittuja nimiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
