Suomen Kennelliitto tuleville kuntapäättäjille: Monipuoliset koiraharrastusmahdollisuudet on turvattava koko maassa

Koiraharrastukset tukevat koiran yhteiskuntakelpoisuutta ja edistävät koiranomistajan vastuuta eläimen hyvinvoinnista. Suomen Kennelliiton ja sen jäsenyhdistysten järjestämät kokeet ja kilpailut mahdollistavat koiralle sen lajityypillisten ja rodunomaisten käyttäytymistarpeiden toteuttamisen ja luovat ihmisille tärkeitä yhteisöjä. Kennelliitto tavoittaa toimintansa kautta noin puoli miljoonaa suomalaista koiranomistajaa ja koiranystävää.
- Kannustamme kaikkia kuntavaaleissa äänestäviä koiranystäviä selvittämään, ajaako oma ehdokas myös koirakansan etuja, sanoo Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.
Koirien määrän lisääntyessä ja väestön keskittyessä yhä enemmän kasvukeskuksiin on entistä tärkeämpää, että kaavoitus ja muut elinympäristöön liittyvät ratkaisut tukevat koirien ja heidän omistajiensa sekä muiden ihmisten, eläinten ja muun ympäristön sopusointuista yhteiseloa. On huolehdittava siitä, että myös tiheästi asutuilla alueilla on riittävästi ulkoiluun sopivia viher- ja virkistysalueita, koira-aitauksia sekä -puistoja, painottaa Lehkonen.
Laadukkaat koiraharrastusalueet ja -tilat ovat myös elinkeinotoiminnan näkökulmasta vetovoimatekijä, joiden edellytyksiä tulisi vaalia esimerkiksi hiihtolatujen ja urheiluhallien tavoin. Sisäkäyttöisiä koiraharrastustiloja tulisi olla myös harvaan asutuissa kunnissa.
Kennelliitto painottaa kuntavaalitavoitteissaan myös sitä, että löytöeläinten hoidon kunnissa on oltava laadukasta. Eläinsuojeluvalvontaan ja kunnallisiin eläinlääkäripalveluihin on turvattava riittävät resurssit. Eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi tehtävä työ edistää myös ihmisten hyvinvointia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Harri Lehkonen
harri.lehkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 329 2188
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Edustamme 148 000 koiranomistajaa, koiraharrastajaa ja koirankasvattajaa sekä noin 2000 koiraharrastusyhdistystä. Toimintamme ala koskettaa suoraan tai välillisesti suurta osaa suomalaisista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Turvallinen joulu koiran kanssa näillä vinkeillä22.12.2025 12:39:11 EET | Tiedote
Ihmisten jouluun kuuluu monenlaisia herkkuja, kukkia ja koristeita, jotka voivat olla koiralle vaarallisia. Koirille kuitenkin yhdessäolo on joulunajan juhlapyhinä tärkeintä. Haluamme muistuttaa jokaista koiranomistajaa turvallisesta joulun vietosta koiran kanssa.
Katriina Tiira saa Kennelliiton Vuoden tassunjälki -tunnustuksen5.12.2025 09:37:15 EET | Tiedote
Kennelliitto palkitsee Koiramessuilla lauantaina 6.12. FT Katriina Tiiran koirien hyvinvointia vahvasti tukevan koiratietouden edistämisestä kaikille koiranomistajille.
Agria Eläinvakuutus ja Kennelliitto jakavat lähes 9 000 euroa koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen4.12.2025 13:41:13 EET | Tiedote
Väitöskirjatutkija Minna Simonsson, eläinpatologian apulaisprofessori Pernilla Syrjä ja Suomen Keskiaasiankoirat ry saavat tämänvuotiset Agria Eläinvakuutuksen ja Suomen Kennelliiton stipendit.
Vuoden virkakoirat 2025 ovat tässä – esittelyssä poliisikoira Hero, tullikoira Rico, vankilakoira Aava, sotakoira Ragnar ja rajakoira Peetu27.11.2025 10:03:37 EET | Tiedote
Kennelliitto palkitsee vuosittain Vuoden virkakoirat. Tänä vuonna palkinnon saavat poliisikoira Hero, tullikoira Rico, vankilakoira Aava, sotakoira Ragnar ja rajakoira Peetu. Palkittavat koirat ovat tahoillaan valinneet Poliisi, Tulli, Rikosseuraamuslaitos, Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos.
Koirankasvattajien verotus vaatii edelleen kiireellisiä muutoksia27.11.2025 09:24:22 EET | Tiedote
Suomen Kennelliitto olisi toivonut parempaa lopputulosta Verohallinnon kanssa käymänsä keskustelun osalta ja pyytää Verohallintoa tarkastelemaan koirankasvatuksen verotusohjetta uudelleen niin, että se vastaa sekä lainsäädäntöä että muun vastaavan elinkeino- ja tulonhankkimistoiminnan verotuskäytäntöjä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


