Suomen Päärataryhmä: Ilman pääradan korjausta Suomen rataverkkoa ei pystytä hyödyntämään täysimääräisesti

Suomen pääradan korjauksella on kiire! Suomen päärataryhmä muistuttaa hallitusohjelmavalmistelijoita, että maan ylivoimaisesti vilkkaimman ratayhteyden logistinen merkitys ja häiriöherkkyys tulee ottaa riittävällä painoarvolla huomioon liikenneinvestoinneissa. Tämä tosiasioihin perustuva priorisointi ei tällä hetkellä toteudu. Uudessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa myös huoltovarmuudesta on maan valtasuonen varressa kyettävä pitämään kiinni ja vahvistamaan sitä.
Suomen kilpailukyky, saavutettavuus ja logistiikan toimivuus sekä Nato-jäsenyyden myötä sotilaallisen liikkuvuuden tarpeet edellyttävät läntisen ja pohjoisen Suomen ja Pohjanlahden satamayhteyksien toimivuuden parantamista. Nato-jäsenyys lisää Suomen merkitystä ja painoarvoa transatlanttisessa puolustusyhteistyössä.
Suomessa tulee tämän vuoksi luoda selkeä pääradan kehittämisen toteuttamisohjelma vuosille 2023–2033. Sen tulee sisältää myös pääradan keskeiset liityntäyhteydet, läntiset painotukset poikittaisratoineen ja satamayhteyksineen sekä selkeän viestin raideliikenteen hankkeiden priorisoinnista Suomessa.
Suomen tulevan hallituksen tulee edesauttaa EU:n seuraavan ohjelmakauden liikennerahoituksen kasvattamista merkittävästi, sotilaallinen liikkuvuus mukaan lukien. Suomen hallituksen tulee varmistaa, että eurooppalainen CEF-rahoitusohjelma tukee täysimääräisesti suomalaisia Ten-T -hankkeita. Näihin kuuluu myös osittainen eurooppalaiseen raideleveyteen siirtyminen.
Pääradalla ja sen liityntäyhteyksillä on odottamassa useita kansantalouttamme parantavia pitkävaikutteisia investointeja, joita voidaan toteuttaa nopeallakin aikataululla ja joilla on vipuvaikutusta yksityisen puolen investointeihin.
Pääradan kriittiset hankkeet
Koko maan henkilöliikenteen aikataulusuunnittelu lähtee Tampereen henkilöratapihan pisteestä. Ahtaaksi jäänyt Tampereen henkilöratapiha tarvitsee pikaisesti investointia. Helsinki-Tampere -väli vaatii myös raskasta perusparannusta. Ilman pääradan korjausta Suomen rataverkkoa ei pystytä hyödyntämään täysimääräisesti.
Helsinki/Pasila-Riihimäki -yhteysväli odottaa 2. ja 3. vaiheen investointeja. Pääradan kehittäminen Tampereelta kohti pohjoista on sekin tärkeää raideliikenneverkon toimivuuden kannalta. Tampere-Oulu -yhteysvälin puuttuminen investointiohjelman kehittämiskoreihin sijoitetuista kohteista on selkeä puute rataverkolla. Erityisesti väli Tampere-Seinäjoki on monissa yhteyksissä todettu merkittäväksi pääradan pullonkaulaksi, jonka kehittämissuunnitteluun on osoitettu sekä kansallista että EU-rahoitusta.
Nyt on aika varmistaa kansallinen rahoitus ja CEF-tuki (Connecting Europe Facility) Suomen pääradalle, jonka kunnostuksella on kiire! Päärata on Suomen raideliikenteen selkäranka. Ilman päärataa Suomi pysähtyy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päärataryhmän puheenjohtaja,
maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen, p. 050 572 0945
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla viemme yhdessä Pirkanmaata kohti kestävästi elinvoimaista maakuntaa.
www.pirkanmaa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto
Koulutuksen toimintaedellytyksiä on vahvistettava Pirkanmaalla15.10.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
Suomi tarvitsee jatkuvasti uutta osaavaa työvoimaa etenkin kasvumaakunnissa, kuten Pirkanmaalla. Koulutuksen kansallisia resursseja tulee kohdistaa alueille ja aloille, jotka turvaavat kansallista kilpailukykyä ja nostavat tuottavuutta. Pirkanmaan koulutusryhmä julkaisi kannanottonsa.
Millainen Pirkanmaa on vuonna 2030 – anna palautetta maakuntastrategiasta22.9.2025 12:50:40 EEST | Tiedote
Millainen Pirkanmaa on vuonna 2030? Pirkanmaan liitto on yhdessä maakunnan toimijoiden kanssa hahmotellut Pirkanmaan menestyksen edellytyksiä ja tulevaisuuden suuntaa. Nyt haluamme saada palautetta asukkailta ja sidosryhmiltä. Maakuntastrategia ja sen ympäristöselostuksen luonnos ovat nähtävillä 24.9.–24.10. Pirkanmaan liiton verkkosivuilla.
Valtatie 3 on Suomen ruokatie ja viennin valtaväylä22.9.2025 12:22:26 EEST | Tiedote
Valtatie 3 on Suomen merkittävimpiä raskaan liikenteen kuljetuskäytäviä ja erityisesti maamme alkutuotannon ja ruokakuljetusten ykkösväylä. Entistä tärkeämmäksi ovat tulleet myös huoltovarmuuden ja sotilaallisen liikkuvuuden näkökulmat. Kolmostien varren vaikuttajat nostavat esiin erityisesti väylän perusparannustarpeita. Kolmostien vaikuttajat kokoontuivat yhteysväliseminaariin Ikaalisiin.
Pirkanmaan kunnat saavat ilmastonmuutoksen hillintään ja kiertotalouden hyödyntämiseen apua4.9.2025 10:04:03 EEST | Artikkeli
Pirkanmaan liitto on mukana kahdessa uudessa valtakunnallisessa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeessa. Toinen on kiertotaloutta edistävä KOPPI-hanke ja toinen ilmastotyön ja vihreän siirtymän seurantaa kehittävä Tehoava.
Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Sofia Vikman: Pirkanmaan palkinnon luovutuspuhe1.9.2025 21:37:46 EEST | Tiedote
Pirkanmaan liiton maakuntahallitus myönsi vuoden 2025 Pirkanmaan palkinnon puolustusteollisuus- ja teknologiayhtiö Patrian Pirkanmaan toiminnoille. Stipendin, 7000 euroa, sai Pirkanmaan Reserviläispiiri käytettäväksi nuorten pirkanmaalaisten maanpuolustustyöhön ja maanpuolustustahdon vaalimiseen nuorten ikäluokkien keskuudessa. Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Sofia Vikman luovutti palkinnon Pirkan päivän vastaanotolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme