Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä ja Suomen Kellomuseo muuttavat uusiin tiloihin Näyttelykeskus WeeGeen naapuriin Espoon Tapiolaan

Jaa

Suomen Lelumuseo Hevosenkengän ja Suomen Kellomuseon tarpeet saada lisätilaa näyttelyilleen ja toiminnalleen toteutuvat museoiden muuttaessa Näyttelykeskus WeeGeen läheisyyteen valmistuvaan Koy Kulttuuriloistoon. Museot avaavat uusissa tiloissa vuoden 2022 keväällä.

Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä ja Suomen Kellomuseo ovat toimineet 13.10.2006 lähtien osana Näyttelykeskus WeeGeen museokokonaisuutta. Museoiden tarve uudistaa näyttelyitään on osoittautunut tilapuutteen vuoksi haastavaksi WeeGeen sisällä. Tarve lisätilalle on ollut ilmeinen, ja Espoon kaupunki sekä museot ovat hakeneet yhdessä ratkaisua tilaongelmaan. Uudet tilat WeeGeen välittömässä läheisyydessä mahdollistavat jatkossakin muun muassa näyttely- ja tapahtumayhteistyön alueen kulttuuritoimijoiden välillä.

Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä tuo uusiin näyttelytiloihin kokonaan uudistetun museon, leikin ja lelun ihmemaan. Suomen kulttuurirahasto on myöntänyt museolle merkittävän Museovisio-apurahan uudistustyöhön. Uuden Lelumuseon tavoitteena on puolustaa kaikenikäisten leikkiä, välittää runsaasti ja monin tavoin tietoa eri aikojen lapsuudesta sekä tarjota kävijöilleen kokonaisvaltaisia ja hyvin saavutettavia elämyksiä. ”WeeGeen toimintaympäristö on tarjonnut Lelumuseolle ihanteellisen kotipaikan. Pihapiiriin tuleva, uudistuva museo haluaa kunnioittaa kokoelmanäyttelyn toteutuksessa Tapiolan arvokasta kulttuurimaisemaa. Teatteri ja Lelumuseo Hevosenkengän ainutlaatuinen kokonaisuus tulee näkymään persoonallisessa uudistuksessa. Myös kahden erikoismuseon yhteistoiminta ja sisällöt tekevät uudesta kohteesta kiehtovan kohtaamispaikan. Iloitsemme siitä, että Espoossa kulttuuri saa kasvaa värikkäänä ja ennen tallaamattomilla poluilla”, Teatteri ja Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Kirsi Siren kertoo.

Myös Suomen Kellomuseo uudistuu muuton myötä. ”Tarkastelemme kello- ja korualaa perusnäyttelyn sijasta kokoelmanäyttelyllä ja vaihtuvilla erikoisnäyttelyillä. Uusimme esittämisen tavat ja luomme jännitettä museoesineiden, tilan ja kokijan välillä. Elävöitämme museokokemusta työnäytöksin ja antamalla asiakkaille mahdollisuuden kokeilla työvälineitä. Toteutamme myös nykydokumentointeja näyttelyssä. WeeGeen alueen kehittyminen tekee alueesta yhä kiinnostavamman museo ja kulttuurikohteen kansallisesti,” kommentoi Suomen Kellomuseon museonjohtaja Essi Pullinen

”Museoiden uudistuminen ja laajentuminen on tervetullut asia Espoolle ja Tapiolalle. Lelumuseon ja Kellomuseon yhteistyöstä syntyy monipuolisia ja korkeatasoisia kulttuuripalveluita espoolaisille ja täällä vieraileville matkailijoille.  Kiinnostus museoita kohtaan on yhä kasvussa ja tähän ”imuun” myös Lelu- ja Kellomuseo varmasti vastaavat erinomaisesti. Museoilla on paljon annettavaa koko kaupungille, niin vapaa-ajan vieton, yleisötyön kuin kaupungin vetovoimankin näkökulmasta”, toteaa tapahtuma- ja kulttuuripalvelupäällikkö Lea Rintala Espoon kaupungilta.

Museot avautuvat SARC Arkkitehtien suunnittelemassa uudisrakennuksessa vuoden 2022 keväällä osoitteessa Ahertajankuja 3.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Teatteri ja Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Kirsi Siren
Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä
040 541 8553, kirsi.siren@hevosenkenka.fi

Museonjohtaja Essi Pullinen
Suomen Kellomuseo
050 536 1977, essi.pullinen@kellomuseo.fi

Tapahtuma- ja kulttuuripalvelupäällikkö Lea Rintala
Espoon kaupunki, Kulttuurin tulosyksikkö, Tapahtuma- ja kulttuuripalvelut
046-877 1952 lea.rintala@espoo.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kellomuseo ja Lelumuseo Hevosenkenkä



http://www.kellomuseo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.