Suomen Maallikkotuomarit ry

Suomen Maallikkotuomarit ry:n hallituksen kannanotto keskusteluun lautamiesten tarpeellisuudesta

Jaa
Lautamiesten tarpeellisuudesta käräjäoikeuksissa on keskusteltu pitkään. Keskustelun ytimessä on lautamiesjärjestelmään liittyvät taloudelliset seikat, sekä lautamiesten poliittinen valintatapa kunnallisvaalien jälkeen, joihin Suomen Maallikkotuomarit ry ottaa kantaa

Lautamiesjärjestelmän lopettamisella tavoitellaan säästöjä, jolla varat ohjattaisiin ammattituomareiden palkkaamiseen. Käräjäoikeuden istunnoissa, missä joudutaan käyttämään vahvistettuja kokoonpanoja (kolme ammattituomaria), kustannukset ovat huomattavasti suuremmat kuin lautamieskokoonpanoissa. Ainakaan tällä muutoksella ei saavuteta suunniteltuja tavoitteita ja uskomme, että muutoksen jälkeen ei tuomioistuimissa lisättäisi virkoja siinä suhteessa kuin lautamiehiä vähennettäisiin.

Lautamiesten valintaa voidaan muuttaa tai kehittää, jättämällä pois lautamiesten poliittinen valinta

Voidaan pohtia myös sitä, voisiko valinnan tehdä Tuomioistuinviraston taholta. Yksi vaihtoehto voisi olla lautamiesten valinta vasta kunnallisvaalien jälkeen. Kaupunkien ja kuntien päättäjät selvittäisivät lautamiehiksi haluavat. Tämän jälkeen tehtäisiin selvitys henkilöiden taustoista ja valinta. Selvityksen laajuudesta ja sisällöstä voidaan sopia yhdessä eri osapuolten kanssa. Nykyisten vaatimusten lisäksi vaadittaisiin rikosrekisteriote. Valintaprosessin jälkeen, yhteistyö ja lautamiesten alueellinen ohjeistus tapahtuisi käräjäoikeuksissa koskien lautamiesten tehtävää ja velvoitteita oikeuden käytössä.

Käräjäoikeuksiin valitut lautamiehet velvoitettaisiin käymään Tuomioistuinviraston perehdytys

Ennen kuin lautamies voi antaa tuomarivakuutuksen, hänet tulisi velvoittaa käymään Tuomioistuinviraston järjestämä koulutus. Tämän lisäksi paikallinen käräjäoikeus voisi perehdyttää tai kouluttaa lautamiehet omaan toimintaansa. Koulutuksessa käytäisiin läpi talon toimintatavat ja velvoitteet, istuntoon saapuminen ja pukeutumiskoodi sekä lautamiesetiikka. Koulutus olisi varsin yksinkertaista järjestää, sillä Tuomioistuinvirastolla on jo olemassa runsaasti koulutusmateriaalia ammattituomareille.

Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä 2003 pohdittiin lautamiesjärjestelmän kehittämistä

Haluamme edelleen nostaa esille lainkäytön emeritusprofessori Jyrki Virolaisen 9.12.2022 Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa olevat näkemykset koskien Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintöä vuodelta 2003. Jo silloin pohdittiin lautamiesjärjestelmän kehittämistä. Yksimielinen komissio katsoi tuolloin, että lautamiesjärjestelmä tulisi säilyttää. Kannatusta sai lautamiesjärjestelmän laajentaminen jopa hovioikeuksiin ja hallinto-oikeuksiin. Perusteluna oli tuomioistuinlaitoksen luottamuspohjan vahvistaminen, tuomioistuinten avoimuuden lisääminen ja tuomitsemistoiminnan valvonnan mahdollistaminen. ”20 vuodessa mainitut tavoitteet eivät ole kadonneet mihinkään, joten käräjäoikeuksissa tarvitaan edelleen lautamiehiä. Jos tuomioistuinten maallikkoedustus lakkautettaisiin kokonaan, joutuisimme kansainvälisessä vertailussa varsin kummalliseen asemaan ja seuraan”, Virolainen totesi.

Suomen Maallikkotuomarit ry:n hallitus

Janne Heilimä, puheenjohtaja
Olavi Kuikka, varapuheenjohtaja
Johanna Stenros, tiedottaja
Hanna Yli-Liipola, alueiden yhteyshenkilö
Tuula Rantamo, järjestösihteeri
Pentti Kapanen, koulutusristeilyiden järjestely

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Maallikkotuomarit ry
Raatteentie 42
90140 Oulu

https://www.maallikkotuomarit.fi/

Suomen Maallikkotuomarit ry on Suomessa toimivien lautamiesten koulutus- ja edunvalvontajärjestö.

Suomen Maallikkotuomarit ry on perustettu vuonna 1971 valtakunnalliseksi lautamiesten etuja valvovaksi järjestöksi ylläpitämään ja edistämään hyvää lautamiestapaa ja lautamiestietoutta.

Yhdistys toimii yhteistyössä Tuomioistuinviraston, käräjäoikeuksien ja muiden oikeustoimijoiden kanssa. Tavoitteena  on laadullisesti hyvän oikeusturvan toteuttaminen yhteiskunnassa.

Yhdistys ylläpitää laamannin/lautamiesten yhteistyöryhmän- ja käräjäoikeuksien yhteyshenkilö-verkoston tietoja.

Yhteyshenkilöverkoston ja suoran jäsentiedottamisen kautta jäsenet saavat ajankohtaiset tiedotteet ja aina tarvittaessa ohjeita erilaisissa lautamiehiä koskevissa asioissa.

Yhdistys julkaisee kaksi Maallikkotuomari -lehteä vuodessa. Lehdessä julkaistaan koulutustapahtumien luennot ja yhdistyksen muun toiminnan esittelyä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye