Pörssisäätiö

Suomen parhaat sijoittajasivut -palkinto Keskolle jo toista vuotta putkeen

Jaa
Pörssisäätiön ja Suomen Sijoitusanalyytikot ry:n järjestämässä Parhaat sijoittajasivut -kilpailussa ensimmäisen sijan vei tänä vuonna suurten yhtiöiden sarjassa Kesko ja keskisuurissa Alma Media. Pienten yhtiöiden sarjassa kärkisijan sai Exel Composites ja First North -sarjassa VMP.

Kilpailussa arvioitiin kaikkien kotimaisten listautuneiden yhtiöiden suomenkieliset verkkosivut neljässä sarjassa: suuret, keskisuuret ja pienet pörssiyhtiöt sekä First North -yhtiöt.

Samat pörssilistan yhtiöt eli Kesko, Alma Media ja Exel Composites veivät kärkisijat omissa sarjoissaan jo toista vuotta putkeen. Sen sijaan First North -sarjassa korkeimmat pisteet saavutti uutena VMP. Kilpailussa kaikista parhaat pisteet sai Kesko.

Tuomariston mukaan kärkiyhtiöiden sijoittajasivuille yhteistä on, että tietoa löytyy kattavasti ja samalla helposti sivuston selkeän rakenteen ja tehokkaiden hakutoimintojen ansiosta.

Pisteitä vastuullisuusraportoinnista ja läpinäkyvyydestä

Parhaat sijoittajasivut -kilpailun tavoitteena on kehittää sijoittajaviestintää nostamalla esiin parhaita käytäntöjä.

– Tänä vuonna painotimme kriteeristössä erityisesti vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä. Hyviltä sijoittajasivuilta löytyy yhtiön vastuullisuusraportti ja muun muassa tiedot siitä, kuinka paljon veroja yhtiö maksaa mihinkin maihin. Omistajarakenteen muutoksista voisi informoida vieläkin avoimemmin kertomalla myös siitä, kun merkittävä sijoittaja on luopunut omistuksestaan, tuomariston puheenjohtaja, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri kommentoi.

– Vastuullisuudella on sijoittajille aidosti merkitystä. Tuoreen Sijoittajabarometrin mukaan 42 prosenttia yksityissijoittajista on sulkenut yhtiöitä kokonaan ulos salkustaan vastuullisuussyistä. Ainoastaan kolmannes ei arvioi kohteen vastuullisuutta lainkaan sijoituspäätöksiä tehdessään, Lounasmeri sanoo.

Tuomaristo arvioi sivuja viiden kattoteeman perusteella: käytettävyys ja visuaalinen ulkoasu; strategia, kasvu ja kannattavuus; taloudelliset tavoitteet ja historiallinen performanssi; pääomankäyttö ja operatiivisten riskien kuvaus sekä corporate governance ja kestävä toiminta. Kaikki sijoittajasivustot käydään huolellisesti läpi ja pisteytetään vuosittain vaihtuvien tarkkojen kriteerien mukaan.

Vuonna 2019 kilpailun tuomaristoon kuuluvat Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri (pj.), analyytikko Davit Kantola Suomen Sijoitusanalyytikot ry:stä, salkunhoitaja Hannu Angervuo eQ:sta ja toimitusjohtaja Tom Lindström Cardia Investistä. Kilpailun järjestävät Pörssisäätiö ja Suomen Sijoitusanalyytikot ry.

Voittajat:


Suuret yhtiöt:
1. Kesko, 2. Wärtsilä 3. Finnair
Keskisuuret yhtiöt:
1. Alma Media, 2. Tikkurila 3. Tokmanni
Pienet yhtiöt:
1. Exel Composites 2. Marimekko 3. Glaston
First North: 1. VMP

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pörssisäätiö
Pörssisäätiö
Fabianinkatu 14 B
00100 Helsinki

http://www.porssisaatio.fi

Suomen Pörssisäätiö on puolueeton yhteisö, jonka tehtävänä on arvopaperisäästämisen ja arvopaperimarkkinoiden edistäminen. Pörssisäätiö omistaa Pörssitalon ja rahoittaa toimintansa sen vuokratuloilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pörssisäätiö

Cargotecin sijoittajasivut palkittiin vuoden 2021 parhaina27.5.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Pörssisäätiö ja Sijoitusanalyytikot ry palkitsivat Cargotecin sijoittajasivuston vuoden 2021 parhaana. Cargotecin sijoittajasivusto tuo monipuolisesti ja helppokäyttöisesti tarjolle sijoittajan perustiedot. Yhtiö pärjäsi vahvasti tarkastelun eri osa-alueilla ja sai kiitosta myös aktiivisesta sijoittajaviestintätyöstään. Keskisuurten yhtiöiden sarjan paras oli Tokmanni, pienten yhtiöiden sarjassa Exel Composites ja First North -yhtiöistä parhaana palkittiin Fodelia. Lisäksi erityismaininnan innovatiivisista yhtiökokousjärjestelystä sai Martela.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye