Suomen Kiinteistönvälittäjien SKVL:n asuntomarkkinakatsaus – kesäkuu ja ennuste seuraavalla vuosineljännekselle
Kerrostalokaupassa vielä hiukan kirittävää – omakotitalojen ja loma-asuntokiinteistöjen sekä metsän kysyntä huipussaan ja hinnat nousussa
SKVL:n kesäkuun lopun markkinakysely indikoi markkinoiden palautuneen nopeasti. Kysyntä on monilla alueilla jopa vilkkaampaa kuin tavallisena keväänä. Hyvistä myyntikohteista on edelleen pulaa, sillä kysyntä erityisesti hyväkuntoisista omakotitaloista on ollut poikkeuksellisen vilkasta. Kerrostalokauppa ja rivitalokauppa on elpynyt lähes normaalitasolle ja jäi kesäkuussa vain noin 6 % alle keskimääräisen normaalitason. SKVL vertailussa ei verrata pelkästään 2019 lukuihin suoraan sillä edellinen vuosi oli poikkeuksellisen vilkas ja pidemmän aikavälin vertailu antaa paremman kuvan markkinoista.
”Omakotitalokauppa on jo selvästi edellä normaalitasoa ja myös omakotitalojen hinnoissa on näkyvissä loivaa muutaman prosenttiyksikön nousua erityisesti kasvukeskusten ympärillä”, kertoo SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
”Kesäkuussa tarjonta on parantunut selvästi ja kauppaa tehdään yli normaalin tason rajoitusten poistuttua. Silti osassa Suomea on varovaisuutta erityisesti rajoituksista vapautuneiden riskiryhmäläisten myyjien liikehdinnässä”, jatkaa Mannerberg.
”Ostajat ovat kuitenkin vahvasti liikkeellä kuten jo toukokuussa nähtiin ja osa jäsenistämme raportoi jo ennätyskuukautta tälle vuodelle”, toteaa Mannerberg.
Kasvukeskukset ovat palanneet normaalielämään – uudiskohteissa vielä hitaampaa kaupankäyntiä
Paikoin Suomessa on kaupan kehittymisessä vielä haasteita. Esimerkiksi Pohjois-Suomi sekä muun Pirkanmaan alueet kärsivät erityisesti vanhempien kerros- ja rivitalojen hitaammasta kysynnästä. Tilanne on samankaltainen Päijät-Hämeessä ja Etelä-Savossa. Pääkaupunkiseutu, Turku ja Tampere ovat jo normaalivauhdissa. Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala ovat myös jo nousussa. Suurempien perhekokoisten kerrostaloasuntojen kysynnässä on vielä hiljaisempaa erityisesti 70-80-lukujen lähiöissä, joissa usein suuremmat remontit ovat lähellä. Edellä mainittujen hinnoissa odotetaan jonkin verran laskua seuraavalla neljänneksellä kysynnän ollessa hiljaisempaa. Uudiskohdekaupassa jatkuu hiukan rauhallisempi vaihe kaupankäynnissä ja kyselyn perusteella jäädään alle normaalitason. Omalta osaltaan tähän vaikuttaa se, että uusia aloituksia ja myytävää on ollut vähemmän tarjolla.
Rahoituksen saatavuus ja vaikeasti saatavat remonttilainat hidastavat kauppaa
Pankkien suhtautuminen vähän vanhempien omakotitalojen rahoittamiseen ja niiden tarvitsemiin remontteihin aiheuttavat jonkin verran haasteita omakotitalokaupalle. Lisäksi lainojen käsittelyajat ovat monesti niin pitkiä, että hyvä ostokohde ehditään jo myydä ennen kuin kaikki halukkaat ostajat ovat saaneet rahoituksen varmistettua juuri haluamalleen kohteelle. Kuntotarkastusraportteja tulkitaan rahoituslaitoksissa usein ilman syvällistä ymmärrystä siitä mikä on oleellista ja mikä ei.
”On ymmärrettävää että pankit ovat varovaisia mutta toisaalta toivomme että markkinoiden nopeaan muutokseen syntyy myös rahoituspuolella ymmärrystä, että asuntokaupassa päästään takaisin hyvän ensimmäisen vuosineljänneksen kasvuvauhtiin”, kertoo SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
Vuokra-asuntojen kysyntä nousussa mutta sijoittajat vielä normaalia varovaisempia ostoissaan
Vuokra-asuntojen kysyntä lähti kesäkuussa selvään nousuun. Opiskelijoiden muutto opiskelupaikkakunnille ei näytä hiljentyneen, vaikka moni oppilaitos aikoo jatkaa etäopintoja jatkossakin. Monelle opiskelijalle muutto omaan asuntoon onkin tärkeää, jotta voi rauhassa keskittyä opintoihin. Vuokrien nousu on rauhoittunut ja kyselyn tulosten perusteella asuntoja ostetaan tällä hetkellä jonkin verran vähemmän sijoitusasunnoiksi.
Loma-asuntojen myynti on ylittänyt odotukset
Loma-asunnoista käydään nyt vilkasta kauppaa koko Suomessa. Loistavat kesäsäät ja koronan aiheuttamat matkustamisen rajoitukset ovat tuoneet aivan uusia asiakkaita mökkimarkkinoille. Nyt ollaan kiinnostuneita kaikenlaisista mökeistä mutta edelleen rantapaikat, jotka ovat hyvässä kunnossa ja varusteltuja ovat kiinnostavimpia. Kasvukeskusten ympärysalueilla sekä perinteisillä Järvi-Suomen alueilla kuten Keski-Suomessa ja Etelä- Savossa, Kaakkois-Suomessa ja Pirkanmaalla sekä Kanta-Hämeessä käydään vilkkaimmin mökkikauppaa. Pohjois-Karjala on myös lisännyt voimakkaasti kiinnostustaan mökkirintamalla houkuttelevan hintatason ansiosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Mannerbergtoimitusjohtaja, LKV
Puh:050 339 6214jussi.mannerberg@skvl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Kalevankatu 4, 3. krs
00100 Helsinki
09 5308 500, liitto(at)skvl.fihttp://www.skvl.fi
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on kiinteistönvälitysalan yrittäjien palvelu- ja edunvalvontajärjestö. SKVL:n jäsenyys takaa välittäjille ajantasaisen tiedon ja työvälineet sekä asiakkaille ammattitaitoisen ja turvallisen palvelun. Liitto toimii yhdyssiteenä Suomen suurimmassa verkostossa, joka koostuu yli 480 paikallisesta kiinteistönvälitystoimistosta ja yli 1600 välittäjästä ympäri Suomen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
SKVL:s prognos för bostadsförsäljningen 20258.1.2025 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Finlands största och äldsta 79-åriga nätverk av privata fastighetsmäklare SKVL publicerade sin första prognos för 2025. "Marknaden tar fart i början av året efter en lugn period som är typisk vid årsskiftet, och förväntningarna på våren är försiktigt positiva", säger SKVL:s verkställande direktör Jussi Mannerberg. "Det oroväckande arbetsmarknadsläget i Finland, det geopolitiska läget och den osäkerhet i konsumenternas förtroende som den medför samt osäkerheten om tillgången till finansiering fortsätter att påverka köpbesluten", fortsätter han. – Nu är det dock en bra tidpunkt för både köpare och säljare att byta bostad när prisutvecklingen har planat ut och räntorna börjar nå en rimlig nivå, betonar Mannerberg.
SKVL:n ennuste asuntokauppaan vuodelle 20258.1.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Suomen suurin ja vanhin 79-vuotias asuntokaupan sekä asuntojen vuokravälityksen yksityisten välitysliikkeiden verkosto Suomen Kiinteistönvälittäjät ry SKVL julkaisi ensimmäisen ennusteensa vuodelle 2025. ”Markkinat vauhdittuvat alkuvuonna vuodenvaihteeseen tyypillisesti kuuluvan hiljaisen hetken jälkeen ja odotukset kevättä kohti ovat varovaisen positiiviset”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Suomen huolestuttava työmarkkinatilanne, geopoliittinen tilanne ja niiden aiheuttama epävarmuus kuluttajien luottamuksessa sekä rahoituksen saannin epävarmuus vaikeuttavat edelleen ostopäätöksien tekemistä”, hän jatkaa. ”Nyt on kuitenkin sekä ostajille että myyjille hyvä aika vaihtaa asuntoa, kun hintakehitys on tasaantunut ja korot alkavat olla järkevällä tasolla”, Mannerberg korostaa.
SKVL's forecast for housing sales in 20258.1.2025 06:00:00 EET | Press release
Finland's largest and oldest 79-year-old network of private real estate agents SKVL published its first forecast for 2025. "The market picks up speed in the early part of the year after a quiet period typical at the turn of the year, and expectations towards spring are cautiously positive," comments Jussi Mannerberg, President and CEO of SKVL. "The worrying labor market situation in Finland, the geopolitical situation and the resulting uncertainty in consumer confidence, as well as uncertainty about access to finance, continue to make purchasing decisions," he continues. "However, now is a good time for both buyers and sellers to change apartments once the price development has levelled off and interest rates are starting to reach a reasonable level," Mannerberg emphasizes.
Var bor jultomten?23.12.2024 06:00:00 EET | Pressmeddelande
"Vi på Finlands Fastighetsmäklare SKVL började fundera över jultomtens boende och bestämde oss för att ta reda på det med hjälp av bostadsexporter, det vill säga SKVL:s fastighetsmäklare”, säger Jussi Mannerberg från SKVL.
Missä Joulupukki asuu?23.12.2024 06:00:00 EET | Tiedote
”Meitä SKVL:ssa alkoi askarruttamaan Joulupukin asuminen ja päätimme selvittää asiaa asumisen asiantuntijoilta eli SKVL:n kiinteistönvälittäjiltä”, kertoo SKVL:n Jussi Mannerberg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme