Suomen on oltava oikeudenmukainen ja yhdenvertainen maa myös pohjoissuomalaisille ikääntyville ihmisille (Pohjois-Suomi)
”Hyvä ja turvallinen vanhuus on monen tekijän summa. Valvontaviranomaisten tehtävänä on valvoa, että ikääntyneiden perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat sosiaali- ja terveyspalveluissa ja muissa vanhuspalveluissa”, hän totesi.
Pohjois-Suomessa toimintaympäristö asettaa haasteita vanhustyölle
Ylijohtaja muistutti, että monet ikääntyneet muuttavat kaupunkeihin ja kuntakeskuksiin iän karttuessa.
”Alueellamme Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa monet ikääntyneet asuvat edelleen pitkien välimatkojen takana harva-asutusalueilla. Pitkät välimatka ja harvaan asutut alueet luovat huolta ikääntyneen väestön turvallisuuden toteutumiselle ja palvelujen saatavuudelle.”
Valvovan ja ohjaavan viranomaisen näkökulmasta lähipalvelut Oulussa ja suurimmissa taajamissa ovat hyvinkin toimivia ja ikääntyneiden kansalaisten saatavilla. Työvoiman saatavuudessa on ongelmia erityisesti Kainuussa ja lisäksi alueemme eteläisissä kunnissa.
Lähes puolet yli 75 vuotiaista asuu yksin
”Huolta aiheuttaa se, että lähes puolet (44,35 prosenttia) alueemme yli 75-vuotiasta asuu kotonaan yksin. Ikääntyneiden yksinasumisen haasteet tulevat korostumaan,” ylijohtaja Terttu Savolainen totesi.
Ylijohtajan mukaan erityisesti palveluiden ulkopuolella oleville ikääntyneille järjestöt voivat tarjota enenevissä määrin tukea arjessa selviytymisessä, ja luoda hyvän elämän edellytyksiä.
”On tärkeää, että ikääntyville luodaan parhaat mahdolliset keinot sosiaalisiin kontakteihin, liikkumiseen ja yleensäkin arjen sujumiseen. Unohtamatta mahdollisuuksia osallistumiseen ja osallisuuteen”, ylijohtaja kannusti.
Suomi on oikeudenmukainen ja yhdenvertainen maa
Ylijohtaja muistutti, että valtiovalta Suomessa on vanhusten hyvinvoinnin puolella.
Hallitusohjelman päätavoite: ”oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi”, koskee myös vanhuksia. Tavoitteemme on ikäystävällinen yhteiskunta, jossa ikääntyneet eivät ole vain palveluiden kohde, vaan myös yhteiskunnan voimavara.
Pääministeri Sanna Marinin hallituksen tavoite on lisätä terveiden elinvuosien määrää, parantaa toimintakykyä ja tarjota palvelut oikea-aikaisesti ja tehokkaasti.
”Suuret sosiaali- ja terveyssektorin hankkeet, kuten sote-maakuntien perustaminen, sosiaaliturvan sekä vanhuspalveluiden uudistustyö ovat kaikki merkittäviä hankkeita ikääntyvien hyvinvoinnin ja palveluiden turvaamisessa,” Savolainen totesi.
Lisätietoja: Ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 551, terttu.savolainen@avi.fi
Koko Suomi
Pohjois-Suomi
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9–16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt tre hundra aktörer inom övergripande säkerhet deltog i specialförsvarskurser med temat mental kristålighet5.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland arrangerade åren 2024–2025 fyra regionala specialförsvarskurser med temat mental kristålighet i samarbete med Pansarbrigaden och Björneborgs brigad. Drygt tre hundra sakkunniga inom olika branscher från Birkaland, Mellersta Finland och de österbottniska landskapen deltog i kurserna.
Lähes kolmesataa kokonaisturvallisuuden toimijaa osallistui alueellisen maanpuolustuksen erikoiskursseille henkisestä kriisinkestävyydestä5.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjesti yhteistyössä Panssariprikaatin ja Porin prikaatin kanssa neljä alueellista maanpuolustuksen erikoiskurssia henkisen kriisinkestävyyden teemalla vuosina 2024–2025. Kursseille osallistui lähes 300 eri alojen asiantuntijaa Pirkanmaan, Keski-Suomen ja pohjalaismaakuntien alueelta.
Påföljdsavgift om 13 000 euro påförs Huoneistotrendi Oy för försummelser att följa penningtvättslagen3.12.2025 09:45:00 EET | Pressmeddelande
De allvarligaste försummelserna gäller utarbetningen av den rapporteringsskyldigas riskbedömning och identifieringen av kundernas verkliga förmånstagare.
Huoneistotrendi Oy:lle 13 000 euron seuraamusmaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä3.12.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Vakavimmat laiminlyönnit koskevat ilmoitusvelvollisen riskiarvion laadintaa ja ilmoitusvelvollisen asiakkaiden tosiasiallisten edunsaajien tunnistamista.
Sormi imeytyi kuljetinlinjan nieluun – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta2.12.2025 16:14:48 EET | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.12.2025 tuominnut Lehtisepät Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon sekä yhtiön toimitusjohtajan ja yhtiön Varkauden painotalon tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty selvittää tuotannon koneiden käytöstä aiheutuvat vaaratekijät riittävän järjestelmällisesti ja suojata yhtiön Varkauden painotalon kuljettimessa ollut nielu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
