Suomen mystisin rockbändi julkaisi 16 studioalbumia, keikkui listojen kärjessä – eikä tehnyt yhtään keikkaa! Leevi and the Leavings, hittitehtaan tarina ilmestyy maaliskuussa
11.2.2022 08:52:00 EET | Like Kustannus | Tiedote

Gösta Sundqvistin tarina on kerrottu useaan kertaan, mutta nyt ääneen pääsevät hänen luottomuusikkonsa, Leevi and the Leavingsin jäsenet Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund. Uusien haastattelujen lisäksi kirjan kirjoittaja Timo Kalevi Forss hyödyntää teoksessa Sundqvistin haastatteluja ja arkistomateriaalia ja avaa yhtyeen luovaa työskentelytapaa sisältäpäin.
Gösta Sundqvist ei käyttänyt studiossa tavanomaisimpia äänitysmetodeja tai ”oikeaoppisia” tuotantotapoja. Hän oli valmis ennakkoluulottomiin kokeiluihin, joista osa epäonnistui ja osasta tuli Suomi-rockin klassikoita. Perfektionisti Sundqvist saattoi hioa tekeleitään loputtomiin ja väsyttää kanssasoittajansa sadoilla uusilla ideoillaan. Toisaalta bändillä oli studiossa myös hulvattoman hauskaa ja luovalle hulluudelle annettiin runsaasti tilaa. Leevi and the Leavings – hittitehtaan tarina kuvaakin paitsi sitä, millaista oli työskennellä Gösta Sundqvistin kanssa, myös ryhmätyön voimaa.
– Tämä kirja on jatkoa Gösta Sundqvistin elämäkertakirjalle. Nyt keskiössä on itse bändi, jonka jäsen myös Gösta Sundqvist oli. Leevi and the Leavings ei ollut Gösta Sundqvistin sooloprojekti eikä hän halunnut käyttää tuntemattomia studiomuusikoita. Leavingsin muut jäsenet olivat hänen luottomuusikoitaan, jotka pystyivät toteuttamaan Göstan visiot ja luomaan Leevi and the Leavingsin uniikin soundin ryhmätyön voimalla, toteaa Timo Kalevi Forss.
Leevi and the Leavings julkaisi yhteensä kuusitoista studioalbumia. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Mitä kuuluu, Marja-Leena?”, ”Raparperitaivas”, ”Unelmia ja toimistohommia”, ”Poika nimeltä Päivi”, ”Pohjois-Karjala”, ”Teuvo, maanteiden kuningas”, ”Vasara ja nauloja” ja ”Itkisitkö onnesta?”.
Timo Kalevi Forss (s. 1967) on helsinkiläinen tietokirjailija, toimittaja ja muusikko, joka on aiemmin kirjoittanut mm. menestysteoksen Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo (Into, 2017). Forssille on myönnetty tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Voima-lehden toimituskunnan jäsenenä ja Lastenkirjainstituutin Punni-kirjallisuuspalkinto lasten tietokirjasta Mitä on punk? yhdessä Aiju Salmisen kanssa. Muusikkona Forss toimii muun muassa yhtyeissä Atomic Blast ja Amurin Tiikerit. Forssin sanoituksia ovat esittäneet mm. Danny, Freud, Marx, Engels & Jung, Muska, Tumppi Varonen, Sinikka Sokka, Vibrakööri, Maria Hänninen, Viktor Klimenko ja Veli-Matti Järvenpää.
Leevi and the Leavings – Hittitehtaan tarina ilmestyy 23.3.2022.
Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: jenni.heiti@like.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@like.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjat, musiikki &
populaarikulttuuri
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Palkittu tietokirjailija Bea Uusma tulee Helsingin Kirjamessuille – uusin teos Valkosaari on huikea jatko rakastetulle Naparetki-kirjalle7.10.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Bea Uusma, tuplasti August-palkittu tietokirjailija, tekee sen taas – Valkosaari on huikea tarina intohimosta, pakkomielteestä ja pohjoisen tutkimusmatkailun vaarallisesta historiasta. Uusma esiintyy Helsingin Kirjamessuilla sunnuntaina 25.10.
Uskallatko kohdata Marraskuun? Thomas Olde Heuveltin mestarillinen kauhuromaani kysyy, mitä olisit valmis uhraamaan onnesi vuoksi5.10.2026 12:50:00 EEST | Tiedote
Kauhistuttavan vaihtokaupan ympärille rakentuva Marraskuu todistaa, että Thomas Olde Heuvelt on astunut kauhukirjallisuuden mestaruusluokkaan jäädäkseen.
Kauhurockin isä Alice Cooper oli vähällä tuhoutua luomansa hirviön mukana29.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Shokeeraava kauhurockin kuningas vai syvästi uskonnollinen perheenisä, bisnesmies ja golffari? Muistelmateoksessaan Paholaisen riivaama rocklegenda Alice Cooper käy keskustelua itsensä ja luomansa hirviön kanssa. Kirja julkaistaan Suomessa ja kansainvälisesti 8.10.2026.
Navessa Allen koukutti suomalaiset dark romanceen21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Navessa Allenin Into Darkness -sarja on kansainvälinen BookTok-ilmiö: sarjan kirjoja on myyty nyt jo yli viisi miljoonaa kappaletta ja sarjan käännösoikeudet on myyty jo 26 maahan. Suomessakin menestynyt Valot pois saa nyt jatkoa, kun sarjan toinen osa Koukussa ilmestyy.
Palkittu tietokirjailija Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa – uusin teos Valkosaari on huikean jännittävää jatkoa rakastetulle Naparetki-kirjalle1.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Bea Uusma, tuplasti August-palkittu tietokirjailija, tekee sen taas – Valkosaari on huikea tarina intohimosta, pakkomielteestä ja pohjoisen tutkimusmatkailun vaarallisesta historiasta. Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa ja esiintyy Helsingin Kirjamessuilla sunnuntaina 25.10.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


