Suomen metsien käytöstä ja hoidosta ei tule päättää Brysselissä – tasapainoinen EU-metsästrategia tarpeen
1.7.2021 09:44:50 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Euroopan unionilla on jaettu toimivalta jäsenvaltioiden kanssa useilla politiikan aloilla, kuten energia-, maatalous- ja ympäristöpolitiikassa. Näillä kaikilla on vahvat yhteydet metsiin ja kansallisiin päätöksiimme metsiemme käytöstä. MTK näkeekin, että EU tarvitsee johdonmukaisen, vahvan ja tehokkaan metsästrategian, joka luo eri politiikan alueiden kautta hyvät puitteet monipuoliselle metsien käytölle.
– Metsien merkitys ja potentiaali kestävän kehityksen edistämisessä sekä siirtymisessä fossiilittomaan talouteen on valtava. Puupohjaisten tuotteiden kysyntä maailmalla kasvaa, mutta jos alan annetaan näivettyä Suomesta poliittisilla päätöksillä, siirtyy tuotantoa sellaisiin maihin, joissa ympäristöasioita ei huomioida yhtä hyvin kuin meillä. Suomi on kestävän metsätalouden mallimaa, muistuttaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
MTK on vedonnut komissioon, jotta se kirjoittaisi metsästrategian uudelleen ja noudattaisi Euroopan parlamentin ja neuvoston esittämiä näkökohtia. Taloudellisten, sosiaalisten ja ekologisten näkökulmien olisi tultava tasapainoisesti huomioiduksi.
Viime viikolla EU-komissiolle lähettämässään kirjeessä MTK korosti seuraavia asioita:
- Komission on noudatettava parlamentin ja neuvoston lausuntoja ja kirjoitettava strategia uudelleen. Komission on kuunneltava myös metsäalaa koskevia tieteellisiä arvioita.
- Metsäpolitiikka on ja sen on jatkossakin oltava osa kansallista päätöksentekovaltaa.
- Metsien käyttöä on tarkasteltava kestävyyden eri ulottuvuuksien valossa.
- Maiden väliset erot kestävässä metsänhoidossa on ymmärrettävä.
- Tiukkojen rajoitusten sijasta metsästrategiassa tulisi keskittyä metsänomistajien neuvontaan eri puolilla EU:ta.
- Komission on ymmärrettävä, että metsät ovat pääasiassa yksityisten perheiden omistuksessa. Omistusoikeuksia ei saa unohtaa ja metsänomistajia on kuultava.
– Metsät ja metsäsektori tuovat Euroopalle merkittävää hyvinvointia. Ala työllistää suoraan 500 000 ihmistä ja sillä on välillisesti lähes 3 miljoonaa työntekijää. Euroopassa on 16 miljoonaa yksityismetsänomistajaa, ja suuri osa puutavarakaupan 12 miljardin euron tuloista hyödyttää maaseutua, jossa alan merkitys on huomattava, Marttila muistuttaa.
Lisätietoja
Juha Marttila, puheenjohtaja, 050 341 3167
Satu-Marja Tenhiälä, asiantuntija, kansainväliset metsäasiat, 040 508 4477
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Herne nousi yli 50 000 hehtaariin – nyt tarvitaan keinot, joilla peltoviljely myös kannattaa6.11.2026 14:30:00 EET | Tiedote
Suomalaiset peltoviljelijät uudistavat tuotantoaan. Viljakasvien ala pieneni vuonna 2026 noin seitsemän prosenttia, kun peltoalaa siirtyi muun muassa valkuais- ja öljykasveille. Herneen viljelyala nousi yli 50 000 hehtaariin. MTK esittää konkreettisia keinoja, joilla peltokasvituotannon kannattavuus nostetaan kestävälle tasolle. Aiheesta keskusteltiin Helsingissä tänään perjantaina MTK:n peltokasviseminaarissa, joka kokosi yli 200 viljelijää.
MTK:n Tero Hemmilä: Maatalouden investointivelka on kartoitettava kansallisen ruokaturvan varmistamiseksi5.11.2026 16:00:00 EET | Tiedote
MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä esittää valtakunnallista selvitystä maatalouden kasvavasta investointivelasta ja sen vaikutuksista Suomen huoltovarmuuteen. Maatalouden heikko kannattavuus ja pääomien puute ovat jo vuosia heikentäneet tilojen mahdollisuuksia rahoittaa välttämättömiä korvausinvestointeja. Hemmilä varoittaa, että tuotantokyvyn rapautuminen tapahtuu hitaasti ja jää siksi helposti akuuttien kriisien varjoon.
MTK: Ennallistamisen avoimet kysymykset uhkaavat johtaa yksityisiä maita harmaaseen suojeluun5.11.2026 14:42:37 EET | Tiedote
Suomen kansallinen ennallistamissuunnitelma etenee EU-komissioon tilanteessa, jossa useita maa- ja metsätalouden kannalta keskeisiä määritelmiä ja kriteerejä on edelleen ratkaisematta. MTK varoittaa, että väljät tai puuttuvat määritelmät voivat alkaa rajoittaa maanomistajien ja markkinatoimijoiden päätöksiä jo ennen varsinaisten ennallistamistoimien käynnistymistä.
Muistutuskutsu: Peltokasviseminaari 6.11. – Mitä Suomen pelloilla viljellään vuoden 2030 jälkeen?4.11.2026 09:53:42 EET | Kutsu
MTK keskusliitto ja MTK-Uusimaa kutsuvat toimittajat seuraamaan Peltokasviseminaaria ja haastattelemaan EU-päättäjiä, viljelijöitä ja viljamarkkinoiden asiantuntijoita. Seminaarissa pureudutaan EU-maatalouspolitiikan ajankohtaisiin kysymyksiin, viljamarkkinoiden näkymiin ja siihen, miten ne vaikuttavat viljelijöiden päätöksiin pelloilla. Mitä Suomessa kannattaa viljellä tulevaisuudessa?
MTK: Harmaa suojelu leviää yksityismetsissä – uusi liito-oravatulkinta voi maksaa miljardeja3.11.2026 09:45:38 EET | Tiedote
Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen huomioimisesta metsänkäsittelyssä on tehty uusi viranomaistulkinta, joka uhkaa kasvattaa merkittävästi metsänomistajien omaisuuteen kohdistuvia rajoituksia. MTK:n arvion mukaan Lupa- ja valvontaviraston esittämä puolen hehtaarin pakkosuojelu sekä sen ympärille tuleva muutaman hehtaarin varoalue voisivat merkitä metsänomistajille valtakunnallisesti jopa 5–10 miljardin euron laskua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
