Suomen laajin kalliotila Kuopion Savilahdessa haastaa kalliorakentajat

Kuopion Neulamäessä sijaitsevaan Puolustusvoimien entisen asevarikon luolastoon rakentuvan Liikunta- ja tapahtumakeskus Luolan sisäosien rakentaminen alkoi syyskuussa. Parhaillaan työmaalla on käynnissä luolan sisäosien ja tunneleiden alapohja- ja betonirunkotyöt sekä näihin liittyvät tekniikka-asennukset. Myöhemmin keväällä aloitetaan pääsisäänkäyntirakennuksen rakentaminen luolan ulkopuolelle samalla kun luolan sisäpuolella siirrytään lohko kerrallaan kohti sisävalmistusvaihetta.
Luola on toteutusmuodoltaan, kooltaan ja teknisiltä ratkaisuiltaan poikkeuksellinen kalliorakentamisen hanke Suomessa. Aiemmin yleisöltä suljetun ja tarkkaan vartioidun luolaston muuttaminen monen lajin liikunta- ja tapahtumahalliksi vaatii niin hanke- kuin kalliotekniseltä suunnittelulta vahvaa osaamista.
Tapahtumakäyttöön tilaa rakennetaan yhteensä 2 500 ihmiselle. Poikkeusoloissa Luola toimii myös lähes 7 000 hengen moderneina väestönsuojatiloina.
Väestönsuojavaatimukset asettavat tiukat ehdot kalliorakenteen mitoitukselle. Vanhaa luolaa suurennettiin liki kaksinkertaiseksi, jotta se palvelee molempia käyttötarkoituksia. Keskuksesta tulee 140 metriä pitkä ja paikoin jopa 18 metriä korkea. Hallin leveys on 50 metriä, mikä tekee siitä jänneväliltään Suomen suurimman julkisen kalliotilan.
Rakennusgeologisessa kartoituksessa sekä louhintatöiden, kalliorakenteiden ja tilojen suunnittelussa hyödynnettiin monin tavoin erilaista dataa kallion laadusta, stabiliteetista ja ruhjevyöhykkeistä. Kalliossa tapahtuvat muodonmuutokset ja lujitukset mallinnettiin digitaalisesti.
– Fotogrammetrinen 3D-mallinnus tuo työmaalla paljastuvan kalliolaadun melkein reaaliaikaisesti suunnittelijan näytölle ja mallinnus myös auttaa hahmottamaan laajojen kallioleikkausten ja kalliotilojen kalliorakenteet kokonaisuutena paremmin. Savilahden Luola on malliesimerkki siitä, miten vanhoja, kerran louhittuja maanalaisia tiloja voidaan muuntaa uusiin, ihmisten arkea ja turvallisuutta palveleviin tarkoituksiin, suunnittelujohtaja Paula Pohjanperä A-Insinööreistä kertoo.
Luolaan johdattaa 35 metriä korkea pystysuora kallioleikkaus sisäänkäynnillä. Sisäänkäynnin valaisee pimeään aikaan mediataiteilija Pasi Rauhalan ja kuvataiteilija Jaakko Niemelän suunnittelema näyttävä valotaideteos Pulssi, joka on osa laajaa Valon kaavaa Savilahdessa.
A-Insinöörit toimii Kuopion Tilapalveluiden kumppanina hankkeen asiantuntijatehtävissä kalliorakennesuunnittelijana, rakennuttajana, geosuunnittelijana, rakennus- ja LVISA-valvoja-asiantuntijana, kustannuslaskijana, kosteuden- ja puhtaudenhallintakoordinaattorina, kuntotutkijana sekä kolmannen osapuolen rakennesuunnitelmien tarkastajana.
Hankkeen 1. vaiheen kalliorakennusurakoitsijana toimii Skanska Infra Oy. 2. vaiheen yhteistoiminnallisen urakan palveluntuottajana toimii Rakennusliike Lapti Oy.
Maanalaisen kalliotilan käyttömuutos yhteistoiminnallisella mallilla
Poikkeuksellista Luolassa on myös sen toteutustapa. Savilahden hanke saatiin käyntiin innovoimalla uusi toteutusmuoto, ns. yhteistoiminnallinen tavoitehintaurakka (TARU). Vaativaa projektia viedään eteenpäin tavoitehinnalla, johon kaikki osapuolet ovat sitoutuneet.
– Tulimme mukaan Savilahden hankkeeseen hankalassa maailmantilanteessa. Ajan taloudelliset haasteet ja markkinatilanne ovat ohjanneet hankkeen toteutusmuodon kehittämistä. Kehitysvaiheessa työstimme suunnitelmia kokonaisuuden kannalta toteutuskelpoisemmiksi. Panostimme myös hankintakustannusten hallintaan tilaajan ja palveluntuottajan riskien hallitsemiseksi, A-Insinöörien Itä-Suomen aluejohtaja Esa Suomalainen kertoo.
Ovet aukeavat kesällä 2024
Tulevaisuudessa Liikunta- ja tapahtumakeskus Luolassa voi pelata esimerkiksi salibandyä, futsalia ja lentopalloa. Keskukseen tulee myös kuntosali, ryhmäliikuntatiloja ja harjoituspaikka kamppailulajeille. Luolasto on osa Savilahden kaupunkikehittämishanketta. Alueelle nousee kokonaan uusi kaupunginosa oppilaitoksille ja yrityksille, ja sinne rakennetaan myös asuntoja.
– Luolasta tulee monipuolinen kohtaamispaikka, joka elävoittää Savilahden ja koko Kuopion aluetta. Monitoimikeskus liikuttaa suuren määrän koululaisia, opiskelijoita, liikunta- ja urheiluseuroja sekä yksittäisiä kuntalaisia. Samalla se tarjoaa tilan konserteille, seminaareille sekä turnauksille, pääsarjapeleille ja kansainvälisille otteluille, toteaa hankejohtaja Marko Väätäinen Kuopion tilapalveluista.
Lähiympäristön asukkailla on Luolan myötä myös käytössään uusimmat turvallisuusvaatimukset täyttävä moderni väestönsuoja. Käyttäjälle väestönsuojakäytöstä kertovat selkeimmin paksut teräksiset väestönsuojaovet sisäänkäyntitunneleissa.
Yleisölle Luola avataan kesällä 2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko Väätäinen, hankejohtaja, Kuopion Tilapalvelut
puh. 044 718 5686
marko.vaatainen@kuopio.fi
Esa Suomalainen, Itä-Suomen aluejohtaja, A-Insinöörit
puh. 0400 299 644
esa.suomalainen@ains.fi
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
A-Insinöörit (AINS Group) on suomalainen, ennakkoluuloton kiinteistö- ja rakennusalan suunnittelu- ja konsulttitalo. Luomme yhdessä parasta rakennettua ympäristöä ja haastamme koko alaa uudistumaan kestävästi. 1 350 hengen asiantuntijayhteisömme tarjoaa talo-, teollisuus- ja infrahankkeisiin suunnittelu- ja projektijohtopalvelut kuudella liiketoiminta-alueella: rakennuttaminen, arkkitehtisuunnittelu, rakennesuunnittelu, korjaussuunnittelu, teollisuus- ja talotekniikka sekä yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelu. Toimimme 19 toimipaikalla Suomessa ja kansainvälisesti.
A-Insinöörit – ihmisiä, joiden kanssa rakennat rohkeasti parempaa. www.ains.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-Insinöörit Oy
Tampereen kaupungintalon uudistus valmistui – uudisosa erottuu avoimilla tiloilla ja värikkäällä julkisivulla16.12.2025 10:46:23 EET | Tiedote
Modernin arkkitehtuurin helmi, Tampereen virastotalo, on peruskorjattu täysin ja saanut rinnalleen näyttävän laajennusosan. Uudisosan värikäs julkisivu tuo taiteen pysyväksi osaksi rakennusta ja kutsuu kansalaiset kaikille avoimiin tiloihin. Kaupungintalo avataan käyttöön ensi keväänä.
Vantaan Muuraan nousee koulu, päiväkoti ja liikuntahalli – A-Insinöörit rakennesuunnittelijana8.12.2025 09:53:28 EET | Tiedote
Entinen teollisuusalue Muura Vantaan Aviapoliksen suuralueella on muuntumassa moderniksi asuinalueeksi noin 5 000 asukkaalle. Alueelle rakennetaan yhtenäiskoulun, päiväkodin ja liikuntahallin yhdistävä, pääosin puurakenteinen monitoimirakennus. Vantaan kaupunki on valinnut A-Insinöörit vastaamaan uudisrakennuksen rakennesuunnittelusta.
A-Insinööreille ISO 27001 -sertifiointi – tietoturvasta kilpailuetua kansainvälissä ja kriittisen turvallisuuden hankkeissa25.11.2025 10:07:30 EET | Tiedote
Suunnittelu- ja konsulttiyhtiö A-Insinöörit on saanut kansainvälisen, vahvaa tietoturvaosaamista osoittavan ISO 27001 -sertifikaatin. A-Insinööreille myönnetty tietoturvasertifiointi on laajuudeltaan poikkeuksellinen Suomessa, ja tuo kilpailuetua erityisesti hankkeissa, joissa turvallisuus ja kyberkestävyys ovat keskeisiä kriteerejä.
A-Insinöörit mukana Oopperatalon peruskorjauksen suunnittelussa19.11.2025 09:17:00 EET | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt on valinnut A-Insinöörit Oopperatalon peruskorjauksen toteuttajaksi projektijohtopalveluna (PJP). Mittava peruskorjaus suunnitellaan ja on tarkoitus viedä läpi vaiheittain niin, että Kansallisoopperan ja -baletin toiminta voi jatkua talossa hankkeen aikana. A-Insinöörit vastaa myös korjauksen rakenneteknisestä ja akustiikan suunnittelusta.
A-Insinöörit mukaan White Winters -ohjelmaan – arviointityökalu vauhdittamaan hiihtokeskusten ilmastotyötä14.11.2025 08:30:00 EET | Tiedote
A-Insinöörien asiantuntijat ovat mukana kehittämässä White Winters -arviointityökalua, joka auttaa hiihtokeskuksia ohjaamaan ilmastotyötään ja viestimään ratkaisuista vastuullisesti. White Winters Levi World Cup -tilaisuus kokoaa tänään yhteen alan toimijat edistämään kestävää talviurheilua. Tavoitteena on vahvistaa Suomen roolia aktiivisena suunnannäyttäjänä talviurheilun kestävyyssiirtymässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
